Tokio, Harajuku

Meiji-temppelistä Harajukuun kulkiessamme ylitimme ensimmäisen kerran sen kuuluisan sillan. En millään olisi malttanut jatkaa matkaa, mutta paristot oli kameraan saatava, ja vatsa täyteen ruokaa. Kello oli vielä (onneksi) sen verran vähän, että ihmisiä oli vasta alkanut hiljalleen valua sillalle, joten jatkamispäätös oli edes hieman helpompi.

Kuten aikaisemminkin sanoin, ei sopivan ruokapaikan löytäminen ole aina mitenkään helppoa. Kun sopivaa laitosta ei eteen tullut, tyydyimme sivukujan kana-kebabiin. Sanat 'kebab' ja 'kana' eivät aivojeni mukaan kuulu oikein hyvin yhteen. Samoin sanat 'tulinen' ('tulinen' ei ole sama kuin 'curry') ja 'kana' haraavat hieman käsitemaailmaani vastaan, mutta hyvää se joka tapauksessa oli. Kioskin työntekijältä saimme myös ohjeet lähimmälle Lawsonille, mikä on jälleen yksi Japanin monista elintarvikeliikeketjuista. Sain paristoni ja Julia sai rahaa automaatista.

Valitsimme kiertoreitin sillalle, sillä tavalla kun näkee aina enemmän. Aikaakin piti jotenkin kuluttaa, sillä iltapäivällä silta vasta olisi täydellisimmillään. Julia päätti kokeilla Japanissa niin suosittuja kuvalaitteita, joilla voi ottaa itsestään (useimmiten yhdessä kavereiden kanssa) kuvia ja muokata niitä sitten toisella puolella mieleisikseen, eli lähinnä ylisöpöiksi. Valmiit kuvat kone tulostaa sitten halutun kokoisina yhdellä valokuva-arkilla. Kyseisessä paikassa olisi ollut myös mahdollista vuokrata asu ja pukeutua esimerkiksi koulutytöksi kuvaa varten.

Seuraavaksi kohdallemme osui Harajuku Street, joka jatkui toisella puolen risteävää tietä Takeshita Dori -nimisenä. Ahdas kuja oli täynnä kaikenlaisia vaatekauppoja ja muita pukeutumiseen ja muotiin liittyviä myymälöitä, sekä ihmisiä.

Nuoria parveili kaupoissa, niiden edustoilla ja itse kujalla (joka oikeastaan on se kauppojen edusta) ihastellen uusimpia goottimuodin ihmeitä pukeutuneina itse vielä näyttävämpiin asuihin. Ja ne nuoret oikeasti pukeutuvat niin, he eivät ole pukeutuneet turistien kameroita varten. Yritin ottaa kuvia ohi kulkevista ihmisistä, mutta ruuhkan ja hitaan kameran ansiosta se ei oikein onnistunut.

Olen aina ollut salaisesti kateellinen naisille siitä, että heillä on noin kvantiziljoonasti enemmän valinnanvaraa mitä vaatteisiin tulee (ja silti aina kuulee sen saman "Minulla ei ole mitään päällepantavaa!"). Miehet voivat valita kauluspaidan tai t-paidan ja farkut tai verkkarit, naisilla vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän. Juhlatilaisuuksiin miehillä ei edes ole valinnanvaraa, se on se musta puku. Tuon yksittäisen kadun täytyy olla (japanilaisten) naisten paratiisi. Ja jos siellä olisi sattunutkin olemaan vaatteita miehille, ei siellä varmasti olisi ollut minun kokoja.

Palasimme sillalle, jonne nyt olikin jo kerääntynyt ihastuttava määrä omituisiin asuihin pukeutuneita nuoria. Valitettavasti kamerani oli jossain välissä mennyt johonkin outoon moodiin ja kaikki sillalla ottamani kuvat on sinisiä. En tietenkään asiaa innostuksissani huomannut kuin vasta Shibuyassa, mutta onneksi tunnen Miitun. :) Kiitos hänen, pystytte toteamaan nuorisomuodin maailmanlaajuisen huipentuman normaaleissakin väreissä.

Vain mielikuvitus rajoittaa Harajukun nuorisoa. Sillalla poustaili nuoria kaikenlaisissa asuissa, mutta suosituin "teema" oli kuitenkin "goottius", tai ehkä oikeammin vain mustat vaatteet. Japanissa kun ei yksinkertaisesti ole suomalaisen määritelmän mukaisia gootteja. Jos jokin asu kauempaa katsottuna vaikuttaakin goottimaiselta, osoittautuu se lähemmässä tarkastelussa aina jotenkin japanilaistetuksi, yleensä jonkilaisella söpöydellä muunnelluksi. Ehdoton suosikkini kaikista kuvista on tämä.

En oikeastaan edes tiedä, että miksi pidän niin järjettömän paljon moisista asuista, mutta ehkä se liittyy jotenkin jostain alkukantaisuuden syövereistä löytyvään viettiin tai vaistoon. En olisi tahtonut poistua sillalta ollenkaan. Olin paratiisissa. Shibuyassa meidän piti kuitenkin myös käydä, joten kaiholla jouduin jättämään (jo toistamiseen) hyvästit Harajukun sillalle ja sen asukeille.