Huutoa, kylmiä väreitä ja vatsakipuja

Perjantaina minulla ei ollut koulua, kun kiinan kielen kurssi alkaakin vasta ensi viikolla. Mitään kummempaa tekemistäkään ei ollut tiedossa, joten aamupalan syötyäni tulin koululle leikkimään tietokoneella. Muutama tunti vierähtikin iloisesti ja kun viimein palasin asuntolalle, oli siellä alkamassa jonkinlaiset tervetuliaisbileet uusille asukkaille. Mikaa ja minua ei tietenkään oltu kutsuttu, kun emme osaa japania.

Asuntolan asukkaat oli jaettu ryhmiin, joissa kaikissa oli sekaisin uusia ja vanhoja asukkaita. Juhlien sisältö tuntui koostuvan lähinnä alkoholin juomisesta ja aivan järjettömästä huutamisesta. Bileet alkoivat kahdeksalta ja lähes yhtäjaksoista huutamista kesti kolmisen tuntia. Mikan kanssa pelasimme saman ajan aulassa pöytätennistä. En voittanut yhtäkään erää.

Sitten tapahtui jotain ikävämpää, joku uusi asukas kaatui juodessaan sakea, löi päänsä ja sai ilmeisesti lievän aivotärähdyksen. Paikalle kutsuttiin ambulanssi. Tarpeetonta lienee sanoa, että bileet loppuivat siihen. Onneksi hänelle ei kuitenkaan käynyt pahemmin, vaan seuraavana päivänä hän jo palasi asuntolaan. Bileiden piti olla kaksipäiväiset, mutta lauantainkin hipat peruttiin tapahtuneen takia.

Lauantaina meidät oli kutsuttu konserttiin, koulun musiikkikerho piti puolen tunnin esittäytymiskonsertin. Orkesteri soitti mm. Mission Impossiblen tunnarin, animemusiikkia ja Smoke on the Waterin. Ehkä en ole käynyt tarpeeksi (ollenkaan) konserteissa, sillä musiikki kuulosti mielettömän hyvältä, vaikka kyseessä olikin amatööriporukka ja jopa minä, joka en musiikista oikeasti mitään tajua, olin havaitsevinani pari pientä virhettä soitannossa. Minulle tuli jopa kylmiä väreitä, kun Kaze no tani no Naushikaan musiikki soi.

Konserttiin meidät oli kutsunut Suomeen vaihtoon lähtevä Kusano-san, joka soittaa kyseisessä orkesterissa. Hän ja toinen Suomeen lähtevä tahtoivat tavata minut ja Mikan. Konsertin jälkeen oli myös mahdollista kokeilla soittaa eri soittimia. Sain onnistuneesti ääntä aikaan klarinetista ja huilusta, mutta jokin klarinetin näköinen ja saksofonin muotoinen soitin pysyi vaiti, vaikka kuinka puhkuin.

Konsertin jälkeen lähdimme Kitamin isoimpaan tavarataloon, Posfüliin. Posfül voittaa Sokokset ja Stockmannit mennen tullen. Mika osti elektronisen sanakirjan, minä ostin lenkkarit. Lenkkarit maksoivat 30 euroa ja ovat parhaimmat, mitä minulla on koskaan ollut. Laitoin kengät jalkaan ja mieleni teki siitä paikasta lähteä juoksemaan. Ruokaostoksillakin kävimme, ostin vaatimattomasti 5 kilon säkin riisiä. Ehkä se tässä puolen vuoden aikana tulee syötyä. Tai sitten ei.

Menimme kauppaan taksilla (matkaa kuitenkin oli tarpeeksi ja Mika lupasi maksaa taksin). Kaupassa tapasimme sattumalta Yun ja hänen poikaystävänsä ja lähdimme yhdessä syömään ravintolaan. Annokseni taisi olla yakisobaa, pikaisesti paistettuja nuudeleita ja kaikenlaista sörsseliä siinä päällä, mm. mustekalaa ja jonkin linnun pieniä munia. Harmikseni ruoassa oli myös maitoa, vaikka annos ei siltä näyttänyt. Pienten vatsakipujen ja vessareissun jälkeen olin kuitenkin taas valmis jatkamaan iltaa eteenpäin.

Kävimme vuokraamassa videon, tai oikeammin DVD:n. Vuokrapaikka oli Off-house (hahaa! olin oikeassa :), tai ainakin se oli samassa kompleksissa moisen kaupan kanssa. Vanhan DVD:n vuokraus maksoi 95 jeniä ja vuokra-aika on viikko. Ei taida ihan Makuunit ja Film Townit sun muut moiseen pystyä. Katsoimme Jay and Silent Bob Strike Back -nimisen elokuvan, joka oli varsin hauska ja toimiva siihen mielentilaan. Sama putiikki vuokrasi myös musiikki-CD-levyjä, mikä minusta vaikuttaa jotensakin oudolta. Ehkä asiakkaat kuitenkin käsittelevät levyjä paremmin kuin Suomessa kirjaston CD-levyjä käsitellään..

Tänäänkään ei mitään erityistä tekemistä ole tiedossa, ja kun ulkona taas vaihteeksi sataa (eihän asia tietysti minulle kuulu, mutta missä on se luvattu "Japanin aurinkoisin kaupunki"), niin joutunee nyhjöttämään neljän seinän sisällä. Tietysti japania voi aina opiskella.