maanantaina, heinäkuuta 25, 2005

Paluu

Tiistai 19.7.

Tiistaina ei enää ihmeemmin mitään ehtinyt tehdä, kun paluulento lähti jo klo 14:30. Kukin vietti aamupäivän miten tahtoi, sovimme tapaamisen hostellille yhdeksitoista. Minä kävin läheisen tavaratalon aukeamista odotellessa juomassa aamukahvit työmatkalla olevien pukumiesten keskuudessa. Kiertelin sitten puolitoista tuntia tavaratalossa mitään ostamatta. Paluumatkalla hostellille törmäsin Juliaan, kävimme aamupalalla Mos Burgerissa. Mika ja Zhu kävivät Osakan akvaariossa, mikä on ainakin Japanin isoin.

Pakkasimme kamat, kirjauduimme ulos ja aloitimme matkan lentokentälle. Olimme Nanbassa nousemassa jälleen paikallisjunaan, kun ohikulkenut liikemies opasti meidät nopeampaan versioon. Meille jäi siten hyvin aikaa kierrellä myös Kansain lentoasemalla.

Tylsä lento Memanbetsuun ja bussilla Kitamiin.

Palattuani asuntolalle huomasin ilokseni, että minua oli siellä odottamassa kolme kirjettä ja kaksi pakettia. Yhdessä kirjeessä oli lasku, joka oli jo maksettu luottokortilla, toisessa tieto siitä, että minut oli valittu kuunvaihteessa järjestettävään Japanin vaihto-opiskelijoiden tapaamiseen Akitaan. Kolmas oli ihan oikea kirje.

Toinen paketti oli odottamani paketti porukoilta, mutta toinen oli yllättäen TTY:n verkkopelikerho Lanitalta. Hallitus kiitti minua blogista lähettämällä shampoota, hammasharjan ja -tahnaa sekä Fairya ja tiskiharjan. Enää ei tarvitse tuskailla tehottomien 100 jenin pesuaineiden ja pesusienten kanssa. Kiitos! [Lanita on muuten kovin veikeä kerho ja sen jäseneksi voivat liittyä muutkin kuin TTY:n opiskelijat, kannattaa tutustua. :) toim. huom.]

Kotiinpaluun riemun kruunasi Winampin satunnaissoitto, joka valitsi ensimmäiseksi soitettavaksi kappaleeksi Ayumi Hamasakin HAPPY ENDINGin. Olin onnellinen.

(Kuvatkin sain viimein nettiin asti.)