Yakiniku ja jatkot
Useampikin koulun taho (mukana oli ainakin International Center ja OFIC) järjestivät eilen yakiniku-tapahtuman. Tapahtuman perusidea oli sama kuin International Coffee Hourissa, eli vaihto-opiskelijoiden ja muiden koulun ihmisten yhteensaattaminen.
Tapahtuma alkoi viideltä ja olin varannut sille koko loppuillan. Jostain syystä karkelot olivat ohi jo kahdessa tunnissa. Eihän siinä ajassa ehtinyt edes kunnolla aloilleen asettua, saati nauttia kunnolla ruoasta tai ihmisten seurasta. Pari olutta olivat saaneet myös hyvän nousun aikaiseksi, joten mitäpä sitä suotta kesken lopettamaan.
Ehdotukseni jatkoista saivat kannatusta, erityisesti samassa asuntolassa asuvien korealaisten keskuudessa. Asuntolassa suoritettiin kolehdinkeruu ja lähetettiin osasto kauppaan noutamaan virvokkeita koko porukalle. Suunnattoman pitkältä tuntuneen ajan päästä osasto saapuikin mukanaan kaksi keissiä kaljaa ja kolme muovipussillista pikkupurtavaa.
Kymmenisen henkeä linnoittautui asuntolan kerhohuoneelle ja suoritti energia- ja ravintovarastojen täydennystä aina keskiyön korville asti. Tässä vaiheessa voinen jo sanoa, että nykyään japanin kielen käyttöäni rajoittaa enää vain sanavarasto (joka on aivan liian pieni), eikä niinkään lauserakenteiden tai muiden kielioppiasioiden hahmottaminen. Jotain edistystä siis on sentään tapahtunut.
Sitkeimmät siirtyivät Parkin huoneeseen toisille jatkoille, kun muut luovuttivat ja jatkoivat omia juhliaan unimaailmassa. Julia yllätti kitaransoittotaidoillaan ja Park yllätti tarjoamalla korealaista kuivattua levää. Japanilaista noria ei oikein viitsi pelkästään syödä, mutta korealainen levämatto kelpaa sellaisenaankin ruoaksi, ainakin napostelutarkoituksessa. Oikein herkullista.
En oikeastaan edes tiedä kuinka pitkään jatkoimme, mutta veikkaisin kellon olleen jotain kolmen luokkaa, kun viimein mekin luovutimme ja siirryimme kukin huoneisiimme nukkumaan. Kaikkiaan jatkot olivat oikein onnistuneet ja uusiin henkilöihinkin sain jälleen tutustua. Mikäs sen mukavampaa.
Ja kun nyt kerta tähän ilmoitteluun sorruin, niin katsokaa nyt ihmeessä kuvatkin sitten. :)
Tapahtuma alkoi viideltä ja olin varannut sille koko loppuillan. Jostain syystä karkelot olivat ohi jo kahdessa tunnissa. Eihän siinä ajassa ehtinyt edes kunnolla aloilleen asettua, saati nauttia kunnolla ruoasta tai ihmisten seurasta. Pari olutta olivat saaneet myös hyvän nousun aikaiseksi, joten mitäpä sitä suotta kesken lopettamaan.
Ehdotukseni jatkoista saivat kannatusta, erityisesti samassa asuntolassa asuvien korealaisten keskuudessa. Asuntolassa suoritettiin kolehdinkeruu ja lähetettiin osasto kauppaan noutamaan virvokkeita koko porukalle. Suunnattoman pitkältä tuntuneen ajan päästä osasto saapuikin mukanaan kaksi keissiä kaljaa ja kolme muovipussillista pikkupurtavaa.
Kymmenisen henkeä linnoittautui asuntolan kerhohuoneelle ja suoritti energia- ja ravintovarastojen täydennystä aina keskiyön korville asti. Tässä vaiheessa voinen jo sanoa, että nykyään japanin kielen käyttöäni rajoittaa enää vain sanavarasto (joka on aivan liian pieni), eikä niinkään lauserakenteiden tai muiden kielioppiasioiden hahmottaminen. Jotain edistystä siis on sentään tapahtunut.
Sitkeimmät siirtyivät Parkin huoneeseen toisille jatkoille, kun muut luovuttivat ja jatkoivat omia juhliaan unimaailmassa. Julia yllätti kitaransoittotaidoillaan ja Park yllätti tarjoamalla korealaista kuivattua levää. Japanilaista noria ei oikein viitsi pelkästään syödä, mutta korealainen levämatto kelpaa sellaisenaankin ruoaksi, ainakin napostelutarkoituksessa. Oikein herkullista.
En oikeastaan edes tiedä kuinka pitkään jatkoimme, mutta veikkaisin kellon olleen jotain kolmen luokkaa, kun viimein mekin luovutimme ja siirryimme kukin huoneisiimme nukkumaan. Kaikkiaan jatkot olivat oikein onnistuneet ja uusiin henkilöihinkin sain jälleen tutustua. Mikäs sen mukavampaa.
Ja kun nyt kerta tähän ilmoitteluun sorruin, niin katsokaa nyt ihmeessä kuvatkin sitten. :)
kirjoitettu klo 13:18
Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Alkuun