lauantaina, elokuuta 26, 2006

Veden taikaa Japanissa

Satuin katsomaan Avaran luonnon jakson Veden taikaa Japanissa. Eipä olekaan pitkään aikaan tehnyt näin kovasti mieli Japaniin.

Työt kuitenkin ilmeisesti jatkuvat syyskuun jälkeenkin, joten ensi kesänä sitten.

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Kuvagallerian paluu

Palvelimen levy ei ollutkaan kokonaan tuhoutunut, vaan vain pieni osa siitä. Taitava ylläpitäjä sai palautettua suurimman osan tiedoista, myös vanhan kuvagalleriani, joka on nyt siis taas käytössä.

Ehdin jo hieman aloitella uutta galleriaa Googlen Picasa -palvelussa. Palvelu tuntuu varsin näppärältä pienimuotoisen kuvagallerian tekoon, mutta esimerkiksi alikansioiden puute tekisi gallerian etusivusta sekä isoimpien gallerioiden sisällöistä liian laajoja. Voisin kuitenkin joskus kerätä sinne parhaimpia kuviani koko reissusta.