Johtopäätös!

1. Viikko sitten Westernissä söin lihan lisäksi myös sushia.
2. Eilen kävin sushiravintolassa.

Koska minulla tänäänkin oli hieman samanlaisia oireita kuin maanantaina ja tiistaina, voitaneen edellä olevien kohtien perusteella tehdä seuraavanlainen johtopäätös: Vatsani ei oikein kestä (jotain tiettyä) rakaa kalaa (tai mustekalaa tai katkarapuja).

Kyllä, se on hieman haparoiva johtopäätös ja sitä vastaan löytyy vielä argumenttikin: Tokiossa sushiravintolassa käydessäni en havainnut mitään oireita. Se kuitenkin on tällä hetkellä varteenotettavin johtopäätös, mitä pystyn tekemään.

Tässähän joutuu vielä tekemään tarkempia tutkimusretkiä raa'an lihan maailmaan.. :)

Ensimmäinen lomapäivä

Tänään olisi ollut mahdollista käydä tutustumassa Kitamin paloasemalla paikalliseen palokuntaan. Itsekin olisi kai saanut jotain juttuja testailla, mutta nukuinpa sitten pommiin. Ainakin osittain. Heräsin kyllä kelloon, mutta väsytti niin makoisasti, etten heti viitsinyt sängystä nousta, joten myöhästyin ulkkareille tarkoitetusta bussista. Jatkoin sitten uniani puolillepäivin.

Äsken käytiin Mikan kanssa syömässä läheisessä liukuhihnasushiravintolassa (hyvää ja kohtalaisen halpaa oli, pitänee käydä useamminkin), mutta muuten olen vain istunut tässä koneen ääressä. Ei vielä näin ekana lomapäivänä jaksa edes stressata, jos ei ole mitään suunnitelmia tai tekemistä tiedossa.

Ymmärrän muuten nyt, että miksi TTY:llä kulkiessaan aina (kellonajasta tai päivästä riippumatta) näkee ulkkareita. Heillä ei välttämättä ole kämpillä nettiä ja koululla näkee tuttuja (muita ulkkareita) keskimäärin enemmän kuin kämpillä kirjaa lukiessa.

Huomenna taitaa Suomessa olla se joku ihmeen vappu. Pitäisiköhän näille opettaa, että miten Suomessa vappua oikein "juhlitaan"..

Onsen

Eilen kesken suomen kielen oppitunnin Yanan äiti soitti ja kysyi, että tahtoisimmeko lähteä heidän kanssaan onsenille. Onsen on luonnollinen kuuma lähde, tuliperäisessä Japanissa melko yleinen ilmestys. Kitamista noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, Wakotossa, Teshikagan kaupungissa on onsen, jonne pääsee ilmaiseksi pulahtamaan.

Lähdimme matkaan illalla klo 23. Tiet vuoristossa ovat melko pieniä ja mutkaisia, joten vaikka matka ei tavattoman pitkä olekaan, kuluu aikaa "normaalia" enemmän. Lisätekijän matkaan toivat kaikenmoiset eläimet, mitä täällä Hokkaidollakin on melko runsaasti. Menomatkalla näimme yhden ketun ja ehkä noin 15 kaurista, joiden takia joutui vähän väliä hidastamaan vauhtia entisestään tai jopa pysähtymään kokonaan.

Valokuviakin yritin ottaa (muistin ottaa kameran!), mutta eipä sillä yöllä juuri mitään tee. Tässä on onnistuinein kuva kauriista (kauriin silmät). Harmi ettei mielikuvia pysty (vielä) projisoimaan mitenkään muiden nähtäville, sillä soisin kernaasti teidänkin kokevan sen sadunomaisen, pimeän maiseman ja lähes kesyiltä vaikuttaneet eläimet sen keskellä.

Itse onsen oli ehkä noin amerikkalaisen takapihauima-altaan kokoinen, varsin matala, rikiltä tuoksuva, sameavetinen ja sorapohjainen (arvatenkin tarkoituksella laitettua soraa) lampi. Onseneilla sanotaan olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia ja nyt tiedän miksi. Vedessä lilluminen oli kenties rentouttavinta touhua mitä tiedän.

Välillä saattoi käydä pulahtamassa viereisessä järvessä, jossa on vielä varsin kylmää vettä. Näiden kahden eri vesielementin yhdistelmä alkaa kolkutella jo sauna-avanto-parin tunnekokemuksia ja ehkä yhdistetynä ympäröineeseen luontoon (josta pimeydestä huolimatta näki jotain, varsinkin vuoret) menee siitä jopa ohikin.

Ollessamme poistumassa paikalle tuli vielä lauma (vai käytetäänkö sanaa 'parvi' myös isoista linnuista?) joutsenia meitä tervehtimään ja paluumatkalla näimme jälleen reilut kymmenen kaurista ja yhden ketun. Viimein klo 3 olimme takaisin kämpillä.

Tänään on jotenkin tuntunut siltä, että normaalia lyhyempi yöuni ei ole vaikuttanut yhtä voimakkaasti kuin kenties ilman onsenia olisi. Vaan kuinkas suuri osa lääkkeiden vaikutuksesta onkaan psykologista? Sama kai se, kunhan toimii.

Matkoja

Lähden ensi viikolla Okinawalle. Yanan perhe lähtee sinne lomalle (Golden Week) jo tänään, minä ja Mika seurataan perässä torstaina 5. päivä. Takaisin tullaan yhtä matkaa sunnuntaina 8. päivä.

Yanan perhe on tietenkin varannut matkansa jo aikoja sitten, Golden Week kun on yksi Japanin suosituimmista loma-ajoista. En tiedä mistä he sitten saivat kaksi paikkaa lisää, mutta saivat kuitenkin ja tahtoivat tarjota niitä minulle ja Mikalle. Matka kustantaa meille noin 60 000 jeniä (440 euroa), sisältäen menopaluulennot Memanbetsu-Tokio-Okinawa (Memanbetsu on 40 minuutin ajomatkan päässä kitamista sijaitseva lentokenttä ja pieni kaupunki, Yana perheineen asuu siellä) ja yöpymiset perillä.

Okinawalla olisi tarkoitus sitten käydä paikallisissa turistikohteissa, sukeltamassa ja tutustua kai hieman yöelämäänkin. Lopullisia suunnitelmia ei kuitenkaan ole tehty vielä. Aikaakaan ei mitenkään älyttömästi ole, mutta Okinawa kuitenkin on yksi näistä Japanin pakko-nähdä-paikoista.

Okinawalla on tänäänkin 27 astetta lämmintä ja aurinkoista, joten pitäisi kai jostain etsiä aurinkovoidetta. Ja uimahousut.

Toinen eilen varmistunut matka tehdään kuukauden päästä Tokioon. Japanilaiset lentoyhtiöt tarjoavat syntymäpäiväsankareille mahdollisuuden lentää kolmen kaverin kera minkä tahansa välin Japanin sisällä noin 12 000 jenillä. Reissu tulee tehdä korkeintaan viikon päässä syntymäpäivästä (yhteensä aikaa on siis kaksi viikkoa, viikko kummallakin puolen syntymäpäivää) ja matka tulee varata vähintään 28 päivää ennen reissua. Mikan syntymäpäivä on 23.5., joten meille tuli jo melkein kiire varata lentolippuja, mutta sallitun kahden viikon pätkän loppupäästä saimme kuitenkin vielä eilen lennot varattua.

Reissuun lähtee lisäkseni luonnollisesti Mika, Yana sekä Julia. Lähdemme Tokioon keskiviikkona 25.5. ja palaamme maanantaina 30.5. Perillä on siis aikaa olla neljä täyttä päivää ja nyt siihen ajanjaksoon kuuluu sunnuntaikin, joten ehkä näen tällä kertaa hieman loistokkaampia asujakin Harajukun sillalla.. ;)

Matka kustantaa 12 700 jeniä suuntaansa + mahdollinen majoitus, josta ei vielä tässä vaiheessa ole varmuutta. Sekä Yanalla että Julialla on tuttuja Tokiossa, joten on kenties mahdollista yöpyä (ainakin osa öistä) heidän luonaan.

Kolmas suunniteltu matka olisi tarkoitus tehdä sitten minun syntymäpäivän aikohin heinäkuussa. Jostain syystä japanilaiset lentoyhtiöt tarjoavat heinäkuun alkuun syntymäpäivälippujen hintaisia halpislippuja ihan muuten vaan, joten mahdollista matkustusaikaa on silloin hieman enemmän. Matka suuntautuu kenties Osaka-Kioto-akselille.

Golden Week

Golden Week, goruden uiiku, on joukko japanilaisia juhlapyhiä. Normaalisti lomaa on 29.4-5.5., mutta tänä vuonna 5. päivä on torstai, joten seuraava perjantaikin on vapaapäivä (yhden päivän viikko olisi aika avuton). Huomenna alkaa siis 10 päivän loma.

Tässä hieman tarkemmin kultaisen viikon juhlapyhistä:

29. huhtikuuta, luonnon päivä, midori no hi
29.4. oli edellisen keisarin, keisari Showan, syntymäpäivä (nykyisen keisarin syntymäpäivä on 23. joulukuuta, mikä on myös pyhäpäivä), mutta hänen kuoltua päivästä tuli kansallinen ympäristön ja luonnon päivä, sillä keisari piti kasveista ja luonnosta. Vuodesta 2007 alkaen 29.4. on nimeltään Showan päivä ja toukokuun 4. päivästä tulee luonnon päivä.

3. toukokuuta, perustuslain päivä, kenpo kinenbi
3.5.1947 otettiin käyttöön uusi, sodanjälkeinen perustuslaki. Tämä päivä on sen muistolle.

4. toukokuuta, "välipäivä", kokumin no kyujitsu
Japanin lain mukaan päivä, joka on kahden (kansallisen) pyhäpäivän välissä on myös kansallinen pyhäpäivä, ellei se ole sunnuntai, jolloin se on vain tavallinen sunnuntai. Vuodesta 2007 alkaen tämä päivä on luonnon päivä.

5. toukokuuta, lastenpäivä, kodomo no hi
Poikien juhlaa (tango no sekku) vietetään lastenpäivänä. Perheet ripustavat karppiviirejä salkoihin ja laittavat esille samurainukkeja toivottamaan pojille terveyttä, voimaa ja menestystä tulevaisuudessa.

Golden Week on yksi niistä ajoista, jolloin lähes koko Japani liikkuu jonnekin. Yleensä kaupungeista mennään maalle tai pienempiin kaupunkeihin, tai vähintäänkin käydään temppelissä, sukulaisten luona tai muuten vain luonnossa kulkemassa. Suosittuja kaukokohteita ovat Hawaiji ja Okinawa.

Koska lomat ovat niitä harvoja päiviä, jolloin kiireiset japanilaiset ehtivät kunnolla käydä ostoksilla ja viettää aikaa perheensä ja tuttaviensa kanssa, ovat kaupat ja ravintolat, Suomesta poiketen, pyhisin auki. Koulut, pankit, postit ja muut julkiset laitokset, sekä tietysti suurin osa yrityksistä on kiinni.

Sekalaista pientä

En ole tainnutkaan vielä mainita, että joka-aamuiset palaverit laboratoriossa klo 8:30 eivät loppuneetkaan viime viikkoon, vaan jatkuvat koko lukukauden. Se tarkoittaa siis arkipäivisin herätystä klo 8:00. Edelleenkin tosin olen sitä mieltä, että säännöllisessä vuorokausirytmissä ei ole mitään vikaa.

Kävin tänään viereisessä laboratoriossa osallistumassa tutkimukseen, jonka (yksinkertaistettuna) tavoitteena on todistaa, että äänestä vain noin 20% on "tarpeellista" tietoa ja muu äänen tunnistuksen ja rekisteröinnin kannalta tarpeetonta taustakohinaa. Varsin mielenkiintoinen aihe, ainakin minusta. Istuin anturit päässä kopissa kuunnellen lyhyitä ääninäytteitä ja minun piti laskea päässäni jokaisen mielestäni keinotekoisen äänen kuullessani. Tietokone mittasi EEG:ni ja piirsi mittaustulosten pohjalta käyriä. Kaksi 15 minuutin sessiota istuin, kokonaisuutena aikaa kului noin tunti. Varsin pieni ajallinen uhraus tieteen hyväksi.

Tänään oli myös ensimmäinen kesäpäivä, oikein kaunista ja lämmintä. Oli mukava käydä kaupoilla. Eilenkin tosin saattoi olla, mutta kuten kerroin, olin sairaana enkä ulkona käynyt. Lunta näkee enää vuorten notkoissa.

Sain käyttööni polkupyörän eräältä asuntolan asukkaalta. Se on punainen, siinä on kolme vaihdetta ja se on aivan liian pieni minulle, mutta kyllä sillä keskustassa käy nopeammin kuin kävellen. Tuleepahan reisitreeniäkin samalla.. :)

Viihde-elektroniikkaliikkeessä bongasin anime- ja muiden moisten figuurien joukossa jotensakin oudon setin. Kyseessä on ymmärtääkseni figuurisarja miehille, joiden on vaikea ilmaista itseään/tunteitaan. Sarjassa on geneerisen, lähinnä törmäystestinukelta näyttäneen miehen hahmo eri tilanteissa. Tämä hahmo voi esimerkiksi istua kauniin naisen vieressä metrossa, tervehtiä iloisesti työtovereitaan tai auttaa kaveriaan oksentamaan vessanpönttöön. En oikeasti tiedä mikä koko setin idea on, mutta kai se pitää laittaa kategoriaan "Vain Japanissa". (Minun oikeasti pitää opetella kantamaan kameraa aina mukana. Seuraavalla kerralla ohi kulkiessani otan sitten sen kuvankin.)

Ayumi Hamasakin fanitus koituu minulle vielä kalliiksi; tänäänkin lähti kaupasta mukaan uusimman levyn CD+DVD -yhdistelmä, hinta 4000 jeniä. Olen tainnut ostaa Hamasakin tuotantoa jo melkein sadalla eurolla.

Tänään varmistunee kaksi matkaa, toinen ensi viikolla Okinawalle ja toinen kuukauden päästä Tokioon. Näistä lisää sitten, kun varmuudella jotain tiedän, todennäköisesti huomenna.

Sairastelua

Eilen pidin sairaspäivän. Minulla oli ripulia, kuumetta ja päänsärkyä, kaikkia hieman, ei mitenkään hirvittävästi. Kuitenkin tarpeeksi, etten viitsinyt mennä koulun penkille kärvistelemään. Oireita oli jo maanantaina, mutta eilen sitten tauti iski pahemmin.

En tiedä mistä moinen tuli, ehkä Westernin lihasta. Joko se oli pilaantunutta (mitä epäilen), söin sitä liian raakana tai söin sitä liikaa (todennäköisin syy). Tänään on kuitenkin ollut jo ihan hyvä olo, kiitos lääkkeiden.

Koska kulutin lääkevarastoni loppuun, kävin tänään apteekista hakemassa vastaisuuden varalle lisää. Yhtään tuttua lääkkeen nimeä en kaupassa nähnyt, mutta pienen japaninsönkötyksen jälkeen onnistuin asiani myyjälle esittämään ja lääkkeetkin sain. Tehosta/vaikutuksesta en vielä siis voi mitään sanoa, mutta eiköhän ne ihan samaa luokkaa ole.

Sunnuntai

Sunnuntainakin nukuin hieman univelkoja pois. Viideltä oli Kitamin kulttuuritalolla taiko-rumpukonsertti, jonne menimme Yanan ja Julian kanssa.

Rumpuja soitti (valitettavasti en muita edes etäisesti kelvollisia kuvia saanut, vaikka kameran tällä kertaa muistinkin ottaa mukaan) Shuichi Hidano, joka on jo pariin otteeseen ehtinyt esiintyä jalkapallon World Cupin seremonioissakin. Hän on aikoinaan Kodo-ryhmästä soolouralle siirtynyt soittaja, joka on käsittääkseni melko arvostettu maailmanlaajuisesti.

Konsertti oli erinomainen, pidin musiikista mielettömästi. Varsinkin alussa ollut ison rummun soitto elektronisen musiikkitaustan päällä kuulosti jumalaiselta. Moiseen ei ole edes Juno Reactor pystynyt. Myös lopussa ollut neljän rummun (Shuichi ja kolme hänen oppilastaan) soitanto kolahti. Kyllä moisessa, massiivisessa kumahtelussa on jotain alkuvoimaista, mikä vieläkin toimii. 3000 jeniä oli pieni hinta moisesta konsertista.

Konsertin jälkeen vaihdoimme Julian Alexeyhin ja menimme syömään Western-ravintolaan, jossa saa syödä 1600 jenillä (noin 13 euroa) niin paljon kuin jaksaa. Ruokaa on tarjolla laidasta laitaan ja ravintolan nimestä huolimatta ruoka on japanilaista. Suosituimmat ruoat lienevät sushi ja yakiniku, jonka saa siis jälleen itse paistaa pöydässä. Western on suosittu ravintola ja viikonloppuisin pöytää saa odottaa puolesta tunnista tuntiin. Suosion syyn kyllä ymmärtää; halpaa ja erittäin hyvää ruokaa miellyttävässä ympäristössä. Illan erikoisuus oli tällä kertaa naudan vastalaukku, en pitänyt siitä ihan yhtä paljoa kuin porsaan ruokatorvesta.

Yana on tulossa reilun vuoden päästä Suomeen opiskelemaan ja hän tahtoo opetella suomen kieltä edes hieman ennen sitä. Lupauduin häntä opettamaan, vaikka minulla ei minkäänlaista opetuskokemusta olekaan. Ensimmäinen oppitunti oli sunnuntaina Westernin ja kauppareissun jälkeen.

Lauantai

Yllättäen, suurimman osan lauantaista nukuin. Heräsin ensin kolmen maissa, söin jotain ja menin takaisin nukkumaan. Kuudelta heräsin oikeasti ja silloin minulla oli jo huomattavasti parempi olokin.

Yhdeksältä Yana ja Frank tulivat hakemaan minut ja Mikan, menimme elokuviin. Illan elokuva oli Son of the Mask, joka oli niin huono, että se oli jo huvittava. Elokuvateatteri oli Warner Brosin MYCAL-teatteri, joka oli Finnkinon tasoinen, mutta sisälsi myös krääsäkaupan, josta sai ostaa kaikkia teatterissa pyöriviin elokuviin liittyviä juttuja, tietenkin kalliiseen hintaan. Lippu maksoi 1000 jeniä, kun esitimme olevamme yläasteopiskelijoita (Yana osti meidän liput ja hän on niin pieni, että menee japanilaisen silmissä täysin yläasteikäisestä..).

Leffan jälkeen noudimme Alexeynkin ja menimme keilaamaan. Japanissa keilauksesta laskutetaan pelattujen pelien mukaan, ei ratojen lukumäärän tai ajan mukaan. Pari leppoisaa peliä pelasimme (taisin olla yhteispisteissä toiseksiviimeinen). Tulokset saimme paperilla, jossa oli heitto heitolta merkattu kaatuneet keilat ja pisteet. Yksi peli maksoi 450 jeniä hengeltä (paitsi eräät ottivat jälleen yläastealennuksen ja pelasivat 300 jenillä, minulla ei enää pokka pitänyt esittää yläasteikäistä tällä parralla).

Keilauksen jälkeen ostimme oluet ja kiersimme hetken Kitamin keskustassa kävellen. Kävellen näki hyvin normaalin japanilaisen valkokaulustyöläisen (sarariiman, salaryman) illanviettoa; töiden jälkeen (ei työnteko niin päivää katso..) mennään puku päällä ravintolaan ja juodaan seuralaisen kanssa sakea, käydään ehkä syömässä (jälleen seuralaisen kanssa) ja palataan sitten taksilla kotiin vaimon luo. Viikolla iltaa vietetään työtovereiden kanssa ja viikonloppuisin ollaan sitten enemmän perheen seurassa.

Kitamissa näkee yllä mielettömästi takseja. Takseja on varmaan tuplaten muihin autoihin nähden. En tiedä miten taksifirmat pysyvät pystyssä, mutta ehkä kysyntääkin sitten riittää. Korkeilla taksikyytien hinnoillakin voi olla osuutta firmojen pystyssäpysymiseen. Semmoinenkin palvelu löytyy, missä juopunut kyyditetään taksilla kotiin samalla, kun toinen henkilö ajaa hänen oman autonsa kotiin. Japanissa ollaan aika tarkkoja juopuneen ajamisen suhteen.

Loppuillasta Yana ajoi meidät aivan Kitamin kaupungin ulkopuolella olevalle mäelle. Mäen (kutsuma)nimi on Nanpayama (nanpa = flirtti, yama = vuori), mikä kuvaa mäkeä erittäin hyvin. Mäen päällä (mistä on muuten erittäin kaunis näköala Kitamiin) kulkee tie, jonka varteen tytöt pysäköivät autonsa. Pojat voivat ajaa pysäköityjen autojen ohi, tarkastaa "tavaran", kääntyä ympäri ja pysähtyä mieleisensä tytön viereen. Autojen ikkunat sekä sanallisten arkkujen kannet auki ja toimeksi. Mikäli vastakkainen sukupuoli vaikuttaa tarpeeksi kiinnostavalta, löytyy lähistöltä iso joukko motelleja, joissa saa autonkin talliin niin, että ihmiset eivät voi motellin ohi ajaessaan tarkastaa löytyykö naapurien autoa motellin pihasta. Me emme nyt alkaneet jutella tyttöjen kanssa, mutta ehkä myöhemmin.. :)

Perjantai

Perjantaina esittelimme toisillemme pelien suunnitelmat. Koska kukaan japanilaisista ei tahtonut aloittaa, sain minä kunnian avata pelin.

Esittelyni oli hieman hapuileva, en ole pitkään aikaan mitään esitelmiä pitänytkään. Esittelyt tehtiin käyttäen Macin PowerPointin vastinetta, mikä sinällään oli itsessään jo haaste (vaikka toimikin kikat opittuani ihan hyvin). En muutenkaan pidä moisista diaesitelmistä, yhdelle sivulle kun mahtuu niin vähän tietoa. Vaikka esitykseni hieman vajaa olikin, sai itse suunnitelma kehuja.

Kun kaikki muutkin olivat oman suunnitelmansa esitelleet, lähdimme läheiseen yakiniku-ravintolaan syömään. Ravintola oli pieni ja savuinen, mutta ruoka oli erinomaista. Maksoimme kukin aterioinnista 3500 jeniä, sisältäen juomat, Goto-sensei oli luvannut maksaa mahdollisesti ylimenevän osan. Hän lupasi myös kustantaa projektin loputtua meille toisenkin illan, mikäli teemme hommamme hyvin. :)

Yakiniku-ravintolassa (yakimasu = paistaa, niku = liha) pöytään tuodaan lautasella raakaa, valmiiksipilkottua lihaa, jonka voi sitten itse paistaa tahtomallaan tavalla pöydällä olevalla "grillillä". Kypsä liha dipataan kastikkeeseen ja huudotaan alas esimerkiksi oluella. Erilaisia lihavaihtoehtojakin oli tarjolla useita illan aikana, kanaa, porsasta ja nautaa erinäisistä ruhonosista leikattuna. Hieman erikoisempina artikkeleina pöytään tuotiin naudan kieltä ja porsaan ruokatorvea, molemmat oikein herkullisia.

Valitettavasti en taaskaan muistanut ottaa kameraa mukaani, joten joudutte tyytymään vain pariin pieneen ja huonolaatuiseen kännykällä otettuun kuvaan. Kuvien rakeisuus ei muuten ainakaan kokonaan ole kameran vika, vaan ravintolassa todella oli välillä erittäinkin paksu savu ja rasvan käry.

Yakiniku riitti senseille, mutta me muut jatkoimme karaoke-paikkaan. Tämä karaokepaikka sijaitsee melko lähellä asuntolaa ja tuntui olevan halvempikin kuin keskustan paikka, jossa viimeksi kävin. Otimme huoneen kolmeksi tunniksi, mikä oli oikein sopiva aika lauleskella 11 hengen porukassa. Usean laulun ehdin minäkin esittää. Laulutaitoni kyllä silti ei ollut parantunut yhtään, eikä varmaan parantunut nytkään.

Keskiyöllä aikamme umpeutui ja piti kehitellä jatkoja. Suurin osa porukasta tosin lähti kotiin, mutta kuuden hengen porukalla jatkoimme asuntolan kerhohuoneella. Kun jälleen osa siirtyi nukkumaan, jatkoimme aamua asuntolan aulassa jutellen Ryoichi-sanin kanssa. Lopulta joskus kuuden maissa pääsin itsekin nukkumaan.

Toiminnantäyteinen viikonloppu

Viikonloppu mennä hujahti varsin nopeasti. Varsinainen kiire ei ollut missään vaiheessa, mutta tekemistä riitti aika muvasti. Ei ollut tylsää missään vaiheessa.

En ehtinyt käydä edes koululla päivittämässä blogia, joten tässäpä sitten näitä tapahtumia pienissä pätkissä. (En ehdi kirjoittamaan kaikkea kerralla ja ehkä se on teillekin mukavampi, kun ei tarvitse kahlata yhtä megatekstiä kerralla läpi.)

Takatalvi

Aamulla koululle kävellessäni satoi räntää. Maahan osuessaan se kuitenkin vielä suli välittömästi. Nyt sade on jatkunut koko päivän ja maata peittää viiden sentin kerros lunta/räntää. Vieläkin taitaa sataa.

Laboratorion ikkunan maisema oli kuitenkin päivällä kovin kaunis, utuisen valkoinen, jossain kaukana näkyi häivähdys vuorien tummemmasta taustasta. On täällä varmaan talvellakin siis kauniit maisemat.

Puhelinnumeroni

Ensimmäiset asiat ensimmäiseksi, kuten vieraalla kielellä sanotaan. Puhelinnumeroni on

+819075838512

Muukalaiskorteilla saimme viimein hankittua japanilaiset matkapuhelimet. Täällä matkapuhelimet ja liittymät myydään jotensakin yhdessä. En ole varma saako puhelinta edes ostettua ilman liittymää. Kännykkätekniikkahan täällä on vuosia Suomea edellä, 3G on ollut jo pitkään käytössä. Suomalainen kaksitaajuuspuhelimeni ei edes toimi täällä. (En muuten sitten oikeasti tiedä näistä asioista mitään, että tekniset termit sun muut voi olla vähän hakusessa.. :)

Puhelimeni on aivan perusmalli, joka käyttää CDMA-verkkoa. Mainittavia ominaisuuksia voisivat olla vaikka kamera, värinäyttö, Internet ja sähköposti. Täällä nimittäin ei mitään tekstiviestejä lähetellä, vaan sähköposteja. Lisäksi puhelimeni on söpön keltainen :) Ehkä paras ominaisuus oli kuitenkin sen hinta, puhelin maksoi huimat yhden (1) jenin. Puhelimen ainut miinuspuoli on englanninkielettömyys. Käyttö pitää opetella yrityksen ja erehdyksen kautta.

Liittymätkään eivät ole täysin samanlaisia kuin Suomessa, täällä niistä käytetään sanaa 'plan', suunnitelma. Perusidea liittymissä on, että tietyllä kuukausimaksulla saa puhua tietyn verran, ylimenevästä osasta maksetaan sitten minuuttiveloituksella. Otin vaihtoehdon (tällä sivulla nimellä Komi Komi Call S Plan), jossa maksan pari tuhatta jeniä kuukaudessa (opiskelija-alennus oli 50%). Tuolla hinnalla saan puhua 35 minuuttia, minkä jälkeen maksan 40 jeniä minuutilta. Ei siis mitään tavattoman halpaa lystiä.

Suomessa minulla ei juuri käyttöä puhelimelleni ollut, satunnaisia puheluita ja tekstiviestejä sain tai soitin/lähetin toisinaan. Uskoisin, että täällä tuo kännykkä on näppärin tapa pitää yhteyksiä ihmisiin, sillä irkki ja sähköposti eivät ole aivan yhtä näppärästi käytettävissä.

Virallinen muukalainen

Jo ensimmäisellä viikolla kävimme Mikan kanssa täyttämässä Kitamin kaupunginvirastolla Alien Registration -hakemukset. Japanissa jokaisen, joka on maassa yli 90 päivää, tulee tehdä moinen hakemus, eli rekisteröityä "muukalaiseksi". Eilen kävimme hakemassa sitten muukalaiskortit samaisesta virastosta. Kortit ovat normaalin pankkikortin kokoisia, jälleen varsin virallisen ja hienon näköisiä läpysköjä. Meidän tulee kantaa korttia mukanamme aina.

Asiasta kukkaruukkuun: Väärässähän mie olin, ei arkipäivät mitenkään vaimentaneet huutoja. Sekä tiistaina että eilen mekastus jatkui. Tänään on onneksi viimeinen ryhmä, saa viikonloppuna sentään nukkua kunnolla.

Koodausta, urheilua ja yöunien vähyyttä

Maanantain vastaisena yönä en oikein saanut unta, kun asuntolassa oli jälleen uusien asukkaiden tervetuloseremonioita. Kun möykkä viimein joskus puoli kahden maissa hiljeni, ehdin muutaman tunnin nukkuakin, kunnes ennen seitsemää alkoi pihalta kuulua kovaäänisestä puhetta. Joku auto ajeli läheisellä tiellä edes takaisin ja kuulutteli ilmeisesti jotain pirun tärkeätä. Seitsemältä alkoi myös patteri vinkua (patterille saattasi oikeasti voida tehdäkin jotain, pitääpä joskus kysellä). Tervetuloseremoniat muuten alkoivat jo perjantaina ja jatkuvat vielä kolme iltaa. Eilen tosin ei enää huutoja kuulunut, joten ehkä he eivät viikolla sitten saa meluta niin paljoa.

Maanantai meni melko pitkälle Javan merkeissä. Sekin kurssi nimittäin viimein alkoi. Hitaasti, niin kovin hitaasti uutta asiaa opitaan. Tuntuu jotenkin hassulta, että "Hello world!" -ohjelman tekemiseen oli varattu kaksi tuntia aikaa. Pitänee kuitenkin yrittää muistaa, että suurin osa kurssin opiskelijoista ei välttämättä ole koskaan ennen edes koodannut.

Tänään sitten olen pääasiassa urheillut. Ensin lentopalloa (harjoittelimme erilaisia pallotekniikoita), sitten jalkapallon sijalla (kenttä ei vielä ole pelikunnossa) ollutta kuntotreeniä ja kaiken päälle vielä parin kilometrin hölkkä/kävelylenkki. Varsin mukavia pieniä hiekkateitä tuolla peltojen väleissä menee ristiin rastiin. Huomenna on varmaan jalat aika rikki, vaikka olenkin yrittänyt venytellä.

Olen myös aloittamassa pelin tekoa. Jonkinlaisena projektityönä (ei kuitenkaan yhtä iso kuin TTY:llä) täällä tehdään peli Smalltalkilla. On aina mukavaa oppia uutta ohjelmointikieltä, varsinkin, jos ohjelman aihe on mieluisa. Olen jo jonkin aikaa tahtonut tehdä (ainakin) Nokian kännyköissä olevasta Bantumista tietokoneversion, nyt siihen on oiva tilaisuus. Eihän moisen ohjelman tekeminen mikään tavattoman pieni urakka ole, mutta toisaalta, ei ehkä oliokurssin harkkatyötä isompikaan, ainakaan, jos en tee peliin grafiikoita.

Koskapa minun ei oikeastaan tarvitse suorittaa yhtään kurssia täällä Japanissa, niin en aio pelin takia yöunianikaan menettää. Tai no, mitäs menin sanomaan; tällä viikolla meillä (peliä tekevillä eli tämän laboratorion jäsenillä) on joka aamu palaveri klo 8:30, joten yöunet jäävät pakostikin hieman vähemmälle. Ei säännöllisessä heräämisessä kuitenkaan mitään pahaa ole. Perjantaihin mennessä pitäisi tehdä suunnitelma pelistä, siinä olevista luokista ja niiden metodeista ja muuttujista.

Ilta viihteellä

International Coffee Hourissa juttelin venäläisen Alexeyn kanssa. Hän oli tavannut sattumalta täällä Kitamissa venäläisen tytön, joka oli lupautunut viemään pienen porukan meitä ulkkareita lauantaina baariin.

Tapasimme Kitamin rautatieasemalla puoli kahdeksalta. Seurueeseen kuului lisäkseni Mika, Alexey, puolalainen Julia sekä oppaamme, venäläiset Yana ja Frank ja japanilainen Yoshi. Pohdittuamme vaihtoehtoja suuntasimme 500-baariin. Olimme baarissa jo ennen kahdeksaa eli baarin virallista aukeamiaikaa, mutta saimme kuitenkin siitä huolimatta täyden palvelun.

500 jenin baarissa juomat maksavat 500 jeniä kappaleelta, tai 2000 jeniä (naisilta 1500 jeniä) kahdelta tunnilta. 15 eurolla saa siis kahden tunnin ajan juoda niin paljon kuin pystyy. En tiedä mikä gaijin-bonus meille annettiin, mutta me saimme tuolla 2000 jenillä juoda lähes neljä tuntia. Kokeilin illan aikana kaikki listalla olleet baarin originaalit koktailit, jotka olivat kyllä hyviä, mutta ei niissä juuri alkoholia tuntunut olevan. Viskikin oli lantrattu drinkkilasiin lähes värittömäksi litkuksi. Japanilainen olut on oletusarvoisesti 5- tai 5,5-prosenttista, joten se nousi jopa päähänkin.

Juoma-aikamme umpeuduttua puoli kahdeltatoista päätimme etsiytyä karaoke-paikkaan. Ensimmäinen vaihtoehtomme oli jo sulkenut ovensa, joten jouduimme tyytymään hieman kalliimpaan vaihtoehtoon. Karaoke-laitos (mikähän olisi hyvä sana tuohon, ei ne ehkä oikein baareja tai ravintoloitakaan ole..) oli varsin perusteellisesti sisutettu synkän linnan oloiseksi, seinillä oli veriroiskeita, hyllyillä oli pääkalloja ja irtokäsiä ja -jalkoja, huoneiden ovien ikkunat olivat ristin muotoiset jne. Varsin viihtyisä paikka siis.

Japanilainen karaoke ei ole lähelläkään suomalaista karaokea. Kullekin seurueelle on oma huone, jossa on karaoke-laitteisto, penkkejä ja pöytä. Minunkaan ei siis tarvinnut "laulaa" kymmenille tuntemattomille, vaan sain nolata itseni ihan kaveriporukassa. Kappalevaihtoehtoja oli kirjaimellisesti tuhansia. Paksuista kirjoista sai etsiä mieleisiään kappaleita joko artistin tai kappaleen nimen mukaan ja kappaleiden joukossa oli sekä englantilaisia että japanilaisia kappaleita. Ensimmäiseksi yritin laulaa Ayumi Hamasakia, mutta en pystynyt lukemaan hiraganoja tarpeeksi nopeasti. Toisena kappaleena lauloin hieman tutumman viisun, kuvista voitte yrittää tunnistaakin sen.

Kyseisessä paikassa puolen tunnin karaoke-lysti kustansi 420 jeniä henkilöltä, sisältäen jälleen rajattomasti ilmaista juotavaa. Tunnin siellä vietimme, joten selvisin koko illasta reilulla 20 eurolla. Taksiakaan ei tarvinnut maksaa, vaan saimme kyydin asuntolalle Yanalta.

Voitto

Eilen voitin Mikan ensimmäistä kertaa pingiksessä. Mika kyllä harjoitteli kierrelyöntejä, mutta eihän sitä tarvitse kenellekään kertoa..

Juhlistin voittoani furolla. Vesi oli todella lämmintä, melkein kuumaa. Kun allaskin oli riittävän iso, niin kyllähän siinä mielellään köllötteli. Jonkin ajan päästä oli kuitenkin pakko nousta altaan reunalle "vilvoittelemaan". Toinen kerta altaassa taisi olla liikaa, sillä kylvyn jälkeen puski armoton jälkihiki. Kyllä furo kylvyn voittaa, mutta häviää kuitenkin saunalle.

Kevätkin on taas edennyt harppauksen eteenpäin. Ruoho alkaa vihertämään ja lunta ei ole enää juuri missään, vuoriltakin se näyttää aika tehokkaasti sulaneen. Niistä aiemmin mainitsemistani kaalinpäistä on alkanut muodostua tällaisia kukkia.

Koulu

Nyt, kun melkein kaikki kurssitkin ovat alkaneet, voisin kai kertoa hieman tarkemmin koulustakin. Kuviakin jälleen otin tähän tekstiin liittyen.

Kitami kooka daigaku, eli Kitamin teknillinen korkeakoulu (Kitami Institute of Technology, KIT) on yksi Kitamin yliopistotason oppilaitoksista. KIT:ssa on noin 2000 opiskelijaa. Tänä vuonna vaihto-opiskelijoita tuli parisenkymmentä, joista osa on tohtori-opiskelijoita, osa suorittaa koko tutkinnon Japanissa ja osa (kuten minä) on vain lyhytaikaisia vieraita. Vaihto-opiskelijoita on ainakin Kiinasta, Koreasta, Malesiasta, Suomesta ja Puolasta ja Venäjältä, suurinpiirtein opiskelijoiden lukumäärän mukaisessa järjestyksessä lueteltuna.

Koulurakennukset ja luokkahuoneet ovat aika karuja, viihtyisyyteen ei ole kamalasti panostettu, mutta ei tämä mikään loukkokaan ole. Käytävillä on siellä täällä tupakontihuoneita, joissa syntyvät hajut eivät avonaisten ovien takia pysy sisällä, joten paikoin käytävillä haisee tupakka. Luokissa olevat pulpetit ovat minunkin kokoiselle hieman liian pienet, eikä niissä ole pehmusteita, joten välillä luennoilla joutuu tekemään peliliikkeitä, että saa esimerkiksi jalat suoriksi. Luentojen pituus ei yhtään helpota istumista.

Koulupäivä on lohkottu luentoihin, taukoihin ja ruokatuntiin. Ensimmäiset luennot alkavat kello 8:50, luennot kestävät puolitoista tuntia putkeen ja luentojen välissä on 10 minuutin tauko, joka huonossa tapauksessa menee jo melkein siihen, että siirtyy luokasta toiseen. Klo 12-13 on ruokatunti, jolloin luentoja ei ole. Iltapäivällä/illalla on vielä kolmet luennot.

Koulun ruokala on noin TTY:n Newtonin kokoinen. Päivän ruoka-annokset on esitelty japanilaiseen tapaan muovisilla malliannoksilla vitriinissä. Vitriinistä voi valita mieleisensä ja siirtyä sitten annostiskille tilaamaan. Annokset ovat pienehköjä, mutta idea onkin ottaa mielensä mukaan useampia pieniä annoksia. Annos voi olla esimerkiksi kupillinen miso-keittoa, friteerattua lihaa ja salaattia, paistettua lihaa ja vihanneksia, nuudeleita tai jotain muita erikoisempia ruokia, joita en ole vielä uskaltautunut edes kokeilemaan. Maksaminen kassalla onnistuu käteisellä tai ladattavalla kortilla, joka kelpaa myös ruokalan vieressä olevassa koulutarvikekaupassa.

Ruokalarakennuksessa on myös kirjakauppa, koulutarvikekauppa, kopiokoneita, pankkiautomaatteja ja terveydenhoitotilat. Muut koulun rakennukset ovatkin sitten puhtaasti koulutus- ja tutkimuskäytössä, eli esimerkiksi naposteltavaa ei saa kuin koulutarvikekaupasta.

Rahan nostaminen onnistuu minultakin kätevästi ruokalarakennuksessa olevasta postin automaatista ihan suomalaisella Visa Electron -kortilla. Palvelumaksuja menee 2,5 euroa/nostokerta + 2% nostettavasta summasta. Täysin ilmaista se ei siis ole, mutta on ehdottomasti kätevin tapa saada rahaa, sillä luottokorteilla ei täällä paljoa tee. Ne kelpaavat ylipäätään kovin harvoissa kaupoissa.

Kirjastossa olen käynyt toisinaan lukemassa päivittäin ilmestyvän The Japan Times -lehden, joka kertoo maailman uutisista mielestäni varsin kattavasti.

Jokainen (vanhempi) opiskelija kuuluu johonkin "laboratorioon", jota johtaa aina joku professori. Tutorini Yu-san kuuluu Goto-sensein laboratorioon, joten siihen minäkin täällä ollessani kuulun. Tietotekniikan tapauksessa "laboratoriolla" tarkoitetaan tietokoneluokkaa ja Goto-sensein tapauksessa vieläpä Mac-luokkaa. Sain tunnukset luokan Mac-koneisiin sekä erikseen tietotekniikan opiskelijoiden Sun-työasemiin, mutta tähän asti olen käyttänyt vain omaa kannettavaani, sillä ääkkösettömyys on hieman häiritsevä piirre japanilaisissa tietokoneissa. Java-kurssilla tulen käyttämään kuulemma Sun-työasemia.

KIT on Kitamin laitamilla, muutaman kilometrin päässä keskustasta. Laboratorion ikkunasta on varsin kaunis näköala epä-keskustan suuntaan. Maisemaa hallitsee suuri rakennus, joka on käsittääkseni kauppakorkeakoulu. Koulussa on pääasiassa tyttöjä ja siellä käytetään koulupukuja. :) Tässä koulussa ei valitettavasti moista käytäntöä ole..


Professorit osaavat jotensakin englantia, joten kielitaidon pettäessä voi turvautua heidän kanssaan keskustellessaan siihen. Tavallisen opiskelijan tapauksessa tilanne on toinen. Englantia ei yksinkertaisesti osata. Sanoisin, että keskiverto japanilainen osaa huonommin englantia kuin minä japania, joten yleensä olen yrittänyt solkottaa sitten sitä.

Yksinkertaisessa keskustelussa vielä jotenkuten pärjään, mutta luennot ovatkin jo toinen juttu. Professorien (ja yleensäkin japanilaisten) puhe on kovin nopeaa ja sanavarastoni ei lähimainkaan riitä luennoilla käytettäviin sanoihin ja termeihin. Omaa laiskuuttani voin syyttää siitä, että jotkut yksinkertaiset kielioppiasiat ja lauserakenteetkin tuottavat välillä vaikeuksia. Mutta toisaalta, koko ajan opin lisää ja joka päivä tunnun ymmärtävän puheesta enemmän. Kyllä se tästä vähitellen.

Lukujärjestykseni on aika löysä. Maanantai on ihan täyteenammuttu, mutta muuten minulla on vain yksi tai kaksi luentoa päivässä.

Maanantai alkaa verkkotekniikan luennoilla klo 8:50, jatkuu siitä Javalla ja ruokatunnin jälkeen kolmen tunnin Java-harjoituksilla. Päivän päättää japanin luennot klo 17:00 alkaen. Java-kurssi ei vielä tällä viikolla alkanut (koska se on tarkoitettu uusille opiskelijoille, joilla oli tällä viikolla sillä paikalla tietotekniikan perusteita), joten en tiedä mitä nuo kolmen tunnin harjoitukset käytännössä tarkoittavat. Verkkotekniikan kurssille sain paksun, englanninkielisen kirjan, jossa asiaa käydään läpi kovin perusteellisesti, paljon perusteellisemmin kuin luennoilla. Materiaalin avulla pysyn kuitenkin kärryillä siitä mistä puhutaan.

Tiistaina minulla on tilastomatematiikkaa klo 10:30 alkaen ja iltapäivästä kolme tuntia liikuntaa. Matematiikkaan sain kopioita englanninkielisestä kirjasta sekä englanninkieliset versiot luentokalvoista, joten seuraaminen on sielläkin aika helppoa. Liikunnassa osallistun kahteen eri ryhmään, ensin pelaan puolitoista tuntia lentopalloa ja sitten puolitoista tuntia jalkapalloa.

Keskiviikkona minulla on vain aamuluennot tekoälystä. Aihe on todella mielenkiintoinen ja professori luennoi seuraten orjallisesti englanninkielistä kirjaa (Matt Ginsberg: Essentials of Artificial Intelligence), josta sain myös kopioita, joten seuraaminen on sekä helppoa että mielenkiintoista.

Torstaina minulla on illasta taas japania ja perjantaisin kiinaa. Tänään oli ensimmäinen kiinan luento ja täytyy sanoa, että vaikeata tulee olemaan, olen ehkä jopa haukannut liian ison palan kakkua.. Ennen kuin kunnolla ehdin asettua paikoilleni oli taulu jo täynnä kirjoitusmerkkejä, joista en tajunnut yhtään mitään, eikä opettajan puhe liioin vaikuttanut ymmärrettävältä. Kohta motivointivaihe oli kuitenkin ohi ja alkoi itse asian opiskelu. Toistimme peruskoulumaisesti opettajan perässä ensin vokaaleja, sitten intonaatioita ja lopulta perustervehdyksiä. Vähitellen alkoi vaikuttamaan siltä, että siitäkin kurssista vielä jotain voi tulla ja ostin luennon jälkeen jopa kurssikirjankin. Täytynee siis käydä jatkossakin luennoilla, että kirja ei täysin hukkaan mene.

Uusi lelu

Kävin päivällä kiertelemässä kauppoja, kun ei oikein muutakaan tekemistä ollut. Hard-offissa katselin hieman tarkemmin konsoliosastoa ja törmäsin mukavaan yllätykseen, WonderSwan Color -pelikonsolin Final Fantasy -erikoisversioon.

WonderSwan Color ilmestyi vuoden 2000 joulukuussa ja on pieni käsikonsoli. Samassa yhteydessä julkaistiin 1000 kappaleen erä Final Fantasy -versiota, jossa on WonderSwan Colorista erikoisversio (Final Fantasy -kuoret) ja Final Fantasy -peli samassa paketissa. Siis se ensimmäinen Final Fantasy -peli, uudelleentehtynä kyseiselle konsolille. Konsolin erikoisversio myytiin loppuun hetkessä ja on kuulemma jotensakin arvokaskin nykyään.

Paketin hinta Hard-offissa oli veroineen 3150 jeniä, eli vajaa 25 euroa. En yksinkertaisesti voinut ohittaa tilaisuutta.

Peli on tietenkin japaniksi, mutta sentään kokonaan hiraganoilla kirjoitettua, joten sanakirjan kanssa viimeistään siitä pitäisi saada selvää. Grafiikka on NES-tasoa ja äänet varsin vakuuttavat käsikonsolin ääniksi. En vielä kovin paljoa ehtinyt itse peliä pelata, mutta peli vaikutti kuitenkin juuri siltä miltä pitikin, Final Fantasylta.

International Coffee Hour

International Center järjesti pienen tapahtuman, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa vaihto-opiskelijat ja muu koulun väki toisiinsa. Vaihto-opiskelijat esittäytyivät (minulle esittäytyminen oli kolmas kerta, alkaa sujumaan jo rutiinilla) ja sen jälkeen oli vuorossa enemmän ja vähemmän vapaata seurustelua.

Muutamiin henkilöihin tutustuinkin ja opin taas liudan uusia nimiä (on muuten pirun hankala yrittää muistaa näitä japanilaisia nimiä, kun en tahdo muistaa ihmisten nimiä Suomessakaan, ihmiset joutuvat toistamaan nimensä minulle keskimäärin kolmesti ennen kuin muistan sen).

Kuvissa on myös tutorini Yu-san ja hänen ystävänsä Hitomi-san, jonka Yu-san kutsui mukaan tapahtumaan.

Valitettavasti tapahtumassa ei, nimestään huolimatta, ollut tarjolla kahvia. Vaikka en säännöllisesti kahvia juokaan, alkaa kunnon kahvia tulla jo vähän ikävä. Tähän asti olen Japanissa juonut vain Daisosta ostamaani valmista purkkikahvia, joka nautitaan kylmänä. Maku muistuttaa lähinnä kaksi päivää pannussa seissyttä työpaikan kahvia. Ja se on siis kylmää kahvia.

Spontaani krapula

Olin eilen illalla menossa furoa (sitä japanilaista kylpyä) kokeilemaan, kun kuulin samalla käytävällä olevasta huoneesta nimeäni huudettavan. Sain kutsun jonkinlaisiin pileisiin, jossa oli asuntolan asukkaita samalta käytävältä ja jonkun kavereita, kolme tyttöä.

Olette ehkä kuulleet juttuja, että japanilaisilla on huono viinapää. Se pitää täysin paikkansa. Illan pääasiallinen juoma oli olut, jota onneksi olin ostanut Posfülista varastoon, mutta kun se loppui, piti siirtyä viskiin. Mikäli ymmärsin oikein erään selityksen, niin japanilaiset eivät tapaa juoda yli 30-prosenttisia juomia. Viskinsäkin he joivat mielettömän pienin siemauksin ja irvistäen joka kerta.

Vähitellen porukka hävisi yksi toisensa jälkeen ja kun isäntä alkoi siivoamaan, tajusimme mekin poistua tapahtumapaikalta. Joimme Mikan kanssa juomamme loppuun huoneessani.

Aamun tilastomatikan luento oli yhtä tuskaa. Minulla ei ollut kotona yhtään nopeasti valmistuvaa ruokaa, joten en voinut syödä aamupalaa. Jouduin odottamaan ruokaa yhteen asti. Nyt on kuitenkin taas hyvä olo ja aurinkokin paistaa ja sitä rataa ("and all that jazz" :).

Paino ja ruokavalio

Tänään(kin) on koululla opiskelijoiden terveystarkastuksia. Terveysaseman lähellä oli käytävällä hienoja laitteita, jotka mittasivat kerralla ja automaattisesti painon, pituuden ja rasvaprosentin. Tulokseni ovat karua luettavaa:

• paino: 99,9 kg
  
• pituus: 184,9 cm
• rasvaprosentti: 32,8%

Painoni on kyllä pudonnut reissua edeltävästä ajasta ja tuokin lukema oli juuri syöneenä ja vaatteet päällä mitattu. Painon lasku johtunee siitä, että Japanissa olen liikkunut (kävellyt) aika paljon ja olen syönyt melko vähän.

Muutamien ensimmäisten päivien aikana söin näin jälkikäteen ajatellen uskomattoman vähän, ehkä yhden aterian (pienempi kuin normaali ateriani Suomessa ja kevyempää ruokaa) päivässä + jotain pientä. Nälkää tai ruokaa ei yksinkertaisesti tullut edes ajateltua, muutakin tekemistä oli ihan tarpeeksi. Nykyään syön pari ateriaa päivässä ja siihen päälle satunnaista naposteltavaa ja mm. limonadia. Hyvin tunnun kuitenkin jaksavan.

Luonnollisesti ruoka on kevyempää täällä kuin Suomessa, mutta toisaalta esimerkiksi friteerattuja juttuja on aika paljon ja muutenkaan rasvaa ei aina säästellä. Uskoisin kuitenkin, että painoni putoaa vielä jonkin verran ihan luonnollisen ruokavalion muutoksen takia ja toivottavasti siitä vielä hieman liikunnan avulla. Ensi viikolla pitäisi alkaa jalkapallonpeluu koululla (toivottavasti kenttä sulaa ja kuivuu ennen sitä) ja ehkäpä lenkilläkin voisi käydä, näkisi vähän tätä kaupunkia.

Jahas, se vät kevät

Otsikon ymmärtää ehkä noin yksi tämän blogin lukijoista, olen pahoillani.

Kevät se tulla jolkottaa täälläkin viimein. Viime päivien sateet ovat huuhtoneet lumenkin aika hyvin mennessään, nyt sitä on enää jäljellä isoimmissa kinoksissa. Pelloilla alkaa nousta kuivuneen heinän seasta jotain pyöreitä, lähinnä kaalilta näyttäviä kasveja, vähän kuin meillä leskenlehdet, mutta ei lähellekään. Pajunkissojakin oli jossain puskassa.

Huutoa, kylmiä väreitä ja vatsakipuja

Perjantaina minulla ei ollut koulua, kun kiinan kielen kurssi alkaakin vasta ensi viikolla. Mitään kummempaa tekemistäkään ei ollut tiedossa, joten aamupalan syötyäni tulin koululle leikkimään tietokoneella. Muutama tunti vierähtikin iloisesti ja kun viimein palasin asuntolalle, oli siellä alkamassa jonkinlaiset tervetuliaisbileet uusille asukkaille. Mikaa ja minua ei tietenkään oltu kutsuttu, kun emme osaa japania.

Asuntolan asukkaat oli jaettu ryhmiin, joissa kaikissa oli sekaisin uusia ja vanhoja asukkaita. Juhlien sisältö tuntui koostuvan lähinnä alkoholin juomisesta ja aivan järjettömästä huutamisesta. Bileet alkoivat kahdeksalta ja lähes yhtäjaksoista huutamista kesti kolmisen tuntia. Mikan kanssa pelasimme saman ajan aulassa pöytätennistä. En voittanut yhtäkään erää.

Sitten tapahtui jotain ikävämpää, joku uusi asukas kaatui juodessaan sakea, löi päänsä ja sai ilmeisesti lievän aivotärähdyksen. Paikalle kutsuttiin ambulanssi. Tarpeetonta lienee sanoa, että bileet loppuivat siihen. Onneksi hänelle ei kuitenkaan käynyt pahemmin, vaan seuraavana päivänä hän jo palasi asuntolaan. Bileiden piti olla kaksipäiväiset, mutta lauantainkin hipat peruttiin tapahtuneen takia.

Lauantaina meidät oli kutsuttu konserttiin, koulun musiikkikerho piti puolen tunnin esittäytymiskonsertin. Orkesteri soitti mm. Mission Impossiblen tunnarin, animemusiikkia ja Smoke on the Waterin. Ehkä en ole käynyt tarpeeksi (ollenkaan) konserteissa, sillä musiikki kuulosti mielettömän hyvältä, vaikka kyseessä olikin amatööriporukka ja jopa minä, joka en musiikista oikeasti mitään tajua, olin havaitsevinani pari pientä virhettä soitannossa. Minulle tuli jopa kylmiä väreitä, kun Kaze no tani no Naushikaan musiikki soi.

Konserttiin meidät oli kutsunut Suomeen vaihtoon lähtevä Kusano-san, joka soittaa kyseisessä orkesterissa. Hän ja toinen Suomeen lähtevä tahtoivat tavata minut ja Mikan. Konsertin jälkeen oli myös mahdollista kokeilla soittaa eri soittimia. Sain onnistuneesti ääntä aikaan klarinetista ja huilusta, mutta jokin klarinetin näköinen ja saksofonin muotoinen soitin pysyi vaiti, vaikka kuinka puhkuin.

Konsertin jälkeen lähdimme Kitamin isoimpaan tavarataloon, Posfüliin. Posfül voittaa Sokokset ja Stockmannit mennen tullen. Mika osti elektronisen sanakirjan, minä ostin lenkkarit. Lenkkarit maksoivat 30 euroa ja ovat parhaimmat, mitä minulla on koskaan ollut. Laitoin kengät jalkaan ja mieleni teki siitä paikasta lähteä juoksemaan. Ruokaostoksillakin kävimme, ostin vaatimattomasti 5 kilon säkin riisiä. Ehkä se tässä puolen vuoden aikana tulee syötyä. Tai sitten ei.

Menimme kauppaan taksilla (matkaa kuitenkin oli tarpeeksi ja Mika lupasi maksaa taksin). Kaupassa tapasimme sattumalta Yun ja hänen poikaystävänsä ja lähdimme yhdessä syömään ravintolaan. Annokseni taisi olla yakisobaa, pikaisesti paistettuja nuudeleita ja kaikenlaista sörsseliä siinä päällä, mm. mustekalaa ja jonkin linnun pieniä munia. Harmikseni ruoassa oli myös maitoa, vaikka annos ei siltä näyttänyt. Pienten vatsakipujen ja vessareissun jälkeen olin kuitenkin taas valmis jatkamaan iltaa eteenpäin.

Kävimme vuokraamassa videon, tai oikeammin DVD:n. Vuokrapaikka oli Off-house (hahaa! olin oikeassa :), tai ainakin se oli samassa kompleksissa moisen kaupan kanssa. Vanhan DVD:n vuokraus maksoi 95 jeniä ja vuokra-aika on viikko. Ei taida ihan Makuunit ja Film Townit sun muut moiseen pystyä. Katsoimme Jay and Silent Bob Strike Back -nimisen elokuvan, joka oli varsin hauska ja toimiva siihen mielentilaan. Sama putiikki vuokrasi myös musiikki-CD-levyjä, mikä minusta vaikuttaa jotensakin oudolta. Ehkä asiakkaat kuitenkin käsittelevät levyjä paremmin kuin Suomessa kirjaston CD-levyjä käsitellään..

Tänäänkään ei mitään erityistä tekemistä ole tiedossa, ja kun ulkona taas vaihteeksi sataa (eihän asia tietysti minulle kuulu, mutta missä on se luvattu "Japanin aurinkoisin kaupunki"), niin joutunee nyhjöttämään neljän seinän sisällä. Tietysti japania voi aina opiskella.

Kaupoista

(Tämäkin piti kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta Blogger ei taas toiminut.. Ja otin hieman kuviakin tähän liittyen.)

Asuntolaa lähinnä oleva kauppa on pieni, lähinnä huoltoaseman kokoinen putiikki, josta tosin saa ihan hyvin peruselintarvikkeita ja alkoholiakin on riittävä valikoima. Hintatasokin on kohtalaisen matala, ei ainakaan hirveästi isommista kaupoista eroa.

Ensimmäisinä päivinä tuli käytyä aika paljon lähimmässä 100 jenin kaupassa, Daisossa. 100 jenin kauppoja on Kitamissakin siellä täällä, useita olen jo nähnyt. 100 jenin kaupat ovat nimensä mukaisia, tavarat maksavat 100 jeniä per kappale/pakkaus (oikeammin 105 jeniä, mutta kuka sitä laskee..), eli noin 75 senttiä. 100 jenillä saa vaikkapa lautasen, kattilan, kukkaruukun, pesuainepullon, 10 paria syömäpuikkoja, 2 pientä tölkkiä kahvia jne. Tavaraa riittää laidasta laitaan ja (vaihto-)opiskelijalle kauppa on paratiisi. Suomessa lähinnä samanlainen kauppa on Tiimari, erona on ehkä se, että Tiimarissa eri hintaisia tuotteita ja 100 jenin kaupan tuotteilla jo tekeekin jotain, ne eivät ole ihan pelkkää krääsää.

Lähin isompi ruokakauppa on Mazi, jonne on matkaa parisen kilometriä. Sieltä olen tähän asti ostanut ruokani, vaikka välttämättä ei olisi tarvinnut, samat kuppinuudelit ja muut valmisruokapakkaukset olisi saanut lähempääkin. Viimeistään sitten, jos joskus alan tekemään oikeasti ruokaa, pitää minun mennä Maziin, sillä sieltä saa vihanneksia, lihaa ja muita raaka-aineita, joita ei lähikaupasta saa. Mazista olen ostanyt myös kahta paikallista erikoislimpparia, joita ei taida Tokiosta juuri saadakaan. Molemmat maistuvat minusta erittäin hyville, paremmille kuin yksikään Suomesta saatava limppari.

Ruoka ei minusta maksa täällä sen enempää kuin Suomessakaan. Tietysti pieniä eroja löytyy niin tuotteista, valikoimasta kuin hinnoistakin, mutta kokonaisuutena maat ovat varsin samalla tasolla. Olut on hieman kalliimpaa kuin Suomessa, mutta toisaalta viskit ja muut viinat ovat halvempia.

Daison lähellä on myös Hard-off, kauppa(ketju), joka myy käytettyä "hardista", esim. tietokoneita, stereoita, pelikonsoleita, CD-, LP-, LD- ja DVD- levyjä jne. Kaupan hauskalta kuulostavan nimen voi purkaa sanoihin "hard", mikä tarkoittaa 'hardwarea' ja "off", mikä tarkoittaa 'alennusta' (esim. 20% off) tai 'halpaa hintaa'. Kitamissa on Hard-offin lisäksi ainakin myös Book-off ja oletettavasti muitakin vastaavalla tavalla nimettyjä kauppoja. Hard-offin CD-hyllyssä on nyt aukko siinä kohdalla, missä ennen oli Ayumi Hamasakin levyt :)

Kuvissa on myös Kitami Dome, pelihalli, joka on täynnä pachinko-koneita. Pachinko on jonkinlainen "uhkapeli", jossa voi rahalla ostaa metallikuulia, laittaa niitä koneeseen ja toivoa, että ne pomppivat tarpeeksi hyvin, jotta voittaa lisää kuulia. Koska Japanissa uhkapelit ovat laissa kiellettyjä, ei mahdollisia voittoja saa rahana, vaan tavaroina, jotka voi sitten toisaalla vaihtaa rahaksi. Kuvissa on vain Star Wars -aiheinen peli, mutta erilaisia pelejä on vaikka kuinka paljon.

FAQ

Ajattelinpa sitten alkaa keräämään usein kysyttyjä kysymyksiä yhteen paikkaan.

Q: Mikä tämä on?
A: Tämä on blogi. Sana 'blogi' tulee englannin kielen sanasta 'weblog' ja tarkoittaa suurinpiirtein nettipäiväkirjaa. Olen tällä hetkellä vaihdossa Kitamissa, Japanissa ja kirjoitan elämästäni täällä.

Q: Paljonko kello on Japanissa?
A: Aikavyöhyke täällä on GMT+9, eli nyt kun Suomessa ollaan kesäajassa, elän kuusi (6) tuntia Suomea edellä.

Q: Miksi sähköpostiosoitteesi ei toimi?
A: Sähköpostiosoitteessa (joka löytyy siis "Lähetä sähköpostia" -linkin takaa) on spämmisuoja. Ennen viestin lähettämistä tulee osoitteesta poistaa teksti "PAISTOVALMIS_".

Q: Millainen keli siellä on?
A: Hokkaidolla on kovin Suomen tapainen ilmasto, talvellä on kylmä ja lunta, kesällä lämmintä.

Q: Paljonko se on euroissa?
A: Euron kurssi muuttuu koko ajan, joten tarkkaa kurssia en tähän laita. Reissun alussa eurolla sai noin 140 jeniä, mutta viime aikoina vain hieman päälle 130 jeniä. Olen käyttänyt laskuissani kurssia 1 euro = 135 jeniä, tai 100 jeniä = 0,75 euroa.

Q: Millaista Japanissa on?
A: Mukavaa. Erilaista. Lue tarkemmin blogista :)

Q: Milloin palaat Suomeen?
A: 7.9. klo 17:20.

Hyvää ruokaa, tekoälyä ja leimasimia

Tiistaina kävimme (minä, Mika, Yu-san ja Ryoichi-san) sitten syömässä perinteisessä japanilaisessa ravintolassa. Ravintolan sisustus oli japanilaistyylinen ja istuimme tyynyilla matalan pöydän ääressä (toki vaihtoehtona olisi ollut "normaalikin" pöytä).

Täällä ruokajuomana on ravintoloissa yleensä vihreää teetä, joko kylmää tai kuumaa. Meille tuotiin siis aivan aluksi kupit kylmää teetä sekä kosteat ja lämpimät käsipyyhkeet, joilla "pestään" kädet ennen ruokaa. Hetken kulttua saimme pienet kupilliset seesaminsiemeniä, jotka itse murskasimme puukepeillä jauhoksi.

Ruoka-annokset tuotiin tarjottimilla. Tarjottimella oli lautanen, jossa oli friteerattua porsasta ja salaattia, kupillinen misokeittoa, kupillinen riisiä ja pieni annos tsukemono-vihanneksia (vihanneksia, jotka on maustettu hieman kitkerän makuisiksi, ehkä suolalla ja viinietikalla tai jotain). Murskattujen seesaminsiementen kuppiin lisättiin soijakastiketta ja sekoitettiin ne keskenään, näin saatiin dippikastike lihalle.

Ruoka oli aivan uskomattoman hyvää. Voisi oikeastaan sanoa, että en ole koskaan maistanut mitään niin hyvää. Maut olivat täyteläisiä, mutta eivät liian voimakkaita, hyvin toisiaan tukevia. Ateria huuhdottiin alas kupillisella lämmintä teetä.

Kuljimme ravintolaan ja takaisin taksilla ja Ryoichi-san maksoi ruoat, joten sain vielä koko reissun ilmaiseksi. Tämä japanilaisten vierainvaraisuus ja avuliaisuus ei lakkaa hämmästyttämästä. Pitää sitten joskus tarjota Ryoichille joku ateria. Ja pitäisi oppia kantamaan kameraa aina mukanaan.

Keskiviikkoaamuna oli toinen luento, teköalyä. Sain professorilta luentojen pohjana olevasta englanninkielisestä kirjasta kopioituja sivuja, joten luennon seuraaminen oli verrattain helppoa. Siinä sivussa pystyin hieman opiskelmenaan kanji-merkkejä, sillä professori kirjoitti taululle tärkeimpiä kohtia asiasta. Lisäksi aihe vielä vaikutti tavattoman mielenkiintoiselta.

Keskiviikkona oli myös uusien opiskelijoiden tervetulojuhla, jonka jälkimmäiseen osaan ehdin minäkin osallistua. Koulun eri harrastekerhot esittäytyivät lyhyesti kaikille opiskelijoille yhteisesti. Tarjolla on vaikka mitä, liikuntaa aika paljon, taistelulajeja, näytelmäkerhoa, purjelentoa, orkesteria jne. Tietokonekerho vaikutti mielenkiintoiselta, esittivät oman tietoiskunsa demona valkokankaalta.

Iltapäivästä lähdimme Mikan, Yu-sanin sekä Mikan tutorin Mitsuko-sanin kanssa kännykkäkauppaan. Täällä kännykät ja liittymät myydään yhdessä ja liittymät eivät ole suomalaistyylisiä minuuttivelotteisia, vaan kulkevat nimellä Plan, suunnitelma. Vaihtoehtoja löytyy useita erilaisia eri tarpeisiin, mutta perusperiaate on se, että tiettyyn kuukausimaksuun x sisältyy y määrä puheaikaa, jonka jälkeen puhelut maksavat z jeniä minuutilta.

Puhelintekniikkahan täällä on reilusti meitä edellä ja aivan perusmallin puhelimissakin on värinäyttö, kamera ja polyfoniset (vai mitä lienevätkään) soittoäänet, yleensä ominaisuuksia on toki vielä enemmänkin. Tekstiviestien asemesta täällä lähetellään lyhyitä sähköpostiviestejä.

Emme vielä voineet kännykkää hankkia, kun emme ole saaneet maahanmuuttovirastosta "muukalaiskorttia", eli korttia, jonka jokaisen Japanissa yli kolme kuukautta asuvan tulee hankkia ja kantaa aina mukanaan. Parin viikon päästä korttimme ovat valmiit ja voimme käydä ostamassa myös kännykätkin.

Kävimme myös teettämässä meille hankon-leimasimet, eli pienet leimasimet, joita käytetään allekirjoituksen sijasta. Hankon on välttämätön esimerkiksi japanilaista pankkitiliä avattaessa. Mikan nimestä sai hienon japanilaisen nimen käyttäen kanji-merkkejä, joiden (eräät) merkitykset ovat 'true' ja 'japanese', hän on siis "aito japanilainen". Minun nimestä ei oikein saanut mitään kehiteltyä, ainut vähänkään järkevä oli "lähettää rakkautta", mutta ei se ehkä oikein kuvaa minua. Otin omani siis ihan vain yksinkertaisesti katakanoilla kirjoitettuna "Atte".

Odottaessamme leimasimien valmistumista kävimme kaupassa. Ostin kaksi kämmenselän kokoista palaa friteerattua nautaa. Palat maksoivat yhteensä 100 jeniä (75 senttiä), siihen vielä päälle 40 jenin tölkki kolaa ja kunnollinen ja tasapainoinen illallinen oli katettu.. Ostin myös sakea, 70 cl:n pullo kylmänä juotavaa sakea maksoi 650 jeniä. Ostin myös ensimmäisen manga-kirjani, Deathnote, osa 1. Vaikuttaa ihan luettavalta ja auttaa varmasti kanjienkin opiskelussa, sillä mangassa on kanjien viereen aina merkitty ääntämys hiraganoilla.

Ensimmäinen luento

Eilen ei vielä ollut varsinaisesti koulua. Yun kanssa kävimme International Centerissä (yhteensä ainakin viidesti) ja esittäytymässä eri professoreille. Professorit osaavat sentään englantia ja lupasivat tehdä tentit ja harjoitustyöt englanniksi, mikä helpottanee taivaltani kummasti.

Kävimme Yun kanssa myös läpi opinto-opasta eilen. Valitsin lopulta seuraavat kurssit suoritukseen:

• Japanese I
• Japanese II
• Introduction to Computer Programming I (Java)
  
• Foundations of Computer Science III (tietoliikenneverkkoja käsittelevä kurssi)
• Artificial Intelligence I
• Probability and Mathematical Statistics
• Chinese

Pari noista kursseista otin sen takia, että jos ne saan käytyä, niin saattaa olla pienet mahdollisuudet, että voisin saada ne hyväksytettyä myös TTY:llä. Java ja tekoäly -kurssit valitsin ihan vain mielenkiinnon takia. Japania pitää tietysti opiskella niin paljon kuin mahdollista ja kiinan kielestä voisi olla apua kanji-merkkien oppimisessa. Ja eiköhän se liene ihan hyödyllinen kieli muutenkin tulevaisuudessa..

Vielä joku urheilukurssikin tuli valittua, mutta eiköhän se mene lähinnä kuntoilun ja hauskanpidon puolelle. Jalkapalloa olisi kai tarkoitus pelata, pitää siis käydä ostamassa lenkkarit (mahtaakohan olla kokoja..).

Tänään oli sitten ensimmäinen luento, tilastomatematiikkaa. Professori oli onneksi tehnyt minulle englanninkieliset versiot luentokalvoista, joten pystyin edes jotenkin seuraamaan luentoa. Puheesta en vielä tajunnut paljoakaan, joitain sanoja sieltä täältä. Tuo ensimmäinen luento taisi kuitenkin olla jonkinlainen motivointi- ja asiaanperehdyttämisluento (loppui ennen luentoajan päättymistä), joten ehkäpä jatkossa matemaattiset kaavat helpottavat asian ymmärtämistä. Ja olenhan minä yrittänyt suorittaa vastaavaa kurssia jo TTY:lläkin, joten muistanen itsekin joitain asioita.

Koulutilat ovat sinällään aika karut, koko rakennuskompleksi vivahtaa hieman venäläiseltä kerrostalolta, mutta tilat ovat kuitenkin toimivat. (Eihän kouluun ole tultukaan viihtymään, vaan oppimaan.) Luokkahuone, jossa luento oli, oli myös varsin karu. Oppilaat istuivat kahdessa "pulpetti"rykelmässä, joiden keskellä kulki käytävä, viisi paikka rinnakkain aina kummallakin puolella, useita riviä peräkkäin. Luokan edessä oli taulu, piirtoheitin ja videotykki. Sinällään mielenkiintoista oli havaita myös, että rivi (luokan takaosassa), jolla istuin sekä yksi rivi kummallakin puolella (edessä ja takana) olivat tyhjiä, kun muualla luokassa ihmiset olivat suurinpiirtein tasaisesti..

Tänään olleen luennon perusteella ei oikein voi vielä sanoa mitään mahdollisesta tulevasta koulumenestyksestäni. Tietysti vielä puheesta menee reilusti suurin osa ohi, mutta varmasti vaihtoajan loppupuolella osaan japaniakin jo sen verran, että pysyn paremmin luennoilla mukana.

Tänään olisi vielä tarkoitus kai mennä syömään jonnekin ravintolaan Mikan (saapui eilen), Yun ja mahdollisesti Yun poikaystävän kanssa. Ja huomenna aamulla taisi olla seuraava luento..

Osoitteeni

Niin, jos joku tahtoo lähettää minulle postia, niin sekin onnistuu. Posti löytänee perille, kun sen lähettää osoitteeseen:

Atte Oksman
Hokuen-ryo
111-2 Toryo-cho
Kitami-shi
Hokkaido
JAPAN
090-0061

Viimeinen rivi on postinumero, joka lienee postin kulkemisen kannalta se olennaisin tieto. Merkitkää se selvästi näkyviin.

Tässäpä sitten osoite vielä japaniksikin, ihan vain omaksi iloksi ja harjoituksen vuoksi kirjoitettuna:

〒０９０−００６１
北海道北見市東陵町１１１−２
オクスマンアッテ

Japanilainen osoite kirjoitetaan "käänteisessä" järjestyksessä, ensin on postinumero, sitten prefektuuri (vastaa jotensakin suomalaista lääniä tai maakuntaa), kaupunki (tai 'ward', mitä lieneekään suomeksi) ja lopuksi katuosoite (katuosoitteessakin ilmoitetaan tarpeen mukaan kortteli (mahdollisesti myös 'lot', en taaskaan osaa suomentaa) ja talonumero). Kirjekuoreen osoite kirjoiteaan ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle, nimi viimeiseksi, sukunimi ensin.

Ensimmäiset kuvat netissä

Noniin, sain viimein ensimmäiset kuvatkin nettiin asti. Jatkossa en tule ilmoittamaan kuvapäivityksistä tässä blogissa, vaan teidän pitää ihan itse jaksaa seurata tuota galleriaa.. :)

Kuvat löytyvät osoitteesta http://www.lanita.org/~ephief/japani/

Uuden elämän alku

Perjantaina meille sanottiin, että "huomenna" tapaisin jotain professoreja. Kawai-san kansainvälisestä toimistosta ei vain ottanut huomioon, että silloinen 'huominen' oli lauantai, joten kun Yun kanssa saavuimme kansainväliseen toimistoon, ei paikalla tietenkään ketään ollut. Hetken aikaa ympyrää pyörittyämme päädyimme tulokseen, että "huominen" olikin tarkoittanut maanantaita ja lähdimme ostoksille.

Ensimmäisellä ostoskerralla ostin vain tärkeimpiä tavaroita, kuten herätyskellon ja tohvelit. Japanissahan ei kengillä mennä sisälle, vaan talojen eteisissä on syvennykset (tai oikeammin koko muu talo on korotettu hieman maatasoa korkeammalle), joihin kengät jätetään. Sisälle mennään tohveleissa tai sukissa. Tietenkään kaupoissa tai muissa julkisissa tiloissa ei moista tapaa käytetä, vaan siellä kuljetaan ihan ulkokengillä, kuten Suomessakin.

Ensimmäisen kauppareissun jälkeen jatkoin siivoamista pari tuntia ja lähdimme sitten Yun kanssa ruokakauppaan. Ostin vain hieman ruokaa sille päivälle, tarkoituksenani oli lähteä sunnuntaina uudelleen kaupoille, kun ei oikein muutakaan tekemistä tuntunut olevan. Loppulauantain siivosin ja illasta pääsin jo päivittämään blogianikin.

Sunnuntaina kuitenkin satoi heti aamusta alkaen, joten en viitsinyt lähteä kauppaan. Päätin syödä eiliseltä jääneen aterian, mutta enhän tietenkään osannut käyttää huoneessani olevaa induktiolämmityslevyä. Viimein minun piti niellä ylpeyteni ja kysyä neuvoa. Pitkähkön ja vaikean keskustelun jälkeen kävi ilmi, että keittolevy (induction heater) vaatii omanlaisensa kattilan toimiakseen. Ei siis auttanut muu kuin "lainata" tyhjillään olleesta naapurihuoneesta sateenvarjoa ja lähteä kauppaan, jonne oli matkaakin jokunen kilometri. Onneksi Japanissa kaupat sentään ovat sunnuntaisin normaalisti auki.

Löysin oikeanlaisen kattilan ja paluumatkalla löysin minisupermarketista viskiä (jälleen piste Japanille, viinoja myydään kaupoissa). Ostin halvinta Suntory-viskiä, 70 senttilitran pullo maksoi reilun 1000 jeniä, eli noin 8 euroa. Räntääkin alkoi vielä sataa, mutta olin iloinen, sillä kohta saisin ruokaa.

Palattuani asuntolaan tein ruokaa, söin ja katselin ikkunasta kuinka räntäsade vaihtui vähitellen lumisateeksi. Kuuntelin hyvää musiikkia ja katselin pari jaksoa buffyangelia nauttien hieman viskiäkin. Tyytyväisenä menin nukkumaan hyvissä ajoin.

Ensivaikutelmia Japanista

Koko maa, sen kansa ja kulttuuri on lähes käsittämättömän erilaista verrattuna länsimaalaisiin, mutta niinhän sen piti ollakin. Koko ajan oppii uutta tavoista ja kulttuurista ja pää on pyörällä silkasta omaksuttavan tiedon määrästä. Ihmisten kohteliaisuudesta olisi länsimaalaisilla paljon opittavaa.

Japanilaisen puhetta on vaikea ymmärtää pääasiassa kahdesta syystä: se on huomattavasti nopeampaa kuin japanintunnilla käytetty kieli ja puhekielen kohteliaisuusaste on eri mihin on tunneilla tottunut. Kuitenkin ymmärrän puhetta jo huomattavasti enemmän kuin ensimmäisenä päivänä täällä ollessani. Kommunikoinnin notkeaan sujumiseen on kuitenkin vielä pitkä matka.

Tokio oli mielenkintoinen jo pelkän kokonsa takia. Mielettömän siisti kaupunki se myöskin on, (lähes) yhtään roskaa, purukumia tai tupakantumppia ei kaduilla ollut, vaikka roskakoreja olikin hankala löytää.

Kitami on uusi kaupunki ja sen myös huomaa. Kadut ovat mielettömän pitkiä ja suoria ja poikkikadut ovat kohtisuorassa pääkatuihin nähden. Pohjakaava lienee lähes täydellinen ruudukko. Rakentamiseen on rittänyt tilaa on ollut ja sitä on ansiokkaasti käytettykin, kaupunki on erittäin laaja ja korkeita taloja ei juuri, pilvenpiirtäjista puhumattakaan.

Asuntola on olemukseltaan paikallinen Mikontalo, mutta asukkaat ovat mukavia ja yhteishenkeä riittää. Kielen opittuani tulen varmaankin viihtymään täällä. Huoneenkin sain jo asuttavan viihtyisäksi.

Kitamissa

Eilen matkustin Tokiosta tänne Kitamiin. Matkareittini Hanedan lentokentälle oli hieman hakusessa, mutta lopulta sekin sujui erittäin helposti, ei tarvinnut käyttää kuin kolmea junaa ja tunti aikaa ja reilu 600 jeniä.

Tietäen Euroopan halpalentoyhtiöt, minua hieman hirvitti käyttää japanilaista halpalentoyhtiötä. Aivan suotta pelkäsin, palvelu oli japanilaiseen tapaan erittäin ystävällistä, toimivaa ja jopa runsasta, ainakin jos vertaa eurooppalaisiin vastaaviin. Lentokoneessa oli tilaa, vaikka ne on tarkoitettu pääasiassa minua pienemmille ihmisille ja lipun hintaan sisältyi jopa juoma.

Asahikawassa oli Suomea vastaava keli. Lunta oli maassa, mutta lämpötila on ainakin päivisin jo nollan yläpuolella. Matkasin lentokentältä Asahikawan keskustaan bussilla, kävin syömässä mäkkärissä (sorruin, kun bussinvaihtojen välillä ei oikein ollut aikaa etsiä kunnollista ruokapaikkaa) ja jatkoin bussilla Kitamiin.

Kitamin bussi kulki pääasiassa laaksoissa parituhatmetristen vuorten katveessa (ainakin kesällä) erittäin kauniissa maisemissa. Puolivälissä matkaa ehdin jo huolestua, kun lunta alkoikin olemaan reilu metri tienvarsilla, sitä tuli taivaalta lisää, tie kapeni ja ilta hämärtyi. Sitten korvissa poksahti ja tajusin, että tie oli vähitellen hivuttautunut muutaman sadan metrin korkeuteen vuoren rinteille. Reitti kulki Daisetsuzan kansallispuiston halki, mikä näytti näin talvellakin lumoavalta jyrkkine rinteineen, lumisine puineen ja avonaisilta paikoilta ruohoa syövine kauriineen. Toivottavasti pääsen kesälläkin käymään siellä.

Vähitellen tie oli taas laskeutunut, korvissa poksahti jälleen ja olin Kitamissa. Minua oli bussipysäkillä vastassa Yu ja Ryoichi, jotka olin tavannut pikaisesti jo Suomessa sekä kansainvälisestä yksiköstä Kawai-san. Sain kyydin tänne asuntolaan ja minulle luovutettiin huoneeni. Pahin kulttuurishokki iski tuossa vaiheessa, kun huomasin huoneeni kunnon ja sen, että täällä ei osata englantia enää senkään vertaa mitä Tokiossa. Onneksi minulla on täällä samassa asuntolassa asuva Yu apuna, muuten olisi varmaan tullut aika nopeasti ikävä ymmärrettävää kieltä puhuvien pariin.

Eilen illasta siivosin siis huonettani siihen kuntoon, että kehtasin mennä nukkumaan ja tein niin joskus kahden aikaan.

Tokio, päivä 2

Nukuin huonosti koko yön, heräilin vähän väliä ja viimein yhdeksän jälkeen kampesin itseni kokonaan ylös. Kävin suihkussa ja suuntasin jälleen kylille.

Aamupalaksi ostin matkalla metroasemalle 24 tuntia vuorokaudessa auki olevasta Family Martista jonkin valkoisen ja halvan jutun, joka maistui todella hyvälle. Tänään opin, että se on jokin kiinalainen "pulla", jonka nimenkin sain tietää, mutta jo unohdin.

Aluksi Tokion metrojärjestelmä näytti todella pelottavalta, mutta hetken aikaa tauluja tutkittuani ja englanninkieliset ohjeet lippuautomaatista löydettyäni alkoi niinsanotusti lyyti kirjoittamaan. Homma on lopulta kovin helppoa ja selkeää: katsoo taulusta määränpään ja sen hinnan, ostaa koneesta oikean hintaisen lipun ja menee automaattiporteista sisään laitureille ja edelleen junaan. Junasta noustua postutaan jälleen automaattiporteista. Eikä hätää, mikäli olet matkustanut liian pitkälle, laiturialueella on myös automaatteja, joilla voi maksaa hallussa olevan lipun ja oikean hinnan erotuksen. Kätevää.

Ensimmäisen matkani ensimmäisen junanvaihtoon suoritin käyttäen kertalippua, mutta sitten löysin automaatista yhden päivän voimassa olevan lipun ja käytin loppupäivän sitä.

Ensimmäinen määränpääni oli kuuluisa Harajukun silta. Tiesin kyllä, että paras päivä ihmeellisten asujen bongailuun on sunnuntai, mutta petyin silti hieman, kun paikalla ei näyttänyt olevan ketään normaalista poikeavaa, jotain kuvausryhmää lukuunottamatta. Aivan Harajukun aseman vieressä on Meiji-restauraation muistolle pyhitetty temppelialue, joten kävin siellä. Puiston keskellä on temppeli, jossa voi käydä rukoilemassa ja ilmeisesti siellä järjestetään myös erilaisia seremonioita, sillä paikalla oli onnellinen perhe viettämässä jotain juhlaa tyylikkäissä kimonoissa. Temppelin ympärillä on eri kokoisia teitä ristiin rastiin ja muutama melko iso torii-portti. Kaunishan sekin puisto oli, mutta mieleni se vain outoja asuja halajavi, joten palasin Harajukun sillalle.

Tällä välin sillalle oli ilmestynyt sentään joitain edes vähän eksoottisemmin sonnustauneita tyttöjä, joten sain sentään joitain kuvia otettua. Ilmeisesti jotain mainostakin siellä kuvasivat ja joku bändikin siellä oli soittelemassa. Hetken vielä odottelin ihmettä ja päätin jatkaa matkaa.

Suuntasin Shibuyaan, jossa sijaitsee Tokion kenties kuuluisin risteys. Mm. Lost in Translation -elokuvassa kyseinen risteys on aika hyvin esillä. Jos Ginza on Tokion hienostokaupunginosa ja Akihabara elektroniikkakaupunginosa, on Shibuya ehkä jonkinlainen yhdistelmä näistä. Shibuya on täynnä pieniä, kapeita katuja tännä (neon)valomainoksia ja jos jonkinlaisia liikkeitä. Sieltä löytyi myös pelihalli, jossa oli DDR:kin. Pari kertaa sitä kokeilin ja yllättävänkin hyvin sujui. Shibyassa kävin syömässä semmoisessa sushi-ravintolassa, jossa asiakkaiden edessä liikkuu liukuhihna täynnä erilaisia sushiannoksia. Seitseman annoksen minimimäärä täyttää juuri sopivasti vatsan ja hintakin on 105 jenin annoshinnalla varsin tyydyttävä.

Jotain matkamuistontapaista piti jo vähitellen Tokiosta ostaa, joten ostin Isosta levykaupasta Ayumi Hamasakin My Stories -albumin Classical-version, joka on yhdistelmä mahtipontista orkesterimusiikkia ja Ayumin viehkeää laulua. Sitten suuntasin Roppongin kaupunginosaan. Roppongi on kuuluisa iltaelämästään, seksiteollisuudesta ja kalleudestaan, mutta aika tylsä paikka se oli. Ainakin, jos on jo kiertänyt puolitoista päivää koko ajan lähes samalta näyttävää kaupunkia. Koko touhu alkoi melkein jo tympimään, jalat huusivat leipää ja muutenkin väsytti, joten palasin hostellille.

Kävin suihkussa, join oluen ja lähdin edellisenä päivänä tapaamani hostellivieraan (ranskalainen Basil) kanssa läheiseen ravintolaan sakelle. Ravintola oli pieni, varsin tyypilliseltä iltaruokajuomapaikalta vaikuttanut viihtyisä pulju ja sake oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tällä kertaa pääsin nukkumaan jo ennen keskiyötä.

Tokio, päivä 1

Ensimmäisenä päivänä kiertelin Tokiota vain jalan. En vielä uskaltautunut metroon seikkailemaan. Kulkurajoittui siis hostellin "lähimaastoon", eli ehkä noin viiden kilometrin säteelle.

Lähdin hostellista kävelemään keskusrautatieaseman suuntaan ja törmäsin ensimmäisenä "näkemisen arvoisena" kohteena Keisarin palatsiin (Imperial Palace). Alueelle oli vieläpä vapaapääsy, joten kävelin sisään. Alue on periaatteessa iso puisto, itse palatsista en nähnyt jälkeäkään, mutta tuskinpa keisariperhe turistikohteessa asuisikaan..

Historiallista arvoa alueella toki on, sillä siinä oli Edon (Tokion entinen nimi) ensimmäinen linnake ja kai Shogunin asuinpaikkakin aikoinaan. Ja olihan se kaunis vanhoine rakennuksineen ja vihreine lehtomaisine paikkoineen.

Alueen läpi käveltyäni saavuin Ginzan kaupunginosan liepeille ja menin sinne kiertelemään. Ginzassa on joitain Tokion tunnetuimpia maamerkkejä, kuten Sony Building, joihin olisi päässyt kai sisällekin, mutta enhän minä poloinen moista tajunnut. Tyydyin siis vain kiertelemään ympäriinsä ja ottamaan kuvia.

Nälkä hiipi vähitellen puseroon ja päätin etsiä ruokapaikan. Löysin pieneltä kujalta kolme pientä liikettä, jotka ilmeisestikin tarjosivat ruokaakin, joten menin sisälle yhteen. Löysin ruokalistalta yhden tutun sanan ja tilasin sitä. Jotain ramenia se oli ja ihan hyvältä maistui. Hintakin oli kohtalainen 700 jeniä.

Ruoan jälkeinen raukeus, väsymys ja pimeys pääsivät yllättämään aika pian sen jälkeen ja suuntasin takaisin hostellille. Tarkoituksenani oli kirjoittaa blogiin ja mennä nukkumaan, mutta kun Blogger ei toiminut ja törmäsin huoneessa muihin matkalaisiin, vierähtikin ilta mukavassa seurassa olutta maistellen. Nukkumaan menin joskus keskiyön jälkeen.

Hengissä ollaan

Pääsin onnistuneesti myös tänne Kitamiin asti. Tokiossa ollessani ei jälkimmäisenä päivänä Blogger toiminut ja eilen tänne saavuttuani en edes ehtinyt kokeilla mitään yhteyksiä, huoneen siivoaminen oli ensimmäinen prioriteetti. Nyt ehdin kokeilla yhteyttä, mutta eihän täältä tietenkään saa edes SSH-yhteyttä ja ilmaiset webchatitkin näyttävät olevan rikki. Yhteysongelmista johtuen en saa kuviakaan nettiin. Kerron nyt kuitenkin tässä menneiden päivien tapahtumia niin hyvin kuin muistan.