Akanin kansallispuisto

Aamuyhdeksältä Michiko-san (Mikan tutori) ja hänen poikaystävänsä Tetsu-san tulivat hakemaan minua, Mikaa ja Yu-sania autoreissulle. Emme olleet oikeastaan kovin tarkasti sopineet reissun päämäärää, mutta onneksi kuski oli hieman suunnitelmia tehnyt ja näkemisen arvoisia kohteita ennalta kartalta katsonut.

Kaikkia kohta esiteltäviä kohteita yhdistävä tekijä on Akanin kansallispuisto. Se on yksi neljästä Kitamin ympärillä olevasta kansallispuistosta ja ainakin näkemäni perusteella ansaitsee asemansa kansallispuistona.

Suuntasimme ensiksi Kussharo-järvelle. Kussharo-järvi sattuu olemaan se järvi, johon Wakoton niemimaa työntyy ja jonka rannalla keskiviikkoinen onsen on. Näin siis nyt valoisalla silloin pimeässä kulkemamme reitin. Tiet eivät yöllä vaikuttaneet olleen yhtä jyrkkiä, mutkaisia tai kapeita kuin päivällä nähtynä, mutta toisaalta maisema ei nyt ollut yhtä sadunomainen ja mystinen. Vaikuttava se silti oli. Kauriita oli vähemmän kuin yöllä oli ollut.

Bihoron solassa pysähdyimme ensimmäisen kerran. Vuoren harjalle on rakennettu taukopaikka ja näköalatasanteita, joilta on upeat näköalat Kusshiro-järvelle. Aurinko oli hieman pilvessä, joten maisema näyttää hieman synkältä kuvissa. Osasyy kuvien utuisuuteen voi olla myös muita vuorijonon huippuja peittänyt usva.

Taukopaikan myymälästä ostin vilkkuvan tissin. Kyseinen kapistus on tissin muotoinen ja näköinen, kuminen esine, jonka sisälle syttyy muutamaksi sekunniksi vilkkumaan eri värisiä valoja, kun esineen pohjassa olevaa nappia painaa (esimerkiksi laskiessa sen pöydälle). Nänni sojottaa nätisti ylös. Hintalapussa lukee "Happy memories for ever". (Juu, kategoria on taas se "Vain Japanissa".)

Jatkoimme matkaa alas vuoren toisen puolen rinteen kiemurtelevaa tietä pitkin ja kohta olimme järven rannalla. Ajoimme edelleen ohi keskiviikkoisen onsenin, järven vastakkaiselle rannalle. Siellä oli polkuvenevuokraamo ja jalka-onsen, jota naiset kehuivat oikein mukavaksi. Itse en jaksanut sitä kokeilla, sillä olisihan kenkien ja sukkien riisumisesta ja lahkeiden ylös nostamisesta ollutkin niin tavattomasti vaivaa.

Pysähdys oli pikainen ja suuntasimme kohta kohti seuraavaa isompaa järveä, Mashua. Matkalla tuli vastaan jälleen yksi pysähdyspaikka, jonka vetonaulana oli tällä kertaa maan alta nouseva, rikkipitoinen vesihöyry. Koko vuoren rinne oli keltaläikikäs rikkipitoisen höyryn noustessa siellä täällä jostain maan syövereistä. Tuoksu ei ollut mitenkään tavattoman miellyttävä, mutta ei niin paha kuin olisin olettanut. Ei oikeastaan mätien kananmunien tuoksu ollenkaan. Paikalla kyllä myytiin kananmunia (oletettavasti tuoreita), joita olisi saanut höyryttää höyryn nousuaukkojen suille laitetuilla ritilöillä.

Laaksosta päästyämme alkoi maisema muuttua taas hieman metsäisemmäksi tien kivutessa hitaasti korkeammalle ja elämääkin alkoi taas ilmestyä ympärille. Ketut ovat ilmeisesti oppineet, että mikäli ne seisoskelevat tien varsilla, jotkut autoilijat pysähtyvät ja antavat niille ruokaa. Satunnainen kauriskin aina siellä täällä vilahti, mutta kuvaan niitä ei ehtinyt saada.

Mashu-järvi on varsin jyrkkien vuorenseinämien ympäröimä ja aivan järven vieressä näyttäisi olevan sammunut tulivuoren huippu. Parhaimmalle näköalapaikalle on jälleen rakennettu näköalatasanne ja matkamuistomyymälä. Järven upeissa maisemissa nautimme lounaamme, söin grillimakkaraa ja friteerattuja perunoita. Suorastaan suussasulavan hyvää oli, jälleen kerran.

Viimeinenkin kohteemme oli järvi, ilmeisesti kansallispuistolle nimen antanut Akan-järvi. Sen verran vuorten ympäröimä se on, että oli vielä osittain jäässä. Järven etelärannalla oli pienehkö kaupunkipahanen, jonka jokainen rakennus tuntui olevan joko hotelli, kylpylä tai matkamuistomyymälä, jotkut jopa edellisten yhdistelmiä.

Luonnontieteellinen museokin kaupungissa oli, mutta vasta jälkeenpäin kuulin, että jossain lähistöllä olisi ollut ainu-museokin (ettei se peräti olisi tuo rakennus, josta otin ihan kuvankin.. kovin pimeältä ja hiljaiselta se kuitenkin vaikutti ja useat museot ovat Japanissa suljettuja maanantaisin) ja jopa ainu-kylä. Ainut ovat Japanin alkuperäiskansa, joka aikojen saatossa ajettiin muualta Japanista pohjoiseen ja nykyään jäljellä olevat vähät ainut asuvat Hokkaidolla ja Honshun pohjoisosissa. Yhtään ainua en tainnut kuitenkaan (ainakaan tiedostaen) nähdä.

Akan-järvi on tunnettu myös ihmeellisistä leväpalloista, joita voi itsekin kasvattaa lasiastiassa, jos vain muistaa vaihtaa veden tarpeeksi usein. Kasvavat kuulemma puolesta sentistä senttiin vuodessa ne pallot ja kestävät jopa viikon ilman vettä. Näitäkin marimo-palloja oli myynnissä sataman alueella runsaasti. Kaikkien edellämainittujen järvien vesi muuten on itsessäänkin varsin kirkasta.

Aivan parkkipaikan vierestä lähti punaisen toriin alta portaat pienen nyppylän päälle. Portaiden yläpäässä oli maassa sumo-rinki ja jonkin matkan päässä siitä peuroja ruokailemassa. Valitettavasti jälleen onnistuin ottamaan pääasiassa vain surkean epätarkkoja kuvia, mutta sentään yksi kuvakin onnistui edes joten kuten. 40 metriä lähemmäs en noita eläimiä päässyt, vaan ne siirtyivät aina hieman kauemmas.

Tuon kaupungin jälkeen palasimme Kitamiin, jossa toimimme Goto-sensein "malleina" hänen 3D-projektissaan. Ovat rakentaneet yhteen huoneeseen laboratorion, jossa on nelitahkoinen (etuseinä, sivuseinät ja lattia) "kuutio". Jokaiselle tahkolle voi heijastaa kuvan ja kun laittaa erikoislasit päähän, näyttää maisema kolmiulotteiselta. Varsin mielenkiintoinen kokemus oli sekin, mutta kyllä TTY:n VRC:n Cave on vaan parempi :P