Lepopäivä

Sunnuntai 17.7.

Emme olleet ehtineet kiertää aivan kaikkia Kioton tärkeimpiä temppeleitä, mutta jäljellä olleet olivat niin kaukana toisistaan, että olisi pitänyt kulkea bussilla, mikä tietenkin on laiskojen amerikkalaisturistien touhua, joten päätimme vain kävellä Gionin alueelle, missä olisi luvassa festivaalin huipennus johonkin tuntemattomaan kellonaikaan. Tarkoituksena oli ottaa päivä hieman edellisiä rennommin.

Ensin kuitenkin kävimme aivan hostellin vieressä olleessa Nijon linnassa, jonka ohi olimme jo lukemattomia kertoja kulkeneet. Tällä kertaa rakennuksiin pääsi sisällekin ja esittelyä oli rikastutettu pienillä historianrippeillä. Vieraiden vastaanottoon tarkoitetun huoneen koristelu kertoi vieläkin shogunin silloisesta vallasta ja asemasta varsin vakuuttavasti. Sisällä ei kuitenkaan saanut tietenkään kuvata.

Nijosta kävelimme yleiseen Gionin alueen suuntaan, vailla sen kummepaa kiirettä tai suunnitelmaa. Törmäsimme matsuriin heti alueen laidalle saavuttuamme. Paraati, jossa oli isoja, vedettäviä vaunuja, kulki ilmeisesti Gionin alueen ulkoreunoilla ja aina nurkan saavuttaessaan joutui hidastamaan ja odottamaan, että parikymmentä isoa, painavaa ja ohjauskyvytöntä vaunua saadaan käännettyä 90 astetta uuteen suuntaan. Näyttävää, mutta jo toisen vaunun kohdalla tylsää.

Jatkoimme. Kävimme ilmastoidussa Starbucksissa kahvilla ja minäkin join kahvini ensimmäistä kertaa maidolla, trenditietoinen kahvila tarjosi oikean maidon korvikkeena soijamaitoa, tietysti 50 jeniä kalliimmalla hinnalla.

Päämäärättömän vaelluksen tuloksena löysimme vahingossa Kioton isoimmalle ja tunnetuimmalle ostoskadulle, Teramachille. Itse Teramachi oli jo useita satoja metrejä pitkä, katettu kävelykatu ja lisäksi sitä leikkasi useita pienempiä katuja, joten nähtävää riitti useaksi tunniksi. Alueelta löytyi myös Suomi-kahvila, joka kuitenkin oli sunnuntaisin kiinni. Oli silti varsin sydäntälämmittävää lukea suomea liikkeen ikkunasta keskellä Kioton vilkkainta ostosparatiisia.

Nälkä ajoi lauman kokoon ja kävimmekin testaamassa Shakey'sin pizzatabehoodaita, eli paikallista Raxin vastinetta. Melkein samanlaisia laitoksia ne ovatkin, suurimpina eroina voidaan mainita Shakey'sin juomien hintaankuulumattomuus ja pizzojen epämääräisyys. Epämääräisyydellä tarkoitan sitä, että tarjolla ei ollut tietyntyyppisiä, aina samoilla täytteillä olevia pizzoja, vaan kokit lykkivät pizzoihin täytettä aina oman mielikuvituksen ja -alan mukaan.

Syötyämme alkoi ilta vähitellen pimetä ja viilentyä siedettäväksi. Kahdeksalta illalla olimme Gionin alueen keskustassa sillalla kulkemassa joen toiselle puolelle, historiallisemmalle alueelle, kun huomasin erään talon seinässä lämpömittarin. Ilma tuntui miellyttävältä 20 asteen kesäyöltä, mutta mittarissa luki kuitenkin aivan selvästi 31 astetta. Ilmeisesti päivisin sitten oikeasti oli se 40 astetta, jos kerta parissa päivässä olimme tottuneet siihen jo niin, että sisäinen asteikkomme oli siirtynyt kymmenen astetta pieleen. Näin jälkikäteen ajatellen asiaa tukee vielä sekin, että hostellihuoneemme ilmastointi oli säädetty 25 asteeseen ja se oli aina, kellonajasta riippumatta selkeästi ulkoilmaa viileämpi.

Kävimme pyörähtämässä Gionin historiallisemmalla (ja hintavammalla) alueella ja Gion Cornerissa, missä voi joka päivä tutustua lyhyellä kurssilla Japanin historiaan ja kulttuuriin. Emme kuitenkaan sitä tehneet, vaan aloimme palata hostellille. Matkantekoa hidasti ja tietyissä risteyksissä jopa esti järjetön ihmismassa, joka halusi katsoa ohi kulkevaa paraatia mahdollisimman läheltä. Meidät pelasti pieni kuja, jonka kautta pääsimme sopivasti pakenemaan pahimman ruuhka-alueen läpi lähes kenenkään huomaamatta.

Päivä oli ollut edellisiä rennompi, mutta kävelyä oli kuitenkin tapahtunut jälleen runsaasti. Perinteitä kunnioittaen vietimme viimeisenkin illan Kiotossa hostellin katolla muiden matkailijoiden kanssa jutellessa.