Tokio, Ueno

Keskiviikkoaamuna lähdimme klo 8:30 polkemaan kohti linja-autoasemaa. Jätimme pyörät viereisen tavaratalon katoksen alle, muiden pyörien keskelle. Nousimme bussiin ja matkasimme Memanbetsun lentokentälle. Lähtötarkastus, nousu koneeseen ja pari tuntia nuokkumista lentokoneessa.

En muuten tiedä kuuluttavatko lentoemännät kaikki kuulutukset myös englanniksi vain silloin, kun näkevät länsimaalais(t)en nousevan koneeseen, mutta ainakin kovalta voimainponnistukselta jokainen englanninkielinen kuulutus kuitenkin vaikutti. Silloin, kun olen nähnyt kuulutusta tekevän lentoemon kasvot, on ollut vaikea kuvitella keskittyneempää ilmettä.

Onneksi jokaisella lennolla on ollut tarjolla myös englanninkielisiä sanomalehtiä. Tällä kertaa luin, muistaakseni Yomiuri-sanomalehdestä, mielenkiintoisen artikkelin Suomen koulutusjärjestelmästä. Artikkelissa hämmästeltiin Suomen koulutusjärjestelmän korkeaa tasoa, todettiin laadun taustalla olevan osaavien opettajien ja kerrottiin, että Suomen (tai ainakin Helsingin) koulut ovat tällä hetkellä täynnä ulkomaisia vierailijoita, jotka tahtovat tutustua Suomen koulutusihmeeseen. Artikkeli liittyy Washington Postin toimittajien Suomen vierailusta kirjoittamaan blogiin.

Lento laskeutui Hanedan lentokentälle hieman myöhässä, noin puoli yhden maissa. Kävimme turistitoimistossa noutamassa Tokion kartat ja opasvihkoset ja kysymässä helpoimman ja halvimman matkareitin Uenoon. Matka kesti noin 40 minuuttia ja maksoi 630 jeniä.

Alkumatkan matkustimme Tokyo Monorail -junalla, minkä luulin olevan samanlainen kuin esimerkiksi Narita Express, eli kallis, hieno ja nopea. Monorail olikin vain yksi julkinen kulkuväline muiden joukossa, ei tavallista junaa kalliimpi ja lähes yhtä täynnä työmatkalla olevia bisnesmiehiä. Samapa se, mitä halvempi, sen parempi.

Nappasimme Uenon asemalta matkaan hieman evästä ja menimme syömään niitä aivan aseman vierestä alkavaan Uenon puistoon. Uenon puisto on sekalainen kokoelma puita, lähteitä ja muita vesielementtejä, eläintarhoja (no okei, yksi niitä vain on) ja museoita. Puisto on monimuotoisuudessaan hieman sekava, mutta tarjoaa se silti vihreyttä betonihelvetin keskelle.

Ruokailun lomassa oli hyvä tilaisuus vaihtaa vaatetusta kevyempään, sillä Tokiossa ei Kitamin kylmyydestä ollut tietoakaan, aurinko paistoi käytännössä pilvettömältä taivaalta riittävän lämpimästi, ehkä jopa hieman liian kuumasti.

Ruokailun jälkeen lähdimme kulkemaan peremmälle puistoon. Ensimmäisenä varteenotettavana vierailukohteena vastaan tuli Tokion kansallismuseo. Tarjolla olisi ollut eurooppalaista taidetta esittelevä erikoisnäyttely, mutta emmehän me olleet tulleet Japaniin katsomaan eurooppalaista renesanssiajan taidetta, joten otimme vain pysyvien näyttelyiden setin.

Tarpeeksi katsomista siinäkin oli. Pidän kyllä sinällään museioista, ja kun aihe on oikein mielenkiintoinen, voi aika vierähtää nopeastikin, mutta ehkä kuitenkin olisin mielummin ollut ulkosalla auringonpaisteessa tutustumassa tarkemmin nimenomaan Tokioon, en niinkään Japanin tai muun Aasian historiaan. Eikä niistä museoista niin paljoa kuitenkaan jälkikäteen edes muista. En nyt kuitenkaan ole katkera siitä, että kävimme siellä, mielenkiintoista sekin oli.

Kiersimme näyttelyt kohtalaisen rivakasti, juuri tekstejä ja selityksiä lukematta, ja jatkoimme puistokävelyä. Puiston keskellä olevan lampihässäkän rannalla oli joukko länsimaalaisia istuskelemassa, juttelemassa ja nauttimassa olutta. Ensimmäinen reaktioni oli "perhana, noihan on suomalaisia", mutta varmuus asiaan piti saada. Yritin valokuvaussavupeitteen avulla hivuttautua lähemmäs kuuntelemaan heidän puhettaan, mutta en siitä selvää saanut. Viimein näin kuitenkin yhdessä laukussa tutun Marimekko-logon ja uskaltauduin juttusille.

Suomalaisiahan he, Turun yliopiston kautta matkalla kiertelemässä Japania parin viikon ajan. Ensimmäinen viikko oli ollut kuulemma tylsänpuoleista ja virallista yliopistovierailua, mutta nyt heillä oli ohjat omissa käsissään ja Tokio edessään. Juttelimme jonkin aikaa, mutta Julian läsnäollessa ei pidempään suomenkieliseen kuulumistenvaihtoon oikein viitsinyt ryhtyä.

Puiston loppuosa oli jotensakin "perussettiä", jokunen temppeli ja vähän vettä siellä täällä. Suuntasimme kohti Akihabaran elektroniikkaparatiisia.