Uni
Kun minulle ei kerta päiväsaikaan mitään mielenkiintoista tapahdu, niin kerron sitten viimeöisestä unestani.
Joku koulu(vuosi) oli päättymässä ja minun piti miettiä tulevaisuutta. Päätin lähteä joksikin aikaa viidakon keskelle, autiolle saarelle jonnekin Sumatran tienoille. Aikaa koulun päättymisen ja saarelle saapumisen viimeisen mahdollisen päivän (en muista miksi saarelle piti siihen mennessä saapua, ehkä koulu oli alkamassa) välillä oli viikko, mutta olin matkasta niin innoissani, että lähdin heti koulun päätyttyä.
Lensin ensin lähemmäs jonnekin hieman isommalle lentokentälle, josta jatkoin pienemmällä koneella vielä vähän lähemmäs ja lopulta matkustin veneellä perille. Asumukseni oli pieni ja ränsistynyt, mutta sinällään ihan viihtyisä, mökki floridamaisen rämeen ja trooppisen viidakon yhdistelmän keskellä ja saarella siten, että minun piti käyttää venettä aina, kun tahdoin päästä jonnekin.
Asetuin aloilleni ja tutustuin uuteen elämääni. Kävin lähisaarilla "kaupassa", eli ostin joltain paikalliselta asukkaalta banaaneja. Hieman kauempana oli vähän isompi kylä, jossa oli jonkinlainen satamakin. Kylässä oli aina markkinat, josta sai sitten tarvittaessa kaikenlaisia muita tavaroita, vaatteita, erikoisempaa ruokaa jne.
Pari päivää yksikseni elettyäni minulle tuli koti-ikävä, ja kun kerta aikaa koulun alkamiseen (tai siihen tapahtumaan, jonka takia siellä olin) vielä oli, päätin lähteä käymään Suomessa tapaamassa kavereitani.
Suomessa (joka muuten oli maapallolla Japanin paikalla) oli talvi ja kylmä. Eräs tamperelainen kaverini ihmetteli irkissä, että kuinka minulla oli varaa lennellä edestakaisin, sillä hänen löytämänsä lennon hinta oli 320 man en, eli 3 200 000 jeniä. Hänpä ei kuitenkaan tiennyt pienemmistä ja halvemmista lentoyhtiöistä, joita käytin.
Olin myös kolmen päivän aikana pudonnut tyystin kärryiltä Enon kavereideni tekemisistä ja sanonnoista, joten pystyin vain seuraamaan sivusta heidän lumihangessa, sulkapallokentällä pelaamaansa outoa peliä.
En oikein kuulunut Suomeenkaan. Tahdoin takaisin trooppiselle saarelleni. Kello soi ja heräsin.
Ei tuon unen tulkitsemiseen välttämättä Freudia tarvita.
Joku koulu(vuosi) oli päättymässä ja minun piti miettiä tulevaisuutta. Päätin lähteä joksikin aikaa viidakon keskelle, autiolle saarelle jonnekin Sumatran tienoille. Aikaa koulun päättymisen ja saarelle saapumisen viimeisen mahdollisen päivän (en muista miksi saarelle piti siihen mennessä saapua, ehkä koulu oli alkamassa) välillä oli viikko, mutta olin matkasta niin innoissani, että lähdin heti koulun päätyttyä.
Lensin ensin lähemmäs jonnekin hieman isommalle lentokentälle, josta jatkoin pienemmällä koneella vielä vähän lähemmäs ja lopulta matkustin veneellä perille. Asumukseni oli pieni ja ränsistynyt, mutta sinällään ihan viihtyisä, mökki floridamaisen rämeen ja trooppisen viidakon yhdistelmän keskellä ja saarella siten, että minun piti käyttää venettä aina, kun tahdoin päästä jonnekin.
Asetuin aloilleni ja tutustuin uuteen elämääni. Kävin lähisaarilla "kaupassa", eli ostin joltain paikalliselta asukkaalta banaaneja. Hieman kauempana oli vähän isompi kylä, jossa oli jonkinlainen satamakin. Kylässä oli aina markkinat, josta sai sitten tarvittaessa kaikenlaisia muita tavaroita, vaatteita, erikoisempaa ruokaa jne.
Pari päivää yksikseni elettyäni minulle tuli koti-ikävä, ja kun kerta aikaa koulun alkamiseen (tai siihen tapahtumaan, jonka takia siellä olin) vielä oli, päätin lähteä käymään Suomessa tapaamassa kavereitani.
Suomessa (joka muuten oli maapallolla Japanin paikalla) oli talvi ja kylmä. Eräs tamperelainen kaverini ihmetteli irkissä, että kuinka minulla oli varaa lennellä edestakaisin, sillä hänen löytämänsä lennon hinta oli 320 man en, eli 3 200 000 jeniä. Hänpä ei kuitenkaan tiennyt pienemmistä ja halvemmista lentoyhtiöistä, joita käytin.
Olin myös kolmen päivän aikana pudonnut tyystin kärryiltä Enon kavereideni tekemisistä ja sanonnoista, joten pystyin vain seuraamaan sivusta heidän lumihangessa, sulkapallokentällä pelaamaansa outoa peliä.
En oikein kuulunut Suomeenkaan. Tahdoin takaisin trooppiselle saarelleni. Kello soi ja heräsin.
Ei tuon unen tulkitsemiseen välttämättä Freudia tarvita.
kirjoitettu klo 04:44
Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Alkuun