maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Vanhan kertausta ja uusia kuvioita

Viime viikolla sain ensin verestää vanhoja muistoja kertoillessani reissustani (entiselle) japanin kielen ryhmälleni ja sitten myöhemmin käyttää pitkästä aikaa japaniakin jutustellessani japanilaisten vaihto-oppilaiden järjestämässä ruokaillassa.

Entinen japaninryhmäni on jatkanut opintojaan järjestämällä vielä TTY:n Japanin peruskurssin perään lisäkurssin. Kurssi Jatketaan japania on kesäyliopiston alaisuudessa, vaikka se nyt syksyllä järjestetäänkin. Kumi Araki-Masonen jatkaa opettajana. Minä en kurssille ehtinyt, mutta tavoitteena on jatkaa opiskeluja edelleen keväällä. Saa nyt nähdä vieläkö ryhmäläisillä riittää intoa jatkaa opintoja, ryhmämme aktiivisten henkilöiden takia me ylipäätään saimme koko Japanin peruskurssin järjestettyä.

Keskiviikkona menin tunnin loppumisen aikoihin yliopistolle. Vaihdoin pari sanaa opettajan kanssa, minkä jälkeen jatkoimme kahdella autolla erään kurssilaisen asunnolle. Pientä naposteltavaa oli järjestetty ja minäkin vein mennessäni korealaista levämattoa, joka ainakin alussa teki hyvin kauppansa. Kertoilin sitten reissustani ja Japanista yleensä. Kysymyksiä sateli ja keskustelua syntyi. On ihan eri asia kertoa Japanista siitä jo jotain tietäville kuin täysin umpisuomalaisille, ei tarvitse ihan joka seikkaa selittää.

Lauantaina minut oli kutsuttu keskustaan Yousuke-nimisen japanilaisen kämpille illanviettoon. Paikanpäällä tehtiin gyouzaa, Kiinasta Japaniin omaksuttua ruokaa. Gyouza on ikään kuin raviolia, lihaa, kasviksia ja mausteita taikinan sisällä pienissä palloissa, jotka paistettiin paistinpannulla. Oikein herkullista, mutta ruokaakin tärkeämpää oli keskustelu ja ihmiset.

Koska kyseessä oli japanilaisen ruoan ilta, oli paikalla pääasiassa erityisesti Japanista kiinnostuneita henkilöitä. Pääsin juttelemaan monien kanssa ja käyttämään jopa japaniakin taas pitkästä aikaa. Tapasin kaikki kolme Kitamista täällä vaihdossa olevaa ja tutustuin viimein paremmin myös Kenjiin, yhteen näistä vaihto-oppilaista, jonka kasvoja en ennen tapahtumaa edes muistanut. Olin kyllä tavannut hänet Kitamissakin, mutta se oli vain pikaisesti aivan vaihtokauden alussa, enkä häntä sen koomin nähnyt, joten kasvot pääsivät unohtumaan.

Isohkossa yksiössä (saattoi olla myös pieni kaksio) oli parhaimmillaan yli 30 henkeä, joten tungosta ja lämpöä riitti. Mukavaa porukkaa kuitenkin kaikkinensa, joten tylsäksi ei aika käynyt. Meidän joukkue voitti vielä tietovisankin, ylivoimaisesti.

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Luokkakokous

Mika kävi täällä tänään. Kävimme saunassa, joimme olutta ja sakea ja juttelimme Japanista ja muustakin.