Alpha

Alustahan se lienee helpointa lähteä liikkeelle.

Tokion reissusta viisasteuneina emme polkeneet ensin rautatieasemalle ja nousseet sieltä bussiin, joka kulkee muutaman sadan metrin päässä asuntolasta, vaan sovimme tapaamisen suoraan läheisimmälle bussipysäkille. Siinä bussia odotellessa viereen pysähtyi kuitenkin Robo ja se hänen kaverinsa, jonka nimeä en häpeäkseni vieläkään muista. Tarjosivat autokyytiä lentokentälle ja tokihan se meille kelpasi.

Lentokenttätoiminnasta ja lentämisestä yleensäkin on tullut melkein jo rutiinia. Tälläkin kertaa sain sanomalehdestä lukea Suomen koulutusjärjestelmän ylivertaisuudesta. Artikkelissa todettiin, että Japanin yliopistosta valmistuvien opiskelijoiden pitää pääsääntöisesti opiskella vielä lisää työpaikassaan ennen varsinaista töiden alkamista, sillä yliopistot eivät pysty ymppäämään yrityksille hyödyllisiä taitoja opiskelijoihinsa. Suomessa sen sijaan, jälleen tutkimuksiin viitaten, yliopistosta valmistuvat ovat yrityksille täysin käyttökelpoista materiaalia jo valmistuessaan. Maailmanlaajuisesti verraten Suomessa koulutus siis vastaa parhaiten yritysten tarpeita. Paluumatkallakin luin artikkelin, jossa todettiin Suomen kilpailukyvyn (joka on rankattu maailman parhaaksi) johtuvan suuresta panostuksesta tutkimukseen ja kehitykseen (research and development). Melkein alkaa se kansallinen itsetuntokin tässä vähitellen kohota.

Tämä ei todennäköisesti sano kovinkaan monelle lukijalle paljoakaan, mutta toisaalta osa varmaankin hymähtelee (minä taisin tätä lukiessa jopa nauraa ääneen): Luin myös artikkelin, jossa kerrottiin ("yllättäen") friikkikulttuurimaisista laneista ja niiden kävijöistä. Kuulemma ovat Yhdysvalloissa järjestäneet jopa 500 hengen tapahtumia. Artikkelissa haastateltiin normaalielämässä nettifirmaa pyörittävää henkilöä, joka vähintään kerran kuussa ottaa nimen Kobalt ja sulkeutuu kavereidensa kanssa pimeään huoneeseen syömään sipsejä ja juomaan limpparia ja huutamaan toisilleen koneen ääressä istuen.

Fuji-sania en koneesta nähnyt, vaikka kapteeni siitä kuuluttelikin, mutta sen sijaan öinen Kansai (Osakaa ja Kiotoa ympäröivä alue) oli varsin kaunis. Kansain kansainvälinen lentokenttä on rakennettu Osakan edustalla olevaan lahdukkaan ja koneen kaarrellessa veden yllä saattoi ikkunasta nähdä miljoonakaupungin valot ja niiden takana olleet vuoret.

Lentokentältä otimme junan ja vaihdon jälkeen metron Nakatsun asemalle, joka on aivan hostellimme vieressä. Pienet ja sokkeloiset kadut hieman hidastivat hostellin löytämistä, mutta eipä aikaakaan, kun olimme kirjautuneet sisään, jättäneet ylimääräiset matkatavarat lokerikkoihin ja suuntaamassa kulkuamme kohti lähintä izakayaa.

Syntymäpäiväni kunniaksi tahdoimme nostaa maljat ja teimmekin sen pienen purtavan ja kalliin oluen kanssa. Nälkä ei kaikilta sillä napostelulla kuitenkaan lähtenyt, joten lähdimme etsimään oikeaa ruokapaikkaa. Jonkun kulman jälkeen löysimmekin 24 tuntia vuorokaudessa auki olevan pikaruokapaikan ja saimme kukin vatsamme täyteen.

Tarkoituksenamme oli ostaa pari olutta ja etsiä jostain istumapaikka, mutta Osaka ei tehnyt oluen ostamistakaan liian helpoksi. Kokeilimme vuorollaan jokaista kohdalle osunutta konbia, ennen kuin neljännessä, Lawsonin myymälässä, tärppäsi. En tiedä miksi kaikki ketjut/myymälät eivät Osakassa myy olutta, mutta moiseen käytäntöön muualla tottuneena aiheutui siitä vain turhaa ja ylimääräistä harmia. Ensimmäinen särö Japanin elintarvikemyymälöiden kimaltelevaan ulkokuoreen.

Julia oli onnistunut muiden ruokaillessa livahtamaan ostamaan synttärini kunniaksi kakkua ja kynttilöitäkin. Maidottomuuteni tuntien kakku oli hyytelöä ja kynttilätkin kovin valuvaa sorttia, joten ei sitä oikein syödä voinut, mutta hieno ele kuitenkin. Joimme oluemme, söimme snacksimme ja menimme suihkun kautta nukkumaan.