Keilausta ja karaokea

Perjantaina tapasin Hiroshin, Robon ja korealaisen Juuon (en oikeastaan tiedä miten hänen nimensä pitäisi transliteroida, mutta nimi äännetään 'dzuuo') koulun ruokalassa hieman ennen sen sulkeutumista kello 17:30. Söimme ja mietimme mitä kaikkea voisimme tehdä. Odotimme, että Mikakin liittyi seuraan ja totesimme sitten tilanteen: ei täällä Kitamissa oikein ole muuta tekemistä kuin keilaus ja karaoke.

Lähdimme Robon kämpän kautta bussille ja matkustimme rautatieaseman tuntumaan sillä. Keilasimme kaksi peliä (paransin jälleen omaa ennätystäni: 151 pistettä) ennen kuin japanilaiset tahtoivat lopettaa vedoten kipeytyneisiin käsivarren lihaksiin.

Jatkoimme keskustan karaokepaikkaan ja kirjauduimme sisään kahdeksi tunniksi. Riittävästi ehdimme siinä ajassa laulaa ja hauskaa oli. Kylie Minoguen Can't Get You Out of My Head taisi olla illan suosikki, mikrofoneja ei olisi edes tarvittu, kaikista lähti tarpeeksi ääntä muutenkin.

Karaokessa seuraamme liittyi Hiroshin ja Robon kaveri ja karaoken jälkeen jatkoimmekin iltaa hänen luonaan. Matkalla kävimme kaupasta olutta ja naposteltavaa. Taustamusiikkina oli enimmäkseen eurodiskohumppaa, mikä ainakin lämmitti minun sydäntäni melkoisesti.

Nukkumaankin pääsin ajoissa, joten sain riittävät yöunet ennen lauantain ikebanaa. Aamulla totesin kuitenkin takakumin puhjenneen käytössäni olevasta pyörästä, joten jouduin kävelemään keskustan toiselle puolelle ja myöhästyin reilun vartin.

En kuitenkaan myöhästynyt itse asetelman teosta, sillä ehdin aloittamaan sen muiden mukana. Pari vartta ehdin alustaan tökätä ennen kuin ensimmäinen opettaja tuli asetelmaani muokkaamaan. "Tällä tavalla se on nätimpi, eikö?"

Tätä jatkuikin sitten koko loppuajan. Mitä tahansa tein, aina joku tuli ja muokkasi asetelmaa "kauniimmaksi". Minua ei sinällään kiinnosta se, että tuliko asetelmasta muokkaamisen jälkeen kauniimpi vai ei, vaan se, että asetelma ei enää ollut minun, vaan opettajien tekemä. Minua alkoi koko touhu ärtyttämään niin paljon, että häivyin paikalta reilusti ennen tilaisuuden päättymistä.

Olimme sopineet japanilaisen Atsushin ja Mikan kanssa menevämme keilaamaan seitsemältä ja koska minulla ei ollut pyörää käytössä, en tahtonut kävellä edestakaisin asuntolalle parin tunnin odottelun takia. Lähdin seikkailemaan Kitamin minulle vielä hieman tuntemattomampaan osaan, karkeasti Posfür-tavaratalon suuntaan.

Matkalla Posfürille en nähnyt oikeastaan muuta kuin autoliikkeitä ja erilaisia autotarvikeliikkeitä ja/tai -korjaamoja. Posfürissa katsastin päivän elokuvatarjonnan ja ostin alennusmyynnistä pari paitaa ja shortsit. Lähdin hiljalleen valumaan takaisin kohti keskustaa.

Matkalla muistin Rebekahin isäntäperheen talon ja pistin hänelle kyselyä illan suunnitelmista. Isäntäperhe oli lähtenyt reissuun Koreaan ja Rebekah oli nyt jossain Kitamin laitamilla heidän tuttavaperheessä "hoidossa". Jonkin ajan kulttua sain kuitenkin häneltä viestin, että sijaisisäntäperheen vanhemmat olivat innostuneet ideasta lähteä "treffeille" keskustaan, joten Rebekahkin sai kyydin.

Kävimme neljästään sitten keilaamassa muutaman pelin ja jatkoimme karaokeen. Tällä kertaa ehdimme olla vain tunnin ennen kuin Rebekahin kyyti lähti. Atsushi, Mika ja minä jatkoimme 300 jenin izakayaan. Izakaya on tyypillinen japanilainen ruokalajuottola, missä saa juomaa (nomihoodailla tai ilman) ja ruokaa pieninä annoksina, yleensä vieläpä kohtuuhinnoin. Tuo kyseinen paikka oli ehkä vielä normaaliakin halvempi, sillä siellä kaikki annokset maksoivat 300 jeniä ja nomihoodainkin sai 300 jenillä puoleksi tunniksi.

Söimme vatsamme täyteen ja joimme siinä sivussa hieman olutta. Izakayan jälkeen pyörähdimme Bar 324:ään nauttimaan parit viskit. Mika päätti jopa ostaa oman keepu boterun, eli pullon, joka on hänen ja jota säilytetään baarissa. Pullo Chivas Regalin 12-vuotiasta maksoi 4000 jeniä.

Minä ja Atsushi lähdimme yhden maissa kotia kohti (matkalla näin elämäni isoimman hämähäkin, joka kuitenkin kalvennee Australian hämähäkkien edessä), mutta Mika jatkoi vielä Pub Blue Spotiin. Minulla oli tarkoitus mennä tänään aamulla katsoman ikebanamestarin työskentelyä, mutta nukuin koko yön tavattoman huonosti ja kun viimein oli aika nousta ylös, olin yksinkertaisesti liian väsynyt. Eikä se tunnin kävely sinne ja takaisin myöskään oikein houkutellut. Jatkoin uniani puolillepäivin.