keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005

Matkan jälkeinen masennus

Kyllähän sen tietää jo matkalle lähtiessään, ettei reissussa voi olla kuin rajoitetun ajan, mutta kuitenkin hyvän ja onnistuneen matkan jälkeen on aina hieman haikea ja jopa masentunut olo. Tuntemukset voivat tosin johtua väsymyksestäkin, mikä edelleen vaivaa, sillä tänään piti aamulla herätä luennoille.

Matka itsessään oli siis jälleen erittäin onnistunut. Tällä kertaa reilusti yli kymmenen kilometrin päivittäiset kävelyt eivät vaikuttaneet yhtä voimakkaasti kuin Tokion reissulla ja esimerkiksi selkä ei missään vaiheessa ilmoittanut olevansa kyllästynyt kävelyyn. Sen sijaan mieletön kuumuus ja kosteus vaikutti, aiheutti ehkä eniten vain yleistä voimattomuutta.

Paljon näimme, hieman vähemmän kuin etukäteen suunnittelimme, mutta aivan tarpeeksi kuitenkin. Mukaan mahtui myös hieman Tokiota enemmän rentoutumista ja yleistä elämästä nauttimista.

Kuvia otin "vain" reilut 500, laitan ne näkyville heti, kun keksin jonkin järkevän lokerointitavan niille. Minua ei myöskään oikein houkuta kirjoittaa reissun tapahtumista päivä päivältä kronologisessa järjestyksessä tapahtumia kuvaten, mutta toisaalta tahdon mainita ne pienet yksityiskohdat, jotka tekevät reissusta mieleenpainuvan. Saa nyt nähdä miten matkakertomuksen kirjoitan.

Kommentit:

20 heinäkuuta, 2005 19:18
Blogger Ainu sanoi...

Millainenhan masennus sitten kun Suomessa alkaa talvi kun saavut ja alkaa vanha tuttu arki tympeiden suomalaisten kanssa?

 
21 heinäkuuta, 2005 09:35
Blogger Ephief sanoi...

En tohdi ajatella moista.

Eikä tuokaan nyt mikään oikea masennus ollut, vaan ehkä enemmänkin vain väsymyksestä johtuvaa määrittelemätöntä olotilaa.

 

Lähetä kommentti

<< Alkuun