Viimeinen ilta Japanissa

Vietän sitä istumalla hostellin aulassa irkaten ja olutta juoden. En oikein keksi muutakaan. En tiedä saanko unta tänä yönä, mutta tarkoituksella viime yönä nukuin hieman vähemmän, joten josko se väsymys sitten lopulta voittaisi.

Tänään kävin tosiaankin sitten vielä peliluolassa, mätin sydämeni kyllyydestä pahoja tyyppejä ammuntapelissä, voitin kilpailijani autopelissä ja löin rumpuja Britney Spearsin Toxicin tahtiin. Palasin hostellille ja tapasin muutaman brittiläisen ja yhden jenkin, joiden kanssa kävin syömässä illallista. Ei mitään erikoista, ei mitään japanilaista perinneruokaa.

En halunnut syödä sashimia tai sushia, koska se viimeisin paikka Kitamissa oli niin loistava, että en tahdo sotkea muistikuviani siitä mausta millään liukuhihnasushilla. Muita paikallisia perusruokia tai ravintolaruokia olenkin sitten syönyt viimeiset päivät, joten ei ollut tarvetta niitäkään käydä enää kokeilemassa.

Käydessäni ostamassa kaupasta olutta, tarjosi tämä maa vielä viimeiset hämmästykset. Keskusteluni kaupan myyjän kanssa:

"368 jeniä, kiitos. Mistä olet kotoisin?"
"Suomesta."
"Tiedätkö Stratovariuksen?"
"Toki. Pidätkö siitä?"
"Pidän. Timo Tolkkihan oli sairas pari vuotta sitten."
"Niin taisi olla."
"Kaverini on tavannut hänet."
"Todellako?"
"Kyllä. Tolkki on todella pitkä, kaverini on 185 senttiä ja Tolkki oli häntä pidempi."
"Jaa-a, pitkä hän taitaa tosiaan olla."
"Odota hetki."

Myyjä poistui hetkeksi takahuoneeseen ja palattuaan näytti minulle levyä.

"Tiedätkö tämän bändin?"
"En."
"Se on tunnettu Japanissa ja maailmallakin."
"Todellako?"
"Ole hyvä, minulla on näitä kaksi."
"K-k-kiitos."

Sitten myyjän piti palvella muita asiakkaita ja minä poistuin kaupasta. Levy oli Loudness-nimisen yhtyeen samanniminen levy.