Loma loman sisällä
Vaikka olevinaan opiskelen ja käyn koulua, niin lomalla minä täällä Japanissa olen, kulttuurimatkalla. Okinawan reissu oli kuin loma loman sisällä, muutama päivä täysin erilaisessa ympäristössä.
Vaikka reissu olikin loistava, on tämän kirjoituksen aloittaminen kovin vaikeaa. Okinawasta ei oikein voi kertoa mainitsematta jotain sen historiasta, mikä on jotensakin verinen, tai sen nykytilasta, mikä ei ole tavattoman hyvä. Kaikkiaan koko Okinawa tuntuu joillekin olevan kovin herkkä paikka. Toisaalta, minäkään en kovin paljoa lopulta asioista tiedä.
Okinawa oli aikoinaan oma "valtionsa", joka sai vaikutteita kaikkalta ympäriltään. Okinawalla oli oma väestönsä ja kulttuurinsa. Vuonna 1879 Okinawa liitettiin virallisesti Japaniin, mutta luonnollisestikaan ei ilman taisteluita. Kansalaisliikkeet voimistuivat vähitellen ja alkoivat (mm. Ensimmäistä maailmansotaa seuranneiden laman ja nälänhädän takia) olla jo kiehuntapisteessä Toisen maailmansodan aikoihin. Japanilaisten sotilaiden tekemät rikokset siviiliväestöä kohtaan eivät varmaankaan ainakaan auttaneet asiaa.
Japanilaisten suunnitelmissa Okinawa oli pääsaarten etäpuolustusasema, mutta Toisen maailmansodan seurauksena siitä tuli osa Yhdysvaltoja. Yhdysvaltojen maihinnousulla huhtikuun vaihteessa vuonna 1945 alkanut Okinawan taistelu oli suurin Tyynen valtameren alueen taistelu, ja se vaati sekä useiden japanilaisten, että paikallisten asukkaiden hengen (joidenkin lähteiden mukaan jopa neljäsosa saaren alkuperäisväestöstä kuoli toisessa maailmansodassa). Samalla Okinawan saaret liitettiin virallisesti Yhdysvaltoihin.
27 vuotta myöhemmin, vuonna 1972, Okinawasta tuli jälleen virallisesti osa Japania, mutta silti viidesosa pääsaaren pinta-alasta on yhä Yhdysvaltojen tukikohtaa. Amerikkalaisten läsnäolon huomaa kaikkialla, tukikohtia reunustavista aidoista, kauppojen nimistä, ihmisistä kadulla, japanilaisten englanninkielen taidoista jne. Samalla Okinawa on edelleen Japanin köyhin prefektuuri ja okinawalaiset nostavat Japanin pienintä palkkaa. Okinawalaisia on aina hieman syrjitty, eikä heidän asemansa liene vieläkään täysin tasavertainen muiden japanilaisten keskuudessa.
Mutta siellä minä silti olin, yksi turisti muiden keskellä, Okinawan kenties vilkkaimman turistikauden lopulla. Kuvia otin niin paljon, että jouduin siirtämään niitä välillä Yanan tietokoneelle, mistä en niitä ole vielä saanut takaisin. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan loman tapahtumista parhaan muistini mukaan. Ehkä lisään tai korjaan jotain sitten, kun kuvatkin nettiin asti saan.
Vaikka reissu olikin loistava, on tämän kirjoituksen aloittaminen kovin vaikeaa. Okinawasta ei oikein voi kertoa mainitsematta jotain sen historiasta, mikä on jotensakin verinen, tai sen nykytilasta, mikä ei ole tavattoman hyvä. Kaikkiaan koko Okinawa tuntuu joillekin olevan kovin herkkä paikka. Toisaalta, minäkään en kovin paljoa lopulta asioista tiedä.
Okinawa oli aikoinaan oma "valtionsa", joka sai vaikutteita kaikkalta ympäriltään. Okinawalla oli oma väestönsä ja kulttuurinsa. Vuonna 1879 Okinawa liitettiin virallisesti Japaniin, mutta luonnollisestikaan ei ilman taisteluita. Kansalaisliikkeet voimistuivat vähitellen ja alkoivat (mm. Ensimmäistä maailmansotaa seuranneiden laman ja nälänhädän takia) olla jo kiehuntapisteessä Toisen maailmansodan aikoihin. Japanilaisten sotilaiden tekemät rikokset siviiliväestöä kohtaan eivät varmaankaan ainakaan auttaneet asiaa.
Japanilaisten suunnitelmissa Okinawa oli pääsaarten etäpuolustusasema, mutta Toisen maailmansodan seurauksena siitä tuli osa Yhdysvaltoja. Yhdysvaltojen maihinnousulla huhtikuun vaihteessa vuonna 1945 alkanut Okinawan taistelu oli suurin Tyynen valtameren alueen taistelu, ja se vaati sekä useiden japanilaisten, että paikallisten asukkaiden hengen (joidenkin lähteiden mukaan jopa neljäsosa saaren alkuperäisväestöstä kuoli toisessa maailmansodassa). Samalla Okinawan saaret liitettiin virallisesti Yhdysvaltoihin.
27 vuotta myöhemmin, vuonna 1972, Okinawasta tuli jälleen virallisesti osa Japania, mutta silti viidesosa pääsaaren pinta-alasta on yhä Yhdysvaltojen tukikohtaa. Amerikkalaisten läsnäolon huomaa kaikkialla, tukikohtia reunustavista aidoista, kauppojen nimistä, ihmisistä kadulla, japanilaisten englanninkielen taidoista jne. Samalla Okinawa on edelleen Japanin köyhin prefektuuri ja okinawalaiset nostavat Japanin pienintä palkkaa. Okinawalaisia on aina hieman syrjitty, eikä heidän asemansa liene vieläkään täysin tasavertainen muiden japanilaisten keskuudessa.
Mutta siellä minä silti olin, yksi turisti muiden keskellä, Okinawan kenties vilkkaimman turistikauden lopulla. Kuvia otin niin paljon, että jouduin siirtämään niitä välillä Yanan tietokoneelle, mistä en niitä ole vielä saanut takaisin. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan loman tapahtumista parhaan muistini mukaan. Ehkä lisään tai korjaan jotain sitten, kun kuvatkin nettiin asti saan.
kirjoitettu klo 14:15
Kommentit:
Sie oot kyllä ihan uskomaton kirjottaja. Uusimman jutun lukee aina suunnillen ahmien... ja sit se täytyy vielä lukea rauhallisesti nauttien uudestaan... siulla on sana taitavasti hallussa... ootko sie varmasti nyt oikeella alalla? :)
*haliruttaus* täältäpäin...
Tässähän ihan punastuu.. Kiitos :)
Täytyy kyllä myöntää, että kirjoittamisen suurempikin harrastaminen on viime aikoina (viimeisen vuoden tai parin aikana) käynyt mielessä, mutta vielä tarvittavaa pitkäjännitteisyyttä ei ole löytynyt. Samalla tavallahan sitäkin pitäisi harjoitella, kuin vaikka pianon soittoa..
Miusta jo siinä on pitkäjännitteisyyttä et sie kirjotat tänne näin säännöllisesti. Oikeesti käy kateeksi sillä olis tosi mukava jos omista reissuistaanki ois tullu kirjottaneeks näin yksityiskohtasesti. Sie tuut joku päivä vielä kiittää ittees siitä et sie oot kirjottanu nää jutut tänne. Nää on tosi hienoja luettavia nyt ja takuulla myös myöhemmin. Ei taida Eija Harju ees tietää millasen kirjottajan se on aikoinaan käsistään päästäny... *wirn* Mistä tulikin mieleen et törmäsin Sissosen Elinaan Ilomantsin mummohoitolassa... sillä ei ollu hoitsupukua joten kai se siel oli hoidossa... ja tää liitty taas tähän japaniin miten?!
Vhiiih... mie karkaan pihalle tuulettaa päätäni... sama aurinko se tänne paistaa kuin sinnekin :)
Minäkin olen aina lukenut mielelläni matkakertomuksia. Siksi kai käyn blogissasi viikoittain. Olet tosiaan ihanan yksityiskohtainen.
Mutta, eikös Okinawalla kasva maailman ihmisistä vanhimmaksi elävät?
Niinhän siellä kuulemma kasvaa. Ehkä maaperä on siellä jotenkin erilaista. Okinawalainen tofu on ainakin korkealuokkaista ravinteikkaan maaperän takia. En tiedä, että mitkä muut seikat sitten voisivat myös vaikuttaa.
Kyllä on hyvää tekstiä lukea. Ihan tuntuu välillä, että itsekin on mukana. Mutta valitettavasti taas herään arkeen: Cadimefin tylsässä studioympäristössä, vesisateen ja kylmyyden ympäröimänä. Pidä hauskaa nyt oikein urakalla ja tuo Sakea tullessas mullekin :)
Lähetä kommentti
<< Alkuun