Tokio, Asakusa

Viisi päivää auringonpaistetta jätti jälkensä myös minun ihoon. Sandaalirusketusraidat ei varmaan häviä ennen pääsiäistä ja pää ja kädetkin saivat hieman väriä pintoihinsa. Viimeisenä päivänä kuitenkin satoi.

Sade ei oikeastaan latistanut tunnelmaa, sillä emme missään tapauksessa aikoneet jättää niitä muutamia tunteja ennen paluulentoa hyödyntämättä. Valitsimme kohteeksi Asakusan, joka on Tokion hieman vanhempaa aluetta. Otimme junan Uenoon, jätimme ylimääräiset tavarat säilytykseen aseman lokerikkoihin ja jatkoimme edelleen Asakusaan.

Asakusan isoimman temppelin edustalla oleva myyntikojukatu oli kuitenkin onneksemme katettu, joten matkamuistojen tarkasteleminen oli varsin mukavaa. Teki kovasti mieli ostaa sieltä yukata, kimonon kevyempi kesäversio, jota käyttävät sekä miehet että naiset, toisinaan jopa kylpytakkina tai yöpukuna. Houkutus oli suuri ehkä sen takia, että monet kojut mainostivat suuria kokoja. En tiedä miten kokoiselleni tarkoitettuja yukatoja normaalisti on tarjolla, mutta luotan siihen, että Kioto-Osakan turistikohteissa on länsimaisten ihmistenkin mitoille tehtyjä tuotteita.

Yhdessä myyntikojussa istui kuvattavana joku ilmeinen julkkis, jota kuvaustiimin lisäksi ympäröi joukko turisteja. Ehkäpä japanilaiset hänet tunnistivatkin, mutta ainakaan minulla ei ole pienintäkään hajua hänen henkilöllisyydestään, saati siitä miksi hän, kauneutensa lisäksi, olisi kuvauksen tai yhteispotrettien arvoinen.

Tarpeeksi kujan valikoimaa tutkittuamme astuimme sisään itse temppelialueelle. Sateen synkkyydestä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) temppeli oli varsin vaikuttava ja suitsukkeiden tuoksussa oli oikein mukava esittää tietävänsä miten buddhalaisessa temppelissä rukoillaan. Käsittääkseni lähestyttäessä alttaria ensin kumarretaan, sitten heitetään rahat (5 jeniä on paras, sillä se tarkoittaa hyviä ihmissuhteita) edessä olevaan laariin, läimäytetään käsiä kaksi kertaa yhteen, ajatellaan rukous, kumarretaan, otetaan askel taakse päin ja kumarretaan jälleen.

Temppelistä jatkoimme matkaa toiseen puistoon joen rannalla, kastuimme ja kuljimme joenrantaa takaisin Asakusan asemaa kohden. Aikaa kuitenkin vielä oli riittävästi jäljellä, joten söimme päivälliset paikallisessa ravintolassa. Pitkähkön kotimatkan takia olimme venyttäneet ruokailua mahdollisimman pitkään, että pärjäisimme sillä sitten loppupäivän.

Hetken aikaa oikeata sisäänkäyntiä arvottuamme löysimme metron sisäänkäynnin ja nousimme Uenon junaan. Palloilimme hetken myös Uenon asemalla, noudimme tavarat säilytyslokeroista ja aloitimme kotimatkan.

Tunti kului junamatkaan Hanedalle, jokunen hetki check-inissä ja puolitoista tuntia Hanedan ykkösterminaalin kaupoissa. Lento kesti pari tuntia ja matka Memanbetsun lentokentältä asuntolalle, busseineen ja pyöräilyineen, tunnin. Yhdeksältä olimme asuntolalla, lopenuupuneina, mutta onnellisina.

Siinäpä se sitten pääpiirteissään taitaa ollakin, Tokio.