Koivuhalolla takavasemmalta, osa 3

No niinhän siinä taas kävi. Kävimme keilaamassa Mikan ja Julian kanssa ja päätimme käydä yksillä vielä ennen kotiinpaluuta.

Astuimme sisään Pub Blue Spotiin, istuimme tiskille ja tilasimme oluet. Ensimmäisen meille ilmaisen illan tarjonnut herrasmies oli jälleen baarissa ja tarjosi viskit. Sitten Shimizu-san tuli ja siinä sitä taas oltiin.

Ensin menimme seinän takana olleeseen Pub Wistariaan. Samantyyppinen pubi kuin Blue Spotkin, mutta pienempi, eikä pöytiä, pelkkä baaritiski. Rupattelimme taas niitä näitä, sekä keskenämme, että baarimikkojen ja muiden asiakkaiden kanssa.

Sitten siirryimme paria kerrosta ylemmäs, Pub 324:ään. Pubin omistaa 37-vuotias Tanaka-san. Valistimme japanilaisia Euroopan maantiedolla katselimme sivusilmällä jalkapalloa televisiosta. Ilta oli venähtänyt huomattavasti aiottua pidemmäksi jo kolmen maissa, kun Julia päätti viimein lähteä kotiin. Hänellä oli aamulla japanin luennot. Shimizu-sankin luovutti jossain vaiheessa, mutta me muut jatkoimme baarin sulkeutumiseen asti.

Tanaka-san jätti baarimikon hoitamaan sulkemistoimenpiteet ja kutsui meidät seuraansa seuraavaan paikkaan. Seuraamme liittyi myös Ayu-niminen nainen, joka oli saapunut baariin hostess-töidensä loputtua.

Matkalla lopulliseen päämääräämme törmäsimme kadulla joihinkin japanilaisten tuttuihin, jotka kutsuivat meidät yksityisbileisiinsä. Istuimme sitten lyhyen hetken heidän seurassaan ja huomassaan, ennen kuin jatkoimme kohteena olleeseen karaokebaariin.

Baari oli jotensakin suomalaistyylinen baari, jossa oli tiski, pari pöytää ja karaoke-laitteisto. Tällä kertaa emme siis laulaneetkaan vain kavereiden kesken, vaan riitasoinnut sulostuttivat koko baarin asiakaskuntaa. Pari laulua minäkin lauloin, yleensä yhteislauluna jonkun toisen kanssa. Ayu-san ihastutti meitä (tai ainakin minua) laulamalla useita Ayumi Hamasakin kappaleita.

Kun viimein tajusin pilkkineeni jo hetken aikaa pöydän ääressä, päätin poistua paikalta asuntolalle nukkumaan oikeasti. Jätin Mikan vielä baariin, sillä hänellä tuntui energiaa edelleen olleen.

Olin jo polkemassa ensimmäistä korttelinväliä kohti asuntolaa, kun tiedostin nälän. Nälän tunteen karkoittamisen lisäksi ruoka myös auttaisi toipuman seuraavan päivän krapulasta huomattavasti nopeammin, joten päätin etsiä jostain jotain syötävää. Kokeilin ensimmäisenä mieleeni tulleena vaihtoehtona Mos Burgeria, vaikka tiesinkin sen olevan arkipäivisin auki vain jonnekin aamuyöhön asti, viikonloppuisin se kun on auki koko yön.

Kun Mos Burger sitten olikin auki, tajusin viimein vilkaista kelloani. Kello oli hieman yli kahdeksan. Kellonaika selitti myös sen, miksi olin niin väsynyt ja hieman jopa pilkkinyt baarissa. Söin oikein maukkaan hampurilaisaterian friteerattuine pihveineen ja sipulirenkaineen ja lähdin oikeasti kohti asuntolaa.

Mika oli myös jo kotimatkalla, hyvästelemässä viimeisiä illan aikana tutuiksi tulleita henkilöitä. Yhdessä poljimme asuntolalle. Kummasti aamuluennoille suuntaavat asuntolan asukkaat naureskelivat kahdelle hyvin väsyneelle ja humalaiselle, baarista kello 8:30 palaavalle, suomalaiselle.

Mitähän tähän nyt sitten vielä voisi sanoa. Kolmannellakin kerralla Pub Blue Spotin ovesta sisään astuttamme olemme löytäneet itsemme seuraavana aamuna huomattavasti päihtyneemmässä olotilassa ja mitään siitä maksamatta. Tai ei tuo nyt ihan pidä paikkaansa, sillä tällä kertaa maksoimme Blue Spotissa juomamme juomat, hintaa kertyi meille kolmelle yhteensä huimat 2600 jeniä.

Juomien lisäksi saimme isänniltämme (sekä Shimizu-sanilta että Tanaka-sanilta) kutsut yakiniku-aterialle joku kerta. Eihän meillä ole mitään keinoa maksaa takaisin edes näitä jo saatuja tarjoiluita. Melkein hävettää käyttää näinkin röyhkeästi japanilaista vieraanvaraisuutta hyväkseen.