Tokio, Imperial Palace-Kitanomaru

Vaan millä portilla se Li meitä odotti olikin sitten jo vaikeampi kysymys vastattavaksi. Ilmeisesti Keisarillisen palatsin pääportti ei ollutkaan niin yksiselitteinen kuin olin luullut.

Ensin yritimme löytää Lin portin hänen kertomansa perusteella: "Vasemmalla on vessoja ja oikealla poliisikoppi." Niin tuntui olevan joka portilla. Porttejakin oli puiston laidalla hieman enemmän kuin olin luullut. Lopulta Lin portin pielellä päivystänyt poliisi opasti Lin toisen puiston nurkalle ja käski meidän noutaa hänet sieltä. Puisto tietysti oli kaukainen meidän sijaintiin nähden, mutta ainakin sentään tiesin missä Li on. Jätin reppuni Mikan ja Julian huostaan ja lähdin noutamaan Li:a kyseisestä puistonurkkauksesta.

Vaikka silloin toisin ajattelinkin, oli poliisin teko näin jälkikäteen ajatellen juurikin oikea, määrittää paikka, jonka molemmat osapuolet tietävät ja sopia tapaaminen sinne. Ja onneksi meillä oli puhelimet matkassa, ilman niitä olisi voinut olla hitusen vaikeampaa yrittää löytää Li siltä parin/muutaman neliökilometrin alueelta, mikä Keisarillisen palatsin ympäristöksi voidaan laskea.

Lopulta siis kuitenkin saimme porukan kasaan ja pääsimme jatkamaan päivän patikointia. Ajattelin etukäteen Keisarillisen palatsin puiston olevan minulle hieman tylsä paikka, sillä olinhan edellisellä Tokio-vierailullani siellä käynyt. Olin kuitenkin missannut täysin puolet koko yleisölle avoimesta puiston osasta, ja vieläpä sen kauniimman puoliskon niistä kahdesta. Jo käymästäni osasta en sitten kuvia ottanutkaan (ja muutenkin yritin tällä reissulla välttää edellisen vierailun kuvien toisintoja).

Search-and-rescue -operaatioon oli kuitenkin kulunut sen verran aikaa, että puisto oli jo sulkemassa oviaan, joten jouduimme poistumaan alueelta hieman liian pikaisesti. Sopivasti Keisarillisen palatsin puiston vieressä oli kuitenkin toinen puisto, Kitanomaru, joten suuntasimme sinne. Oikeastaan puisto oli sinällään sivuseikka, sillä meitä kiinnosti enemmänkin Nippon Budokan, eli japanilaisten taistelulajien areena, sekä Japan National Museum of Modern Art (miten tuo pitäisi suomentaa, "Japanin nykytaiteen kansallismuseo" kuulostaa jotenkin oudolta..).

Nippon Budokanissa oli kuitenkin meneillään jonkinlaisen konsertin valmistelut, joten emme nähneet sumorinkiä tai muutakaan hienoa taistelulajeihin liittyvää. Ja se museokin oli jo kiinni.

Pikaisen suunnitelmapalaverin jälkeen päätimme suunnata kohti Jimbochoa ja sitä kautta edelleen takaisin hostellille. Yritin löytää 100 jenin kauppaa tai muuta vastaavaa halpaa liikettä, mistä olisin voinut ostaa pyyhkeen, sillä olin luullut automaattisesti hostellin järjestävän moisen hyödykkeen. No, järjestihän se sentään mahdollisuuden pyyhkeeseen; hinta 200 jeniä ja koko suomalaista käsipyyhettä pienempi.

Koska Jimbochosta ei pyyhkeitä löynytyt, päätimme kävellä Suidobashin asemalle, mistä olisi suora junayhteys Yoyogiin. Suidobashin asema sattuu kuitenkin olemaan aivan Tokyo Domen (eli "The Big Egg") vieressä ja aivan Tokyo Domen vieressä sattuu olemaan huvipuisto. Huvipuistossa sattuu olemaan vuoristorata.

Tässä vaiheessa pitäisi jokaisen kanssani huvipuistossa käyneen päässä välähtää. Minä tulen pahoinvoivaksi kaikenlaisissa pyörivissä ja edestakaisin heiluvissa laitteissa, joten olen aina pitänyt eniten vuoristoradoista. Sisäinen lapsi minussa heräsi vuoristoradan nähdessään ja hihkui sen verran voimakkaasti, että muut myöntyivät päästämään minut käymään koeajamassa sen.

Hihkuin ja pompin ja kierin ja loikin lippuluukulle ja siitä edelleen vuoristoradan jonoon. Muut päättivät minua odottaessaan tutustua huvipuiston muihin laitteisiin, eli lähinnä erilaisiin vaatekauppoihin. Kuulemma puistossa oli myös Muumi-myymälä ja sieltä sai oikeasta suomalaista leipää (japanilaiset "leivät" ovat säälittäviä vehnäpaahtoleipiä), mutta minä en sinne ehtinyt. Sen sijaan nautin täysin rinnoin sijoittamastani 1000 jenistä kieppuen Tokion pimenevässä illassa 80 metrin korkeudessa tarpeeksi nopeasti liikkuvassa vaunussa.

Vaikka kyyti Särkänniemen vuoristoratoja pidempi (ja parempi!) olikin, kaikki kiva loppuu aikanaan ja meidänkin oli aika suunnata takaisin hostellille. Kävimme suihkussa (pyyhkeen virkaa toimitti minulla edelleen ensimmäisen päivän t-paita) ja syömässä raamenia Sangubashin aseman lähistöllä. Nukkumaan taisimme ehtiä jo ennen keskiyötä.