Kitamissa
Eilen matkustin Tokiosta tänne Kitamiin. Matkareittini Hanedan lentokentälle oli hieman hakusessa, mutta lopulta sekin sujui erittäin helposti, ei tarvinnut käyttää kuin kolmea junaa ja tunti aikaa ja reilu 600 jeniä.
Tietäen Euroopan halpalentoyhtiöt, minua hieman hirvitti käyttää japanilaista halpalentoyhtiötä. Aivan suotta pelkäsin, palvelu oli japanilaiseen tapaan erittäin ystävällistä, toimivaa ja jopa runsasta, ainakin jos vertaa eurooppalaisiin vastaaviin. Lentokoneessa oli tilaa, vaikka ne on tarkoitettu pääasiassa minua pienemmille ihmisille ja lipun hintaan sisältyi jopa juoma.
Asahikawassa oli Suomea vastaava keli. Lunta oli maassa, mutta lämpötila on ainakin päivisin jo nollan yläpuolella. Matkasin lentokentältä Asahikawan keskustaan bussilla, kävin syömässä mäkkärissä (sorruin, kun bussinvaihtojen välillä ei oikein ollut aikaa etsiä kunnollista ruokapaikkaa) ja jatkoin bussilla Kitamiin.
Kitamin bussi kulki pääasiassa laaksoissa parituhatmetristen vuorten katveessa (ainakin kesällä) erittäin kauniissa maisemissa. Puolivälissä matkaa ehdin jo huolestua, kun lunta alkoikin olemaan reilu metri tienvarsilla, sitä tuli taivaalta lisää, tie kapeni ja ilta hämärtyi. Sitten korvissa poksahti ja tajusin, että tie oli vähitellen hivuttautunut muutaman sadan metrin korkeuteen vuoren rinteille. Reitti kulki Daisetsuzan kansallispuiston halki, mikä näytti näin talvellakin lumoavalta jyrkkine rinteineen, lumisine puineen ja avonaisilta paikoilta ruohoa syövine kauriineen. Toivottavasti pääsen kesälläkin käymään siellä.
Vähitellen tie oli taas laskeutunut, korvissa poksahti jälleen ja olin Kitamissa. Minua oli bussipysäkillä vastassa Yu ja Ryoichi, jotka olin tavannut pikaisesti jo Suomessa sekä kansainvälisestä yksiköstä Kawai-san. Sain kyydin tänne asuntolaan ja minulle luovutettiin huoneeni. Pahin kulttuurishokki iski tuossa vaiheessa, kun huomasin huoneeni kunnon ja sen, että täällä ei osata englantia enää senkään vertaa mitä Tokiossa. Onneksi minulla on täällä samassa asuntolassa asuva Yu apuna, muuten olisi varmaan tullut aika nopeasti ikävä ymmärrettävää kieltä puhuvien pariin.
Eilen illasta siivosin siis huonettani siihen kuntoon, että kehtasin mennä nukkumaan ja tein niin joskus kahden aikaan.
Tietäen Euroopan halpalentoyhtiöt, minua hieman hirvitti käyttää japanilaista halpalentoyhtiötä. Aivan suotta pelkäsin, palvelu oli japanilaiseen tapaan erittäin ystävällistä, toimivaa ja jopa runsasta, ainakin jos vertaa eurooppalaisiin vastaaviin. Lentokoneessa oli tilaa, vaikka ne on tarkoitettu pääasiassa minua pienemmille ihmisille ja lipun hintaan sisältyi jopa juoma.
Asahikawassa oli Suomea vastaava keli. Lunta oli maassa, mutta lämpötila on ainakin päivisin jo nollan yläpuolella. Matkasin lentokentältä Asahikawan keskustaan bussilla, kävin syömässä mäkkärissä (sorruin, kun bussinvaihtojen välillä ei oikein ollut aikaa etsiä kunnollista ruokapaikkaa) ja jatkoin bussilla Kitamiin.
Kitamin bussi kulki pääasiassa laaksoissa parituhatmetristen vuorten katveessa (ainakin kesällä) erittäin kauniissa maisemissa. Puolivälissä matkaa ehdin jo huolestua, kun lunta alkoikin olemaan reilu metri tienvarsilla, sitä tuli taivaalta lisää, tie kapeni ja ilta hämärtyi. Sitten korvissa poksahti ja tajusin, että tie oli vähitellen hivuttautunut muutaman sadan metrin korkeuteen vuoren rinteille. Reitti kulki Daisetsuzan kansallispuiston halki, mikä näytti näin talvellakin lumoavalta jyrkkine rinteineen, lumisine puineen ja avonaisilta paikoilta ruohoa syövine kauriineen. Toivottavasti pääsen kesälläkin käymään siellä.
Vähitellen tie oli taas laskeutunut, korvissa poksahti jälleen ja olin Kitamissa. Minua oli bussipysäkillä vastassa Yu ja Ryoichi, jotka olin tavannut pikaisesti jo Suomessa sekä kansainvälisestä yksiköstä Kawai-san. Sain kyydin tänne asuntolaan ja minulle luovutettiin huoneeni. Pahin kulttuurishokki iski tuossa vaiheessa, kun huomasin huoneeni kunnon ja sen, että täällä ei osata englantia enää senkään vertaa mitä Tokiossa. Onneksi minulla on täällä samassa asuntolassa asuva Yu apuna, muuten olisi varmaan tullut aika nopeasti ikävä ymmärrettävää kieltä puhuvien pariin.
Eilen illasta siivosin siis huonettani siihen kuntoon, että kehtasin mennä nukkumaan ja tein niin joskus kahden aikaan.
kirjoitettu klo 15:07
Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Alkuun