Nousevan auringon maa

Se alkaa sarastuksesta. Pieni kajo rikkoo mustan yötaivaan, heikko sininen hohde. Vuorten ääriviivat vahvistuvat ja toinen vuoririvistö ilmestyy hieman kauemmas. Taivaalla onkin pilviä, siellä täällä, osa vuorten tällä puolen, osa toisella.

Sinisyys muuttuu vaaleammaksi, pilvet vuorten yllä punertuvat. Vähitellen pilvien puna alkaa hivuttautua kohti sinua ja sinisyys muuttua keltaiseksi. Korppeja lentelee tuolla vasemalla, missä heikko tuulenvire havisuttaa puiden latvoja. Pilviäkin on useassa tasossa, ja maasto aaltoilee. Muotoja ja muodostelmia, moniulotteisuutta. Monimuotoisuutta. Eri puulajeja ja lintulajeja niistä kilpailemassa. Oliko se käki?

Ja se taivas. Puna on jo takanasi, se on voimakkaampi ylemmissä pilvissä, mutta kaikkein voimakkainta se on vuorten takaisissa pilvissä. Alemmat hattarat näyttävät haurailta ja väistyvän voimistuvan valon tieltä. Ne liikkuvat eri suuntaan kuin ylemmät pilvet. Jos ojentaisit kätesi, pystyit koskemaan lähimpiä pilviä, mutta et tohdi, sillä ne eivät sitä kestäisi.

Vuoret alkavat hehkua tulenkeltaisina. Pakenevien pilvien kaari näyttää nousevan auringon paikan. Mutta ei vielä, taivas ei ole vielä valmis. Puna on tosin jo melkein mennyttä, pilvet ovat oransseja ja vuoret palavat. Joka hetki valo muuttuu voimakkaammaksi, etkä saata uskoa sitä, sillä eihän tuon voimakkaampaa väriä voi ollakaan.

Valo puskee pilviä, riepottelee kuin kaarnalaivoja koskessa. Valonsäteet kilpailevat vuorten ylittämisessä. Mikä voisi aiheuttaa tuon valon väreilyn? Näyttää kuin valo siivilöityisi ylöspäin pilvien läpi, mutta eihän sekään ole mahdollista, eivät pilvet selviä tuossa hehkussa.

Aurinko leikittelee, näyttää nousevan hieman vasemmalta, mutta palaakin sitten takaisin. Ainakaan tämän voimakkaammaksi ei valo tuli voi tulla, ajattelet, mutta erehdyt jälleen. Edes taivas ei vuorten takana ole sininen, se on keltainen.

Ensin kaikki pysähtyy, pilvet näyttävät seisahtuvan, korpit laskeutuvat puiden latvoihin ja linnut hiljenevät. Valokin lopettaa väreilynsä ja näyttää seisahtuvan. Sitten se tapahtuu, valo pakottaa pääjoukkonsa vuorten harjan yli. Tiedät, että ei pitäisi katsoa, mutta et pysty kääntämään päätäsikään.

Kaikki taivaan valo, koko se valtava voima on päässyt valloilleen ja raivaa tietään läpi pilvien ja metsien. Mikään ei pakene siltä, kaiken se on kukistava, mutta ennen muita pimeyden. Se vyöryy vuorten seinämään syntyneestä aukosta yhä voimakkaampana. Aukko laajenee. Suljet silmäsi, mutta näet silti valon armeijan. Näet sen syöksyvän vuorten seinämän repeämästä kohti sinua.

Odotat. Hetken kulttua uskallat raottaa silmiäsi ja huomaat, että taistelu alkaa olla jo rauhoittumassa. Taivas on löytämässä omaa sinistä väriään takaisin, kun valo hajaantuu tasaisemmin maailmaan. Linnut laulavat taas ja ne korpitkin ovat jo jatkaneet matkaa. Tuuli liikuttelee pilviä yhä rauhallisemmin ja yhtenäisemmin. Ne alkavat totella oikeaa isäntäänsä. Ne muuttuvat valkoisiksi. Keltaisen tulen kaikotessa puutkin vihreämmiksi.

Vielä hetken pimeys pyristelee, yrittää tarttua puihin ja notkoihin. Pimeys muuttuu hämäryydeksi ja varjoiksi ja hämäryyskin on kohta katoava. Näin se on ollut aina ja näin se tulee aina olemaankin. Joka-aamuisen taistelun tulos: valo on voittanut.