Okinawa, päivä 1

Kitamissa oli aamulla kylmä ja hieman sateinen keli. Yanan tuttu Katya tuli noutamaan meidät Kitami Domelta ja kuljetti meidät Memanbetsun lentokentälle. Suoritimme check-inin ja kävimme odotellessa juomassa kahvit Yanan äidin firman toimistolla. Lento lähti klo 10:25.

Lentokoneesta ei pilvien takia nähnyt matkalla oikeastaan mitään, vain hieman sekä noustessa, että laskeuduttaessa. Lento Tokioon kesti vajaat parisen tuntia ja koska jatkolentomme Okinawalle lähti klo 12:40, ei aikaa siirtymiseen tavattoman paljoa ollut. Japanilaiseen tapaan palvelu kuitenkin pelasi ja meidät kuljetettiin autolla suoraan lentokoneelta seuraavan lennon lähtöportille, joten saavuimme portille jopa ennen kuin muita matkustajia oli edes alettu päästää koneeseen.

Lento Tokiosta Okinawalle kesti hieman pidempään ja pilvisyyden takia ei edelleenkään nähnyt juuri mitään. Fuji-san sentään kohoaa pilvien yläpuolelle. Matkalla vaihdoimme Kitamissa tarpeelliset lämpimämmät vaatteet shortseihin ja lyhythihaisiin paitoihin, mikä osoittautui hyväksi vedoksi, sillä heti koneen laskeuduttua Nahan lentokentälle ja lentokoneen oven avauduttua puski sisälle trooppisen kuuma ja kosta ilma.

Säätiedoitus oli sanonut Okinawassa olevan 28 astetta lämmintä ja aurinkoista. Ilmeisesti paikallinen käsitys aurinkoisesta kelistä on kuitenkin hieman poikkeava, sillä kaikkialla tuntui olevan jonkilaista usvaa. Kaukaiset kohteet olivat aina hieman utuisia ja mertakaan ei muutamaa kilometriä pidemmälle nähnyt. Tokihan se aurinko silti lämmitti, jopa poltti, ja maisemat, niiltä osin kuin niitä näki, olivat lumoavia. Tämä oli sentään ensimmäinen kerta, kun olin missään lähelläkään tropiikkia.

Yana ja Frank olivat meitä vastassa vuokra-autolla, joka tuli reissun aikana hyvinkin tutuksi. Aivan ensimmäiseksi menimme syömään Gustoon, jonkintapaiseen japanilaiseen Rosson vastikkeeseen. Ruoka oli hyvää, halpaa ja ennen kaikkea täyttävää, ja pian jatkoimmekin matkaa ensimmäiselle turistikohteelle.

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Okinawa World (tai Culture Kingdom Gyokusendo), tunnettu ennen kaikkea Okinawan alueen suurimmasta, Japanin toiseksi suurimmasta, tippukiviluolastaan. Luola on kaikkiaan 5 kilometriä pitkä ja yleisölle siitä on avattu 890 metrin pätkä. Luola oli kyllä hieno, mutta osan tunnelmasta katosi yleisön kulkuväyläksi rakennetun, koko luolan pituisen betonisillan myötä. Valojen sijoittelussa olisi voinut toimia hieman huolellisemmin ja neonvaloinen Batman-kyltti meni jo totaalisesti yli käsityskykyni. Luolan päällä oli käsityökylä krääsämyymälöineen, mutta koska koko alue oli jo sulkemassa oviaan, emme liiemmin ehtineet niihin tutustua.

Illan hämärtyessä kuuden ja seitsemän välillä siirryimme Okinawan pääkaupungin Nahan liepeiltä kohti saaren keskiosissa olevaa Okinawan kaupunkia, missä hotellimme sijaitsi. Vaikka matkaa ei ollut kuin ehkä 40-50 kilometriä, kului sen taivaltamiseen silti yli tunti. Saaren kadut ovat maksullista moottoritietä lukuunottamatta jotensakin pieniä ja mutkaisia ja varsinkin nyt kultaisen viikon aikaan tupaten täynnä (vuokra-)autoja.

Kävimme suihkussa hotellilla ja lähdimme sen jälkeen Chatanin kaupunkiin syömään. Ravintolassa saimme runsaasti huomiota, kun pöytäämme tuotiin tilaamamme ruoat. Kuumuuden ja kosteuden takia ei mitään raskasta ruokaa tehnyt mieli, joten tilasimme pääasiassa salaattia. Meitä oli pöydässä neljä henkeä ja meille tuotiin kolme neljälle hengelle tarkoitettua salaattiannosta sekä jotain muita pieniä annoksia. Viereisessä pöydässä istunut japanilainen perhe ei ehkä kuukausiin toivu kokemastaan järkytyksestä.. :)

Täysillä vatsoilla jaksoi taas jatkaa matkaa Okinawan yöelämään. Kiertelimme jonkin aikaa kaupungilla, piipahdimme rannalla ja pelihallissa ja lähdimme sitten tapaamaan osaa muun seurueen jäsenistä (Yanan äiti, isoäiti ja pikkuveli, äidin yhtiökumppani ja tämän ystävä sekä okinawalainen perhetuttu, Tomoka-san) amerikkalaisen J.B.:n omistamaan pieneen kahvilaan, jossa ei seurueemme lisäksi ollut edes muita asiakkaita. Nautimme okinawalaista tofua ja jotain vihreää ja kitkerää kasvia, joka kuulemma laihduttaa, sekä okinawalaista Orion-olutta, joka kuitenkin maistui ihan samalta kuin muutkin japanilaiset oluet. Illan päätteeksi osa porukasta kävi vielä keilaamassa. Reilusti keskiyön jälkeen pääsimme viimein takaisin hotellille nukkumaan.