Festivaaliviikonloppu, lauantai

Lauantaina oli iltapäivällä ohjelmassa ikebanaa, eli jälleen sitä japanilaista kukkien asettelua. Samainen, koulun festivaaleilla käynyt, opettaja opettaa nyt tulevana syksynä koululaisille ikebanaa ja oli kutsunut vaihto-opiskelijoitakin mukaan tunneille. Korealaisen Youngwhan ja Julian kanssa sitten poljimme keskustan toiselle puolelle Kitamin vapaa-aikatalolle opettelemaan tuota jaloa itsetutkiskeluun ja meditaatioonkin liitettyä kasviensorkkimista.

Melkein sanoisin, että oli tylsää. "Melkein" siksi, että omasta asetelmastaan sai sen tekemisen jälkeen piirtää kuvan, mikä oli ihan kivaa. Mitään uutta ei tunnilla oppinut. Puolentoista tunnin näpertelyn jälkeen palasimme keskustaan tutustumaan tarkemmin siellä pidettyyn matsuriin, jossa menomatkalla pikaisesti käväisimme.

7. heinäkuuta täällä juhlitaan kahta rakastavaista tähteä, jotka tapaavat toisensa vain kerran vuodessa jonkin tähtitaivaan liikeoikun vuoksi. Tänä vuonna 7. heinäkuuta on kuitenkin arki, joten juhlat pidettiin nyt viikonloppuna. Muuten matsuri oli kuin hieman paisutettu koulun matsurin kopio, mutta lavaohjelmaa oli huomattavasti vähemmän.

Kiersimme melko hätäisesti kojut läpi ja jatkoimme matkaa kohti asuntolaa, sillä Julian oli vielä illalla mentävä Aratani-sensein luo valmistamaan yhdessä kiinalaisten tyttöjen kanssa ruokaa ja leipomaan keksejä huomiseen International Coffee Houriin. Juhlilla törmäsimme kuitenkin performanssitaiteilijaan, joka kertoi esityksensä alkavan puoli kuudelta, joten päätimme Youngwhan kanssa palata vielä myöhemmin takaisin.

Aikaa oli sopivasti käydä suihkussa ja hetken ehti ihan vain istahtamaan ja rentoutumaankin. Puoli viideltä lähdimme Mikan ja Youngwhan kanssa kävelemään kohti keskustaa. Ehdimme sopivasti maistella erään kojun jonkinlaista munakasta ennen esityksen alkua.

Esitys oli yllättävänkin viihdyttävä, vaikka esimerkiksi miehen ulkomuodolle sain selityksen vasta seuraavana päivänä. Kaipa se sanaton taide ja komiikka on jotensakin universaalia.

Performanssin jälkeen esiintyi samalla kadunpätkällä joukko, tai oikeammin neljä joukkoa, yosakoi-tanssijoita. Viimeisenä esiintyi koulun festivaaleillakin esiintynyt kitamilainen ryhmä ja jälleen yleisö sai osallistua lopun ilakointiin. Henkilökohtaisesti meni varmaan vielä huonommin kuin viime kerralla. Vaikka mikrofoniin taidettiinkin huutaa ohjeita, ei niitä ymmärtänyt, joten piti yrittää vain seurata muiden liikkeitä.

Tanssiesitysten aikana hämärä oli hiipinyt nurkan takaa ja festivaalit alkoivat olla lopuillaan. Ihmiset katosivat vähitellen juottoloihin ja karaoke-baareihin jatkamaan iltaa ja kojut saivat sinisiä pressuja ympärilleen. Me sen sijaan haimme oluet Lawsonista (Lawson on yksi monista conbi- eli 'convenience store'- eli elintarvikemyymäläketjuista) ja istuimme penkille nauttimaan harvinaisesta hälinästä.

Yleensä Kitamin kadut ovat viikonloppuisinkin melko rauhallisia, sillä ihmiset eivät alkoholia juuri kaduilla nauti tai muutenkaan mellasta, ovat vain aina matkalla joko baariin tai sieltä kotiin. Festivaali-iltana ihmiset kuitenkin kävelivät festivaalialueena toimineella kadulla edestakaisin oluita ja muita juomia käsissään ja selvästi normaalia eläväisempinä. Ilman myyntikojuja ja koristepuita olisi voinut helposti kuvitella olevansa Tampereen keskustassa viettämässä normaalia perjantai-iltaa.

Olimme jo hyvän matkaa palaamassa takaisin asuntolalle, kun päätimme vielä etsiä jonkin ruokapaikan. Palasimme keskustaan ja jonkin aikaa arvottuamme päädyimme Okinawalaiseen ravintolaan. Kaikki olimme käyneet Okinawalla, joten oli mukava verestää vanhoja muistoja. Otimme kolme kenties kuuluisinta okinawalaista ruoka-annosta ja söimme ne yhdessä. Hyvää, kevyttä ja täyttävää oli.

Asuntolalle palattuamme taisimme Mikan kanssa katsoa vielä hetken televisiotakin, mutta melko aikaisin nukkumaan kuitenkin pääsin.