Tokio, Akihabara

Vierailu Akihabaraan oli sijoitettu reissun alkupäähän, sillä kaikki tarvitsivat lisää muistikorttikapasiteettia ja mikäpä sen parempi ostospaikka kuin Japanin halvimmat hinnat omaava elektroniikkakeidas. Kuulemma esimerkiksi kannettavat voivat Akihabarassa maksaa jopa 50 000 jeniä vähemmän kuin muualla Japanissa, digitaalikamerat 30 000.

Tokion yliopiston pääkampusalueella vieraileminen aiheuttaisi vain pienen mutkan matkalla Uenosta Akihabaraan, joten päätimme pyörähtää sieltä kautta. Valitettavasti vain kartoissamme ei mitenkään ollut merkitty, että miten kampusalueelle pääsee ja tietenkään Uenoa lähinpänä olevalla reunalla ei portteja ollut. Jouduimme siis kiertämään alueen itäreunalle ja kysymään neuvoa portinvarijalta ennen kuin löysimme tiemme kapuksen keskelle ja edelleen pääportille.

Kampusalue vaikutti mielettömän isolta, eikä ihme, 28 000 opiskelijan yliopisto tarvitseekin hieman enemmän tilaa kuin esimerkiksi Kitamin 2000 opiskelijan teknillinen instituutti. Vanhoja, isoja ja hienoja rakennuksia oli joka puolella ja aina rakennusten välillä oli jonkinlaista vihreyttä ja puistoaluetta. Olisi varmasti oikein viihtyisä opiskeluympäristö, ainakin näkemämme perusteella.

Yliopiston portilta otimme suunnan kohti Akihabaraa. Matkalla söimme pikaillallisen hyödyntämällä erään elintarvikeliikkeen ("covenience store", valikoima ehkä isohkon suomalaisen huoltoaseman tai kioskin luokkaa) valikoimaa. Muutamansadan metrin matkalla Akihabaraan näimme ainakin 4 samaisen ketjun liikettä ja lukuisia kilpailevien ketjujen liikkeitä. Ilmeisesti asiakkaita riittää.

"Kaupunginosan vaihtumisen huomaa neonvaloista", sanoi eräs korealainen kommenttina Tokiosta ja ainakin Akihabaran tapauksessa se pitää täysin paikkansa. Erään tien toinen puoli oli kuin mikä tahansa Tokion kaupunginosan laitama, toinen puoli neonvalojen valaisema nörttien paratiisi. Saavuimme Akihabaraan vieläpä sopivasti pimeän laskeutuessa, joten neonvalojen ja valotaulujen merkitys vain korostui.

Astuimme sisään ensimmäiseen soveliaalta näyttäneeseen kauppaan etsimään kaipaamiamme muistikortteja. Valikoima näytti varsin hyvältä, eivätkä hinnatkaan päätä huimanneet, mutta päätimme silti yrittää löytää jotain vielä halvempaa.

Koska meillä ei ollut pienintäkään hajua siitä mikä mahdollisesti olisi halvin paikka ostaa digitaalikameran muistikortteja, jouduimme vain käymään läpi ulos päin lupaavalta näyttäviä liikkeitä ja verrata hintoja. Muutaman kaupan jälkeen totesimme, että ensimmäisen kaupan hinnat (ja valikoimat) olivat parhaimmat, joten palasimme sinne. Itse ostin SanDiskin Ultra II 512 MB -kortin, joka vaikutti hinta-laatu-suhteelta parhaimmalta.

Meillä alkoi aika käydä vähiin, sillä hostelliin piti kirjautua sisään ennen ilta kymmentä, joten en pystynyt tarkemmin tutustumaan Akihabaran hintoihin tai valikoimaan. Paremmalla ajalla ja kauppojen tuntemuksella voi löytöjäkin kenties tehdä, mutta minä en Akihabaran vierailusta välitöntä rahallista etua saavuttanut (näin jälkikäteen on helppo tarkistaa Suomen hinnat). Sain kuitenkin sen muistikortin (enkä maksanut siitä sen enempää kuin Suomessakaan olisin maksanut), joten en täysin pettynytkään voi olla.

Suoriuduimme asemalle ja siinä JR:n reittikarttaa ihmetellessämme muuan kotimatkalla ollut liikemies tuli kysymään, että tarvitsimmeko mahdollisesti apua. Hän sattui olemaan matkalla samalle Yoyogin asemalle, jonne mekin, joten hänen opastuksellaan löysimme vaivatta oikean raiteen ja junan ja perillä myös suunnan hostellille. Matkalla jutustelin hänen kanssaan sekaisin englantia ja japania, enimmäkseen Japanin ja Suomen eroista ja yhtäläisyyksistä.

Kävelimme päivän viimeisen pidemmän etapin Yoyogin asemalta Yoyogi Hostellille ja menimme kirjautumaan sisään. Hämmästykseksemme yhden yön hinta ei ollutkaan 3000, mikä oli hostellin sivuilla mainittu, vaan 3600, sillä meillä ei ollut esittää hostellijärjestön jäsenkorttia. Asiastahan ei titenkään oltu mainittu missään ennen kuin asiasta meille hostellin tiskillä kerrottiin. (Näin jälkikäteen tarkasteltuna löydän ainoan maininnan koko asiasta Internet-varausjärjestelmän tilausvahvistussivulla, joka näkyy vasta sen jälkeen, kun varauksen ja mahdollisen maksun on jo suorittanut, eikä siinäkään mainita lisämaksun suuruudesta mitään.)

Tiskillä olleen henkilön mukaan "kaikki tietävät, että jäsenkortti vaaditaan", eikä hän suostunut, vastalausteistamme huolimatta, päästämään meitä sisään ilman lisämaksua, joten maksettavahan se oli. (Onkohan Japanissa muuten Suomen tapaan kuluttaja-asiamiestä tms., jonka puoleen voisi vastaavissa ongelma/erimielisyystilanteissa kääntyä?) Ostimme sitten sen jäsenkortin, mikä maksoi 200 jeniä vähemmän kuin viiden yön lisämaksu, ehkä siitä edes on hyötyä myöhemmin Kioto-Osaka -reissulla.

Kävimme suihkussa ja lähdimme pihalle rauhoittumaan ja metsästämään iltapalaa. Hostellin vieressä on Sangubashin asema ja sen lähistöllä joukko ruokaloita ja baareja, ehkä lähinnä kotimatkalla olevia valkokaulustyöläisiä ajatellen. Ostimme 24 tuntia vuorokaudessa auki olevasta bento- eli eväsravintolasta ruokaa ja elintarvikeliikkeestä oluet ja etsiydyimme rauhalliselle alueelle niitä nauttimaan.

Oli varsin huojentavaa pitkän päivän jälkeen käydä suihkussa, saada vatsa täyteen, levätä hetki ja ennen kaikkea olla kantamatta kaikkia matkatavaroita koko aikaa. Ehkä noin tunnin verran nautimme Tokion rauhoittuvasta illasta ennen kuin julistimme ensimmäisen päivän päättyneeksi ja palasimme hostellille nukkumaan.