Koivuhalolla takavasemmalta
Pystyipä tämä maa jälleen yllättämään ja iskemään täysin arvaamatta koivuhalolla takaraivoon, noin kuvainnollisesti sanoen.
Lähdimme eilen illalla Mikan kanssa keskustaan, kun ei muutakaan tekemistä oikein ollut. Ensin kävimme keilaamassa muutamat pelit ja siirryimme sitten Kitamin kaduille miettimään jatkotoimenpiteitä. Kiertelimme ydinkeskustaa ristiin rastiin ja yritimme havainnoida juottoloita, joissa voisi mukavassa ilmapiirissä nauttia tuopin tai pari ei-järjettömän-kallista olutta.
Ainakin yksi mukavanoloinen pianobaari löytyi, mutta muuten hostess-baarien, ravintoloiden ja izakayojen erottaminen toisistaan oli käytännössä mahdotonta, sillä ulospäin niistä näkyy aina vain nimi. Suomessahan yökerhot, baarit, kapakat ja ravintolat tunnistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun vilkaisee ikkunasta sisälle, mutta Japanissa baareissa on hyvin harvoin ikkunoita. Mikä lie tarve peitellä juomisiaan heillä sitten lieneekään.
Lopulta törmäsimme paikkaan, jonka nimessä oli sana 'pub' (on muuten ensimmäinen kerta, kun Japanissa tiedostin baarin nimessä olevan tuon kyseisen sanan) ja uskalsimme ihan astua sisällekin. Baari näytti hyvin paljon englantilaiselta pubilta, ainoastaan oluthanarivistö puuttui tiskiltä, vaikka pakollinen Guinness-hana sentään olikin.
Istuimme baaritiskille ja tilasimme viskit. Baarissa oli lisäksemme ainoastaan yksi asiakas, joten keskustelu meidän (kaikkien kolmen) ja baarimikon kesken virisikin nopeasti. Keskustelu eteni pakollisten "Mistä olette?" ja "Mitä täällä teette?" -kysymysten kautta perinteiseen keskusteluun japanin kielen vaikeudesta ja päätyen lopulta viskeihin. Jossain siellä keskustelun lomassa olimme tilanneet itsellemme pienet lautaset naposteltavaa.
Baarin kolmas asiakas (emme tainneet koskaan edes huomata kysyä hänen nimeään) oli huomannut viskilasiemme tyhjenemisen ja juuri kun olimme tilaamassa niihin täytettä hän tarjosi meille omasta (Japanissa pystyy siis baareissa yleensä ostamaan oman pullon, jota sitten voi aina käynneillään nauttia omaan tahtiin ja jota säilytetään baarissa numerolla varustettuna) pullostaan paukut. Viski oli 21-vuotiasta Nikka-viskiä. Ihan vain vertailun vuoksi hän tarjosi meille myös paukut Nikan Yoichi-viskiä, joka on joskus valittu maailman jotensakin parhaimmaksi viskiksi ja jota ei käsittääkseni ole enää edes missään myynnissä.
Minä lähdin tässä vaiheessa käymään vessassa ja kun palasin takaisin tiskin ääreen, oli seuraamme liittynyt neljäskin asiakas ja kolmannen asiakkaan viskipullo oli nostettu minun ja Mikan eteen. Kyseleviin katseisiin sain naisasiakkalta vastaukseksi "Se on lahja häneltä teille." Ajattelin, että mies oli tarkoittanut, että voisimme ottaa pullosta (jossa oli vielä ainakin kolmannes jäljellä) toisetkin paukut ja kaadoin kovasti kiitellen itselleni paukun.
Jonkin ajan kulttua mysteeriasiakas lähti kotiin ja toivotti meille iloisesti "Ganbatte nee!", mikä vapaasti käännettynä tarkoittaa "Pärjäilkää!". Hänen lähdettyään naisasiakas vetäisi totaalisesti maton altamme kertomalla, että miehen lahja meille oli itse asiassa ollut koko jäljellä ollut pullo sekä kaikki muutkin illan juomat ja ruoat. Mies, joka tässä vaiheessa oli siis jo poistunut baarista, tarjosi meille koko illan.
Hetken aikaa kesti, että saimme kasattua itsemme ja vakuutettua toisillemme, että kyseessä ei ollut uni, mutta toivuttuamme jatkoimme keskustelua ja juomista nyt tällä uudella, juuri muodostuneella porukalla. Keskustelimme ainakin baarista, sen omistajasta (jonka poika baarimikko oli), opiskelusta ja animesta. Jossain vaiheessa baarissa kävi myös hieman isompi porukka juomassa paukut ja jossain vaiheessa nainenkin lähti kotiin.
Kellon ollessa neljän pinnassa tuli baariin vanha herrasmies hostessinsa kanssa. Hostess tuntui unohtuvan kovin äkkiä, kun hän kuuli, että olemme Suomesta. Mies tiesi Sibeliuksen ja Finlandian, vaikka hänen melodiansa hieman pielessä olikin. Oikea melodia piti hänelle opettaman, joten aamun pikkutunneilla sitten lauloimme japanilaisessa englantilaisessa pubissa Finlandiaa kaksikielisesti, minä ja Mika suomeksi ja herrasmies japaniksi.
Ilta oli pitkä ja saimme lopulta viskipullonkin tyhjennettyä. Sen lisäksi nautimme vielä pari erillistäkin paukkua, joista osan jopa pystyimme maksamaan itse. Viimeiset drinkit baarimikko tarjosi itse.
Viideltä kävimme syömässä Mos Burgerissa ja kuudelta olimme nukkumassa asuntolalla. Aurinko oli noussut jo pari tuntia aikaisemmin.
Lähdimme eilen illalla Mikan kanssa keskustaan, kun ei muutakaan tekemistä oikein ollut. Ensin kävimme keilaamassa muutamat pelit ja siirryimme sitten Kitamin kaduille miettimään jatkotoimenpiteitä. Kiertelimme ydinkeskustaa ristiin rastiin ja yritimme havainnoida juottoloita, joissa voisi mukavassa ilmapiirissä nauttia tuopin tai pari ei-järjettömän-kallista olutta.
Ainakin yksi mukavanoloinen pianobaari löytyi, mutta muuten hostess-baarien, ravintoloiden ja izakayojen erottaminen toisistaan oli käytännössä mahdotonta, sillä ulospäin niistä näkyy aina vain nimi. Suomessahan yökerhot, baarit, kapakat ja ravintolat tunnistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun vilkaisee ikkunasta sisälle, mutta Japanissa baareissa on hyvin harvoin ikkunoita. Mikä lie tarve peitellä juomisiaan heillä sitten lieneekään.
Lopulta törmäsimme paikkaan, jonka nimessä oli sana 'pub' (on muuten ensimmäinen kerta, kun Japanissa tiedostin baarin nimessä olevan tuon kyseisen sanan) ja uskalsimme ihan astua sisällekin. Baari näytti hyvin paljon englantilaiselta pubilta, ainoastaan oluthanarivistö puuttui tiskiltä, vaikka pakollinen Guinness-hana sentään olikin.
Istuimme baaritiskille ja tilasimme viskit. Baarissa oli lisäksemme ainoastaan yksi asiakas, joten keskustelu meidän (kaikkien kolmen) ja baarimikon kesken virisikin nopeasti. Keskustelu eteni pakollisten "Mistä olette?" ja "Mitä täällä teette?" -kysymysten kautta perinteiseen keskusteluun japanin kielen vaikeudesta ja päätyen lopulta viskeihin. Jossain siellä keskustelun lomassa olimme tilanneet itsellemme pienet lautaset naposteltavaa.
Baarin kolmas asiakas (emme tainneet koskaan edes huomata kysyä hänen nimeään) oli huomannut viskilasiemme tyhjenemisen ja juuri kun olimme tilaamassa niihin täytettä hän tarjosi meille omasta (Japanissa pystyy siis baareissa yleensä ostamaan oman pullon, jota sitten voi aina käynneillään nauttia omaan tahtiin ja jota säilytetään baarissa numerolla varustettuna) pullostaan paukut. Viski oli 21-vuotiasta Nikka-viskiä. Ihan vain vertailun vuoksi hän tarjosi meille myös paukut Nikan Yoichi-viskiä, joka on joskus valittu maailman jotensakin parhaimmaksi viskiksi ja jota ei käsittääkseni ole enää edes missään myynnissä.
Minä lähdin tässä vaiheessa käymään vessassa ja kun palasin takaisin tiskin ääreen, oli seuraamme liittynyt neljäskin asiakas ja kolmannen asiakkaan viskipullo oli nostettu minun ja Mikan eteen. Kyseleviin katseisiin sain naisasiakkalta vastaukseksi "Se on lahja häneltä teille." Ajattelin, että mies oli tarkoittanut, että voisimme ottaa pullosta (jossa oli vielä ainakin kolmannes jäljellä) toisetkin paukut ja kaadoin kovasti kiitellen itselleni paukun.
Jonkin ajan kulttua mysteeriasiakas lähti kotiin ja toivotti meille iloisesti "Ganbatte nee!", mikä vapaasti käännettynä tarkoittaa "Pärjäilkää!". Hänen lähdettyään naisasiakas vetäisi totaalisesti maton altamme kertomalla, että miehen lahja meille oli itse asiassa ollut koko jäljellä ollut pullo sekä kaikki muutkin illan juomat ja ruoat. Mies, joka tässä vaiheessa oli siis jo poistunut baarista, tarjosi meille koko illan.
Hetken aikaa kesti, että saimme kasattua itsemme ja vakuutettua toisillemme, että kyseessä ei ollut uni, mutta toivuttuamme jatkoimme keskustelua ja juomista nyt tällä uudella, juuri muodostuneella porukalla. Keskustelimme ainakin baarista, sen omistajasta (jonka poika baarimikko oli), opiskelusta ja animesta. Jossain vaiheessa baarissa kävi myös hieman isompi porukka juomassa paukut ja jossain vaiheessa nainenkin lähti kotiin.
Kellon ollessa neljän pinnassa tuli baariin vanha herrasmies hostessinsa kanssa. Hostess tuntui unohtuvan kovin äkkiä, kun hän kuuli, että olemme Suomesta. Mies tiesi Sibeliuksen ja Finlandian, vaikka hänen melodiansa hieman pielessä olikin. Oikea melodia piti hänelle opettaman, joten aamun pikkutunneilla sitten lauloimme japanilaisessa englantilaisessa pubissa Finlandiaa kaksikielisesti, minä ja Mika suomeksi ja herrasmies japaniksi.
Ilta oli pitkä ja saimme lopulta viskipullonkin tyhjennettyä. Sen lisäksi nautimme vielä pari erillistäkin paukkua, joista osan jopa pystyimme maksamaan itse. Viimeiset drinkit baarimikko tarjosi itse.
Viideltä kävimme syömässä Mos Burgerissa ja kuudelta olimme nukkumassa asuntolalla. Aurinko oli noussut jo pari tuntia aikaisemmin.
kirjoitettu klo 14:16
Kommentit:
Vau!
On tietenkin huomattava, että kyseessä ei ollut ilmainen ilta, vaan sille vain saatiin maksuaikaa. Maan tapaan tietenkin kuuluu, että sitten parinkymmenen vuoden päästä tekee vastaavia temppuja silloisille opiskelijoille.
Ah! No se selittääkin sitten.. Olisi vain meillekin selitetty moinen tapa joskus.. :P
Lähetä kommentti
<< Alkuun