Festivaaliviikonloppu, sunnuntai
Sunnuntaina oli Kitamin kaupungin järjestämä kiertoajelu Kitamin eri turistikohteissa. Kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa, missä oli sekä bonsaita, että perinteisempää kasvihuonetta. Bonsait ovat kiehtoneet minua jossain määrin aina Karate Kidin ajoista lähtien, joten niitä oli ihan mukava katsella, kasvihuonepuoli sen sijaan ei jaksanut oikein kiinnostaa tälläkään kertaa.
Yhdysvaltalaiset Pearsonit saapuivat Kitamiin 1800-luvun puolella lähetyssaarnaajina, kuinkas muutenkaan. Paljon hyvää he kuitenkin saivat täällä aikaan. Heistä tuli paikallisia vaikuttajia ja heidän ansioihinsa voidaan lukea mm. prostituution häviäminen ja naisten pääsy koulunpenkille. Pearsoneiden entinen kotitalo keskustan tuntumassa toimii nykyään museona ja tarjosi meille katsauksen länsimaalaisten ja japanilaisten yhteiseloon 100 vuotta sitten. Itse talo oli luonnollisesti pieni, mutta kovin tutunoloinen. Talosta tuli mieleen mummon ja vaarin vanha mökki Toijalassa.
Nousimme jälleen bussiin ja ajoimme Kitamin reunustalla kulkevan joen toiselle puolelle. Melkein matkalla jo toivoin, että Kitami Flower Paradise olisi ollut Nanpayamalla, mutta eihän se tietenkään. Muutama sata metriä edemmäs ja vasemmalle.
Normaalisti laiskat japanilaiset ajavat nyppylän päälle autoilla, mutta bussilla se ei onnistu, joten kävelimme. Oli se kuitenkin sen pienen hikoilun arvoista, sillä huipulta oli varsin komeat näköalat. Toisella suunnalla avautui kaunis vuoristomaisema, toisella suunnalla vuoret olivat vasta Kitamin talojen takana.
Lounaan nautimme siellä huipulla, varjossa penkillä istuen ja maisemia ihaillen. Mikäs sen mukavampaa. Lounaan jälkeen oli vuorossa liuta tutustumisleikkejä, sillä retki kuitenkin oli yhteinen kahden eri koulun opiskelijoille. Onneksi japanilaiset osaavat hoitaa tutustumisleikitkin niin, että kenenkään ei tarvitse nolostua tai muutenkaan joutua kovin epämiellyttävään tilanteeseen.
Sitten olikin enää vuorossa paluu bussille ja viimeinen kohde. Japanilaiseen tapaan palasimme alas samaa reittiä kuin mitä nousimme, vaikka vaihtoehtoinenkin tie olisi ollut. Meidät ohjattiin ystävällisesti muiden perään, kun pyrimme erkanemaan joukosta rinteen puolivälissä. Aikaisemmin olimme kuitenkin päässeet puikahtamaan valvovien silmien alta ja oikaisemaan yhden mutkan verran suoraan, joten sen suurempaa protestia asiasta ei jaksanut nostaa. Ja mitäpä sitä muutenkaan taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, ollaanhan sitä sentään täällä valmismatkojen luvatussa maassa.
Kitami on tunnettu kahdesta asiasta, mintusta ja sipulista. Mintulle on Kitamissa osa museonsa, sipulille käsittääkseni ei. Sinällään ehkä ihan aiheellistakin, sillä mikäli käsitin esittelijän puheesta edes hieman oikein, on Kitami ainakin joskus ollut maailmanlaajuisesti melkoisen suuri mintuntuottaja. Vietin vessassa suurimman osan vierailuajasta, mutta sain sentään muistella mintun tuoksua seuraavan tunnin ajan pestyäni kädet vessassa olleella minttusaippualla. Ihan ilmaisena vihjeenä voin tässä teille kertoa, että ei kannata hieroa silmiä minttusaippuan käytön jälkeen. Kivettynyt minttu(uute) on aika ärjyä tavaraa.
Sitten palasimmekin kunnantalolle ja porukka hajaantui kuka minnekin. Minä olin saanut uusi-seelantilaisen Rebekahin houkuteltua keskustan festivaaleille, joten sinne me sitten suuntasimme. Lavalla oli meneillään joku omituinen lottopallopeli, mutta onneksi kojut tarjosivat edes jonkin verran viihdykettä.
Jonkin aikaa kierreltyämme istuimme alas ja vain juttelimme. Nopeasti se aika kului niinkin. Viiden jälkeen Rebekah palasi kotiin ja koska olimme Julian ja Mikan kanssa sopineet tapaavamme läheisen sushi-ravintolan edessä, saatoin hänet samaa matkaa.
Sushi-ravintolaan oli kuitenkin yli tunnin jono, joten päätimme mennä viereiseen tonkatsu-ravintolaan. Paikka on minun ja Mikan lempiravintola Kitamissa, mutta Julia pääsi kuolleen ja friteeratun eläimen makuun ravintolaolosuhteissa ensimmäistä kertaa.
Olin nauttinut koko päivästä suunnattomasti. Sää oli ollut aivan erinomainen ja se yhdistettynä hyvään seuraan oli muodostanut ohjatusta kiertoajelustakin varsin mukavan kokemuksen. Hetkeä aikaisemmin olin päässyt nauttiman kauniin ja älykkään naisihmisen seurasta ja nyt vatsani täytti maailman parhaimmalla ruoalla.
Jos saisin muistaa tältä reissulta vain yhden päivän, olisi valinta helppo. Onneksi sitä valintaa ei kuitenkaan tarvise koskaan tehdä.
Yhdysvaltalaiset Pearsonit saapuivat Kitamiin 1800-luvun puolella lähetyssaarnaajina, kuinkas muutenkaan. Paljon hyvää he kuitenkin saivat täällä aikaan. Heistä tuli paikallisia vaikuttajia ja heidän ansioihinsa voidaan lukea mm. prostituution häviäminen ja naisten pääsy koulunpenkille. Pearsoneiden entinen kotitalo keskustan tuntumassa toimii nykyään museona ja tarjosi meille katsauksen länsimaalaisten ja japanilaisten yhteiseloon 100 vuotta sitten. Itse talo oli luonnollisesti pieni, mutta kovin tutunoloinen. Talosta tuli mieleen mummon ja vaarin vanha mökki Toijalassa.
Nousimme jälleen bussiin ja ajoimme Kitamin reunustalla kulkevan joen toiselle puolelle. Melkein matkalla jo toivoin, että Kitami Flower Paradise olisi ollut Nanpayamalla, mutta eihän se tietenkään. Muutama sata metriä edemmäs ja vasemmalle.
Normaalisti laiskat japanilaiset ajavat nyppylän päälle autoilla, mutta bussilla se ei onnistu, joten kävelimme. Oli se kuitenkin sen pienen hikoilun arvoista, sillä huipulta oli varsin komeat näköalat. Toisella suunnalla avautui kaunis vuoristomaisema, toisella suunnalla vuoret olivat vasta Kitamin talojen takana.
Lounaan nautimme siellä huipulla, varjossa penkillä istuen ja maisemia ihaillen. Mikäs sen mukavampaa. Lounaan jälkeen oli vuorossa liuta tutustumisleikkejä, sillä retki kuitenkin oli yhteinen kahden eri koulun opiskelijoille. Onneksi japanilaiset osaavat hoitaa tutustumisleikitkin niin, että kenenkään ei tarvitse nolostua tai muutenkaan joutua kovin epämiellyttävään tilanteeseen.
Sitten olikin enää vuorossa paluu bussille ja viimeinen kohde. Japanilaiseen tapaan palasimme alas samaa reittiä kuin mitä nousimme, vaikka vaihtoehtoinenkin tie olisi ollut. Meidät ohjattiin ystävällisesti muiden perään, kun pyrimme erkanemaan joukosta rinteen puolivälissä. Aikaisemmin olimme kuitenkin päässeet puikahtamaan valvovien silmien alta ja oikaisemaan yhden mutkan verran suoraan, joten sen suurempaa protestia asiasta ei jaksanut nostaa. Ja mitäpä sitä muutenkaan taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, ollaanhan sitä sentään täällä valmismatkojen luvatussa maassa.
Kitami on tunnettu kahdesta asiasta, mintusta ja sipulista. Mintulle on Kitamissa osa museonsa, sipulille käsittääkseni ei. Sinällään ehkä ihan aiheellistakin, sillä mikäli käsitin esittelijän puheesta edes hieman oikein, on Kitami ainakin joskus ollut maailmanlaajuisesti melkoisen suuri mintuntuottaja. Vietin vessassa suurimman osan vierailuajasta, mutta sain sentään muistella mintun tuoksua seuraavan tunnin ajan pestyäni kädet vessassa olleella minttusaippualla. Ihan ilmaisena vihjeenä voin tässä teille kertoa, että ei kannata hieroa silmiä minttusaippuan käytön jälkeen. Kivettynyt minttu(uute) on aika ärjyä tavaraa.
Sitten palasimmekin kunnantalolle ja porukka hajaantui kuka minnekin. Minä olin saanut uusi-seelantilaisen Rebekahin houkuteltua keskustan festivaaleille, joten sinne me sitten suuntasimme. Lavalla oli meneillään joku omituinen lottopallopeli, mutta onneksi kojut tarjosivat edes jonkin verran viihdykettä.
Jonkin aikaa kierreltyämme istuimme alas ja vain juttelimme. Nopeasti se aika kului niinkin. Viiden jälkeen Rebekah palasi kotiin ja koska olimme Julian ja Mikan kanssa sopineet tapaavamme läheisen sushi-ravintolan edessä, saatoin hänet samaa matkaa.
Sushi-ravintolaan oli kuitenkin yli tunnin jono, joten päätimme mennä viereiseen tonkatsu-ravintolaan. Paikka on minun ja Mikan lempiravintola Kitamissa, mutta Julia pääsi kuolleen ja friteeratun eläimen makuun ravintolaolosuhteissa ensimmäistä kertaa.
Olin nauttinut koko päivästä suunnattomasti. Sää oli ollut aivan erinomainen ja se yhdistettynä hyvään seuraan oli muodostanut ohjatusta kiertoajelustakin varsin mukavan kokemuksen. Hetkeä aikaisemmin olin päässyt nauttiman kauniin ja älykkään naisihmisen seurasta ja nyt vatsani täytti maailman parhaimmalla ruoalla.
Jos saisin muistaa tältä reissulta vain yhden päivän, olisi valinta helppo. Onneksi sitä valintaa ei kuitenkaan tarvise koskaan tehdä.
kirjoitettu klo 20:01
Kommentit:
Tutustumisleikkinä kiertoajelulla oli siis muun muassa perusnattaa, kaikki vastaan kaikkia -variaationa. Perhana, selvisimme neljän joukkoon Atten kanssa, mutta pelasimme toisemme pois pelistä. Äh. (Kyllä, haluan voittaa aina ja mihin vain ryhdynkin ;)
Minttutehtaassa oli esillä myös suomalaista xylitol purukumia, jossa Kitamin minttua oli käytetty. Eiköhän se siis ole ainakin joskus ollut maailmanlaajuisestikin tunnettua.
Lähetä kommentti
<< Alkuun