maanantaina, heinäkuuta 25, 2005

Loppuviikon paikallisuutiset

Torstaina ja perjantaina ei paljoa tapahtunut. Lähinnä vain nukuin ja katselin leffoja.

Lauantaina kävimme Atsushin kanssa syömässä lounasta läheisessä Weed-ravintolassa. Ei ollut kovinkaan hyvää ruokaa, pitää varmaan jättää loppuajaksi kyseinen paikka omiin oloihinsa. Genki soitti ja kysyi mukaan Teshigakaan festivaaleille. Viideltä sitten lähdimmekin ajamaan sinne. Puolitoista tuntia kesti matkata noin 80 kilometriä pienellä ja hitaalla autolla ja kapeilla vuoristoteillä. Bihoron solastakin oli niin huono näkyvyys, ettei sinne kannattanut pysähtyä.

Itse festivaali oli aika tylsä. Tavalliseen tapaan alueen laidoilla oli paljon ruokakojuja, joissa myytiin ruoan lisäksi myös kallista olutta. Lavan ohjelma oli melkein kokonaan yosakoi-tanssia, mikä olisi ollut jopa äärimmäisen tylsää, ellei seassa olisi ollut pari hieman omaperäisempääkin esitystä. Festivaalin näyttävin ja mielenkiintoisin osa oli freestyle motocross, eli se, missä ne hullut hyppivät hyppyristä hiekkakasaan ja päästävät vielä lennon aikana irti pyörästäänkin.

Festivaalit "huipentuivat" yosakoin, motocrossin ja ilotulituksen yhtäaikaiseen meluun. Paluumatkalla näimme jälleen muutamat peurat ja parit ketut. Tien korkein kohta Bihoron solassa oli silloin yöllä jo niin sankassa sumussa, että edes ojaa ei nähnyt.

Eilen kävin aamupäivästä Fuji-tyttölukion festivaaleilla. Rebekah piti siellä omaa nurkkaustaan, missä hän kertoi julistein ja sanoin Uusi-Seelannista ja maoreista.

Illasta meidät oli jälleen kutsuttu Yamamoto-sanin kotiin grillaamaan. Paikalla oli Yamamoto-sanin perheenjäseniä, työtuttuja sekä minä, Mika ja Michiko-san. Ruoka oli oikein hyvää ja sitä oli riittävästi. Oluttakin piisasi. Matkamuistoiksi saimme jälleen kaksi pulloa japanilaista viinaa. Toisen niistä tyhjensimme illan päätteeksi asuntolan aulassa jutustellen ohi kulkeneiden asuntolan asukkaiden kanssa.