Tokio, päivä 2
Nukuin huonosti koko yön, heräilin vähän väliä ja viimein yhdeksän jälkeen kampesin itseni kokonaan ylös. Kävin suihkussa ja suuntasin jälleen kylille.
Aamupalaksi ostin matkalla metroasemalle 24 tuntia vuorokaudessa auki olevasta Family Martista jonkin valkoisen ja halvan jutun, joka maistui todella hyvälle. Tänään opin, että se on jokin kiinalainen "pulla", jonka nimenkin sain tietää, mutta jo unohdin.
Aluksi Tokion metrojärjestelmä näytti todella pelottavalta, mutta hetken aikaa tauluja tutkittuani ja englanninkieliset ohjeet lippuautomaatista löydettyäni alkoi niinsanotusti lyyti kirjoittamaan. Homma on lopulta kovin helppoa ja selkeää: katsoo taulusta määränpään ja sen hinnan, ostaa koneesta oikean hintaisen lipun ja menee automaattiporteista sisään laitureille ja edelleen junaan. Junasta noustua postutaan jälleen automaattiporteista. Eikä hätää, mikäli olet matkustanut liian pitkälle, laiturialueella on myös automaatteja, joilla voi maksaa hallussa olevan lipun ja oikean hinnan erotuksen. Kätevää.
Ensimmäisen matkani ensimmäisen junanvaihtoon suoritin käyttäen kertalippua, mutta sitten löysin automaatista yhden päivän voimassa olevan lipun ja käytin loppupäivän sitä.
Ensimmäinen määränpääni oli kuuluisa Harajukun silta. Tiesin kyllä, että paras päivä ihmeellisten asujen bongailuun on sunnuntai, mutta petyin silti hieman, kun paikalla ei näyttänyt olevan ketään normaalista poikeavaa, jotain kuvausryhmää lukuunottamatta. Aivan Harajukun aseman vieressä on Meiji-restauraation muistolle pyhitetty temppelialue, joten kävin siellä. Puiston keskellä on temppeli, jossa voi käydä rukoilemassa ja ilmeisesti siellä järjestetään myös erilaisia seremonioita, sillä paikalla oli onnellinen perhe viettämässä jotain juhlaa tyylikkäissä kimonoissa. Temppelin ympärillä on eri kokoisia teitä ristiin rastiin ja muutama melko iso torii-portti. Kaunishan sekin puisto oli, mutta mieleni se vain outoja asuja halajavi, joten palasin Harajukun sillalle.
Tällä välin sillalle oli ilmestynyt sentään joitain edes vähän eksoottisemmin sonnustauneita tyttöjä, joten sain sentään joitain kuvia otettua. Ilmeisesti jotain mainostakin siellä kuvasivat ja joku bändikin siellä oli soittelemassa. Hetken vielä odottelin ihmettä ja päätin jatkaa matkaa.
Suuntasin Shibuyaan, jossa sijaitsee Tokion kenties kuuluisin risteys. Mm. Lost in Translation -elokuvassa kyseinen risteys on aika hyvin esillä. Jos Ginza on Tokion hienostokaupunginosa ja Akihabara elektroniikkakaupunginosa, on Shibuya ehkä jonkinlainen yhdistelmä näistä. Shibuya on täynnä pieniä, kapeita katuja tännä (neon)valomainoksia ja jos jonkinlaisia liikkeitä. Sieltä löytyi myös pelihalli, jossa oli DDR:kin. Pari kertaa sitä kokeilin ja yllättävänkin hyvin sujui. Shibyassa kävin syömässä semmoisessa sushi-ravintolassa, jossa asiakkaiden edessä liikkuu liukuhihna täynnä erilaisia sushiannoksia. Seitseman annoksen minimimäärä täyttää juuri sopivasti vatsan ja hintakin on 105 jenin annoshinnalla varsin tyydyttävä.
Jotain matkamuistontapaista piti jo vähitellen Tokiosta ostaa, joten ostin Isosta levykaupasta Ayumi Hamasakin My Stories -albumin Classical-version, joka on yhdistelmä mahtipontista orkesterimusiikkia ja Ayumin viehkeää laulua. Sitten suuntasin Roppongin kaupunginosaan. Roppongi on kuuluisa iltaelämästään, seksiteollisuudesta ja kalleudestaan, mutta aika tylsä paikka se oli. Ainakin, jos on jo kiertänyt puolitoista päivää koko ajan lähes samalta näyttävää kaupunkia. Koko touhu alkoi melkein jo tympimään, jalat huusivat leipää ja muutenkin väsytti, joten palasin hostellille.
Kävin suihkussa, join oluen ja lähdin edellisenä päivänä tapaamani hostellivieraan (ranskalainen Basil) kanssa läheiseen ravintolaan sakelle. Ravintola oli pieni, varsin tyypilliseltä iltaruokajuomapaikalta vaikuttanut viihtyisä pulju ja sake oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tällä kertaa pääsin nukkumaan jo ennen keskiyötä.
Aamupalaksi ostin matkalla metroasemalle 24 tuntia vuorokaudessa auki olevasta Family Martista jonkin valkoisen ja halvan jutun, joka maistui todella hyvälle. Tänään opin, että se on jokin kiinalainen "pulla", jonka nimenkin sain tietää, mutta jo unohdin.
Aluksi Tokion metrojärjestelmä näytti todella pelottavalta, mutta hetken aikaa tauluja tutkittuani ja englanninkieliset ohjeet lippuautomaatista löydettyäni alkoi niinsanotusti lyyti kirjoittamaan. Homma on lopulta kovin helppoa ja selkeää: katsoo taulusta määränpään ja sen hinnan, ostaa koneesta oikean hintaisen lipun ja menee automaattiporteista sisään laitureille ja edelleen junaan. Junasta noustua postutaan jälleen automaattiporteista. Eikä hätää, mikäli olet matkustanut liian pitkälle, laiturialueella on myös automaatteja, joilla voi maksaa hallussa olevan lipun ja oikean hinnan erotuksen. Kätevää.
Ensimmäisen matkani ensimmäisen junanvaihtoon suoritin käyttäen kertalippua, mutta sitten löysin automaatista yhden päivän voimassa olevan lipun ja käytin loppupäivän sitä.
Ensimmäinen määränpääni oli kuuluisa Harajukun silta. Tiesin kyllä, että paras päivä ihmeellisten asujen bongailuun on sunnuntai, mutta petyin silti hieman, kun paikalla ei näyttänyt olevan ketään normaalista poikeavaa, jotain kuvausryhmää lukuunottamatta. Aivan Harajukun aseman vieressä on Meiji-restauraation muistolle pyhitetty temppelialue, joten kävin siellä. Puiston keskellä on temppeli, jossa voi käydä rukoilemassa ja ilmeisesti siellä järjestetään myös erilaisia seremonioita, sillä paikalla oli onnellinen perhe viettämässä jotain juhlaa tyylikkäissä kimonoissa. Temppelin ympärillä on eri kokoisia teitä ristiin rastiin ja muutama melko iso torii-portti. Kaunishan sekin puisto oli, mutta mieleni se vain outoja asuja halajavi, joten palasin Harajukun sillalle.
Tällä välin sillalle oli ilmestynyt sentään joitain edes vähän eksoottisemmin sonnustauneita tyttöjä, joten sain sentään joitain kuvia otettua. Ilmeisesti jotain mainostakin siellä kuvasivat ja joku bändikin siellä oli soittelemassa. Hetken vielä odottelin ihmettä ja päätin jatkaa matkaa.
Suuntasin Shibuyaan, jossa sijaitsee Tokion kenties kuuluisin risteys. Mm. Lost in Translation -elokuvassa kyseinen risteys on aika hyvin esillä. Jos Ginza on Tokion hienostokaupunginosa ja Akihabara elektroniikkakaupunginosa, on Shibuya ehkä jonkinlainen yhdistelmä näistä. Shibuya on täynnä pieniä, kapeita katuja tännä (neon)valomainoksia ja jos jonkinlaisia liikkeitä. Sieltä löytyi myös pelihalli, jossa oli DDR:kin. Pari kertaa sitä kokeilin ja yllättävänkin hyvin sujui. Shibyassa kävin syömässä semmoisessa sushi-ravintolassa, jossa asiakkaiden edessä liikkuu liukuhihna täynnä erilaisia sushiannoksia. Seitseman annoksen minimimäärä täyttää juuri sopivasti vatsan ja hintakin on 105 jenin annoshinnalla varsin tyydyttävä.
Jotain matkamuistontapaista piti jo vähitellen Tokiosta ostaa, joten ostin Isosta levykaupasta Ayumi Hamasakin My Stories -albumin Classical-version, joka on yhdistelmä mahtipontista orkesterimusiikkia ja Ayumin viehkeää laulua. Sitten suuntasin Roppongin kaupunginosaan. Roppongi on kuuluisa iltaelämästään, seksiteollisuudesta ja kalleudestaan, mutta aika tylsä paikka se oli. Ainakin, jos on jo kiertänyt puolitoista päivää koko ajan lähes samalta näyttävää kaupunkia. Koko touhu alkoi melkein jo tympimään, jalat huusivat leipää ja muutenkin väsytti, joten palasin hostellille.
Kävin suihkussa, join oluen ja lähdin edellisenä päivänä tapaamani hostellivieraan (ranskalainen Basil) kanssa läheiseen ravintolaan sakelle. Ravintola oli pieni, varsin tyypilliseltä iltaruokajuomapaikalta vaikuttanut viihtyisä pulju ja sake oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tällä kertaa pääsin nukkumaan jo ennen keskiyötä.
kirjoitettu klo 14:27
Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Alkuun